h1

Fatcat Rush

12 syyskuun, 2011

Fatcat Rush (iPhone)
Info

Lyhyesti: Läski kissa syö, syö läski kissa, syö

Mobiilipelit eivät ole olleet 8-bit ankassa kovin vahvasti edustettuina, sillä ankalla ei satu olemaan taskussaan stevejobsinjatketta tai muuta huipputeknologiaa, joka mahdollistaisi mitään matopeliä haastavampaa vidyaa (se matopelikin on ihan scheisse, miksi jotkut asiat vain huononevat kehittyessään?). Silloin tällöin lähipiirin antimia voi kuitenkin nälistää antaumuksella, ja Fatcat Rush jos mikä oikeuttaa väliaikaisen puhelinvarkauden: suomalaisen Tomodomon kehittämä peli lägestä kissasta, joka juoksee ympäri tornia keräillen levinneitä eväitään, ei voi kuin olla ankalle suunnattu. (Ok, auttaa että ihanista ihanin Iltsu on myös osaltaan vastannut pelin kärpäspaperin tavoin puoleensa vetävästä ulkoasusta, mutta anka voi silti olla pelin suhteen objektiivinen. Ihan totta!)

Arvostelualustana toimii iPhone 3GS, noin etukäteistiedoiksi, joskin pelin saa halutessaan myös iPadille ja iPod touchille.

Kun säännöllinen ruokakuljetus pamahtaa pitkin reisiä ja rinteitä, joutuu Tombo-niminen kissa ateriansa perässä lenkille. Omituisiin vaateparsiin mieltynyt viiksekäs on ulkomuodostaan huolimatta kovin aerodynaaminen: Tombo osaa sekä hypätä että kanavoida sisäistä Cammyaan tekemällä kovasti spiral arrow:ta muistuttavan syöksyliikkeen, joka sekä pidentää tämän loikkia että antaa hetkellisen nopeusboostin. Jutun juju on siinä, että Tombon levottomat tassut eivät pysähdy kuin kirjaimellisesti seinään, eli pelaajan tehtäväksi jää väistellä esteitä ja kaapata lennossa herkkuja kissan rynnistäessä eteenpäin kuin idän karvainen pikajuna.

Tombon tulee yhdeksän elämän sijaan pärjätä kolmella energiasydämellä, joihin saa täydennystä tarvittaessa matkan varrella. Fatcat Rushissa kissan kohtaloksi koituu puhdas kömpelyys, sillä Tombo ottaa hittiä niin seinistä, laatikoista kuin erilaisista kielekkeistäkin. Täysillä päälle ja spiral arrow:lla läpi on homman nimi, ja onneksi tielle ripotellut korit pamahtavatkin oikein ajoitetuista rynnistyksistä. Mitä korkeammalle Tombo kiipeää, sitä enemmän meno äityy sillanpätkillä ja muilla mystisesti ilmassa roikkuvilla alustoilla tasapainoiluksi, joten sukellus alempiin kerroksiin päättyy kahdeksassa tapauksessa kymmenestä suoraan esteen tielle.

Peli koostuu yhteensä 15 kentästä, jotka muodostavat muutaman temaattisesti yhteensopivan kokonaisuuden checkpointeilla hajautettuna. Itse läpipeluu ei juuri istumalihaksia kuluta, mutta tarkoitus onkin keskittyä pisteiden keräämiseen: kentät ovat täynnä salareittejä, joista paljastuu läjäpäin uusia mämmejä ja sooseja. Pistekäyrää kohottamalla voi parhaimmassa tapauksessa kerätä hyperbonukset saldoa kartuttamaan, ja peli palkitsee onnistuneista suorituksista kissankäpälä-asteikolla, achievementeilla sekä uusilla Tombon vaatekerroilla. Pelin paras saavutus onkin tapa, jolla se häpeilemättömästi koukuttaa pelaajansa hakkaamaan samoja kenttiä uudelleen ja uudelleen paremman suorituksen toivossa.

Selkeimmät ongelmat toteutuksessa avautuvat kuitenkin jo ensimmäisellä pelikerralla. Suurin märkä rätti lähtee kiistatta ajoittaisesta framelagista: pelissä, jossa et voi kontrolloida hahmosi nopeutta, on todella mieltäylentävää jäätyä kesken kentän tuijottamaan yksittäistä freimiä kissan jolkottaessa kohti vääjäämätöntä kuolemaa. Myös bugisuus vaivaa kokonaisuutta: Tombo porhalsi pariin otteeseen silmääkään räpäyttämättä suoraan tasanteen läpi, ja toisten kokemuksiin on lukeutunut myös mm. lattian läpi putoilua. Epäselvyyttä ei helpota, että kenttien välillä on toisinaan vaikea tehdä eroa interaktiivisten ja ei-interaktiivisten kenttäelementtien välillä: taustojen sekoittuminen vahinkoa aiheuttavaan rojuun ja toisinpäin vaatii muutaman kertauksen, jotta oikeita asioita osaa varoa.

Ns. mercy invincibility tuntuu myös heittelevän täysin kuun ja tähtien asennon mukaan, mutta tämä johtuu todennäköisesti vain ankan omasta turhautumisesta Tombon hypyn ja nopeusboostin väliseen eriarvoisuuteen. Ohjattavuuden kannalta jälkimmäinen toimii nimittäin suurimman osan ajasta kuin unelma. Vaikka kosketusnäyttöpelit ovat ankalle suht tuore tuttavuus, on kontrollit helppo omaksua ja Tombon syöksyn voima/pituus/nopeus -hienosäädöllä leikkiminen muodostui itselleni kenties pelin hauskimmaksi anniksi. Valitettavasti hyppymekaniikka sen sijaan kärsii perinteisestä fysiikanmallinnusvitsauksesta eli viiveestä, joka Tombolla kestää itse liikkeen toteuttamiseksi: kun vakiona niskaan vyöryvä momentum ei armahda ja Tombo kierii yläkerroksesta esteen tielle, on aivan se ja sama millä nopeudella pelaaja tattia (ok, tassua) hakkaa, ei ehdi kissa turvaan ei. Kaikki riippuu viime kädessä toki nimenomaan kyseisen mekaniikan masteraamisesta, mutta kieltämättä ottaa paikoitellen nupista kun loistokas pistekierros päättyy virtaviivaisen tasoloikan (jota syöksyn avulla peli parhaimmillaan muistuttaa) sijaan laskuhumalaa muistuttavaan lyllerrykseen.

Ragevaiheen jatkoksi ruudulle pamahtaa väliaikatiedotuksia, jotka niin ikään eivät ehkä ole se paras idea pelissä, jossa on syytä alati seurata eteen tupsahtavia asioita. Salareittien avaukset, achievementit ja muut hörönlöröt ilmoitetaan fanfaarinomaisesti suoraan muun toiminnan päälle, mikä johtaa toisinaan hampaidenkiristelyyn Tombon peittyessä fonttioksennukseen. Kiva kiitti hei että sain S&M-speedot mun kissalle, ei kuule just nyt vois tässä kielekkeellä tanssiessa vähempää kiinnostaa?! …Vaikka kiinnostaa ne toki sitten jälkikäteen, kun omaa saavutusseinää pääsee paijailemaan, sekä mallaamaan Tombon päälle jopa Super Mario -asua. Achievementit ja ylimääräinen sälä, kuinka teitä vihaan ja rakastan.

Palataksemme kuitenkin Fatcatin ansioihin pelkän adrenaliininhuuruisen tilityksen sijaan, on peli yleisilmeeltään yksi viimeaikojen virkistävimpiä. Kokohaalariin verhoutunut Tombo on sympaattinen maskotti, joka keräilee matkallaan eriskummallisia herkkuja aina jäätelölasagnesta ketsuppitikkareihin ja kermavaahto-tacoihin, joiden valmistusohjeet löytyvät myös Fatcatin kotisivuilta, toim. huom. Kenttädesign ei järisytä maailmaa mutta toimii kokonaisuuden kannalta hyvin, ja matka pimeän vuoren juurelta kohti vehreää huippua saa odottamaan seuraavan alueen saavuttamista.

Anka voi olla helposti johdateltavissa, mutta visuaalisen ulosannin omaperäisyys houkuttaa puoleensa ahtamaan taskuun vielä muutaman lisä-yummymakin, sillä peliä on yksinkertaisesti hauska pelata. Siitä tulee hyvälle tuulelle (kunhan taustarenkutuksen iskee suosiolla minimille), ja Tombon banzai!-huudot nostavat hymyn auttamatta huulille. Vaikka pienet tekniset jumitukset ärsyttävät täydellisen pistearvon perässä juoksevaa, tarjoavat ne kieltämättä myös haastetta, eivätkä täten riitä karkottamaan satunnaispelaajaakaan pelin parista. Jotain kertonee varmasti myös se, että ensimmäisen läpipeluun jälkeen palasin suoraan uudelleen ensimmäiseen kenttään: uudestaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: