h1

X-Men: Mutant Apocalypse

20 elokuun, 2011

X-Men: Mutant Apocalypse (SNES)
Wiki

X-Men: Mutant Apocalypse päätyi semiläpällä kokeiluosastoon emulaattorihuuruissa, kun ankaan iski kamala hinku päästä testaamaan kivikautisia lisenssipelejä. Koska X-Men on aina ajankohtainen ja sydäntä lähellä, tuli romhelvetistä esiin kaivettua kyseinen nimike, jonka elinkaari oli tosin tyssätä noin toiseen kenttään, hermojen pettäessä nuhjuiseen näppispelleilyyn parhaimmillaankin keskinkertaisen sivuscrollerin kanssa. Kohtalon sormi puuttui kuitenkin peliin kun anka sattumalta kaivoi vanhojen Super Power -lehtien joukosta sen yhden, jossa X-Men: Mutant Apocalypse oli yllättäen arvosteltu. Ei perse, jos ne, niin kyllä minäkin! pohti anka, ja eikun samaa tuubaa uudelleen tulille, nyt empiirisen kokeen ja tieteen nimissä. Luvassa tässä Kuriositeettikirjoituksessa siis myös katkelmia ko. arvostelusta, sillä täytyyhän vanhoja koinsyömiä lehtiä nyt jotenkin elämässä hyödyntää.

Capcomin Mutant Apocalypsessä monisyinen ja ihmisyyden suuria kysymyksiä käsittelevä juoni sisältää siis pelastus- ja pataanvetotarinan, jossa nilkki Apocalypse on vanginnut läjän mutantteja Genoshan saarelle Sentinelien hellään huomaan. Jäljityspuuhiin pannaan viisi tuttua mutanttia: Wolverine, Cyclops, Beast, Gambit ja kiintiönaisesta menevä Psylocke. Jokaiselle on varattu henkilökohtainen missio sisältäen geneeristen vartijoiden mätkimistä ja yhdentekevää tasoloikkaa, minkä jälkeen päästää treenaamaan itsensä Apocalypsen ja jopa Magneton päihittämistä rauhan ja tasa-arvon nimissä. Oikeastaan ainoa mainitsemisen arvoinen sisältöseikka koskee lopputekstejä, kun pelaaja palkitaan lyhyellä mutantticameolla Jean Greyn, Bishopin, Jubileen, Stormin ja Roguen toivottaessa sankarit tervetulleeksi takaisin kotiin. Ei sillä, että kenenkään pitäisi olettaa ankan jaksaneen mönkiä itse pelissä näin pitkälle toisellakaan yrittämällä, kiitos youtuben voimasta jne.

I'M ON A BOAT

Super Power -lehteä lukiessa heräsi tosin epäilys, että sama koskisi myös sen arvostelijoita: teksti kun luonnehtii pelin kulkua sanoin ”Tehtävät voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä, mutta jokainen pitää hoidella ennen kuin on aika käydä ratkaisevaan kamppailuun. Jokaisen kentän lopussa odottaa pomo (ne ovat kaikki häijyjä tyyppejä) ja kaikkien viiden jälkeen vastaan asettuu karmaiseva Apocalypse!” Yllätys olikin suuri, kun peruskenttien jälkeen edessä oli vielä satunnaista Genoshan saarella riehumista sekä pari virtuaalitaistelua mm. Juggernautia vastaan ennen kuin Apocalypsen, saati Magneton, kurmuttamista saattoi edes kuvitella. Joko PAL-versiosta on siis vedetty puolet pelistä huitun tuuttiin tai Super Power on jatkanut Nintendo-lehden kunniakasta linjaa arvosteluilla, joissa ei ole mitään järkeä itse pelin pelaamisen jälkeen. Molempi parempi, kai.

Anka ei toki tuomitse päätöstä heivata Mutant Apocalypseä ikkunasta, sillä vaikka se ei millään tasolla ole suoranaisesti karmaisevaa roskaa, on se sanalla sanoen yhdentekevä. Street Fighter II -liikkeiden apinointi ja etenkin Psylocken vetkutus viihdyttää noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen tunnelma olisi sama vaikka hakkaisi yhtä lukemattomista Sailor Moon -scrollereista. Kenttädesign on pelin muuhun tasoon nähden ihan mukiinmenevää ja loppupuolen virtuaalisimulaattori epileptisyydessään koominen, mutta musiikki sen sijaan turhuuden multihuipentuma. Suurimmat pisteet pelillisten ansioiden puolelta Mutant Apocalypse nappaakin antamalla pelaajalle mahdollisuuden rankaista vihollisia Gambitin ominaisuudessa, sillä jokainen itseään kunnioittava ragin’ cajun tietää että Remy Le Beau on siisteintä sitten mustien pakujen ja ranskalaiskorttelien. Itse asiassa peli jää vahvasti plussalle pelkästään loppukuviensa takia, missä Rogue tapansa mukaan kyykyttää Gambitia ja kaikki on hienoa ja mikään ei koske.

Mutantteja on onneksi saatu kehiin myös vihollispuolelle mukavasti, ja randomein näistä lienee sarjakuvissa kohtalaisen imba Exodus. Mies meneekin matalaksi pelissä verrattain pienestä kurmotuksesta, sillä Capcom on sniikisti antanut pelaajalle mahdollisuuden piilottaa erikoishyökkäyksensä tarvittaessa yhden napin taakse. Pienet yksityiskohdat sankarien kenttäsuunnittelussa tuokin kaivattua lähtömateriaalin soveltamista tusinamätkinnän keskelle, sillä esimerkiksi Wolverine kiipeää ylös seinää adamantium-kynsiään apuna käyttäen ja Beast heittäytyy lonkalta kattoon yhtä rennosti kuin Painovoima Anka. Hienoa myös nähdä, kuinka X-Menin eri olomuodot ovat myös yhdestä asiasta aina samaa mieltä: oli kyse sitten piirrossarjasta, pelistä tai sarjakuvasta, Sentinelit vaihtavat aina lennosta kokoaan riippuen siitä tarvitaanko kaksimetristä sparrauspartneria vai talonkokoista Goljatia.

X-Men: Mutant Apocalypsestä tuskin saa kovin paljon irti, ellei saa revittyä huumoria nimenomaan referenssimateriaalista. Anka henkilökohtaisesti kyllästyi pian ensimmäisen viiden kentän jälkeen, vaikka jatkossa mutanttinsa olisi voinut valita itse automaattivalinnan sijaan. Vaikka äänitehosteista lähtevä prshhkkhhhshs saakin tuntemaan itsensä kaikkivoivaksi tappokoneeksi edes hetkellisesti, on silläkin rajansa paljon anka jaksaa edes Gambitin nimissä tehdä. Ei se Magneto lakkaa vihaamasta ihmiskuntaa kuitenkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: