Posts Tagged ‘action’

h1

Sprölölöö: The hills are alive with the sound of Claptrap

23 tammikuun, 2013

borderlands-2-recenzja-okladka_1756eSprölölöö: The hills are alive with the sound of Claptrap
Wiki

Borderlands 2, the new frontier. Halpoja nauruja internetvitseillä, räjähteleviä päitä, intertekstuaalisuutta yli äyräiden, universumin suurin douchebag-pahis, vai kenties jotain aivan muuta? Varmaan näitä kaikkia, eikä anka ole vielä täysin valmis syväanalysoimaan kyseisen pelin eri puolia tarvittavalla pieteetillä, joten Sprölölöö ja täysin mihinkään liittymätöntä fiilistelyä it is. Kyseinen peli nimittäin herättää suuria tuntemuksia, ei vähiten siksi että sen pelaaminen tuntuu jotakuinkin samalta kuin Arrested Developmentin Gobin parhaita tuijotellessa. Tämä on sekä positiivinen että negatiivinen vertaus. Come on!
Read the rest of this entry ?

h1

Sprölölöö: Metal Slug 3 ja jääkaappilogiikan minituska

26 heinäkuun, 2012

Sprölölöö: Metal Slug 3 ja jääkaappilogiikan minituska
Wiki

Lyhyesti: Metal Slug 3 on ihan hemmetin järkeenkäypä peli!

Tämänkertainen Sprölölöö jää vähän tyngäksi, mutta koska anka suuntaa kuunvaihteessa nousevan auringon maahan useammaksi viikoksi aiheuttamaan moraalista pahennusta, ei siihen toiseen ääripäähän liukuva moraalinen velvoite salli päivitystauon jäävän aivan luokattoman mittaiseksi (ööö mikä kuukauden päivitysviive). Tässä välillä konsoliperhe on kasvanut uutuuttaan kiiltelevällä Nintendo 3DS:llä (jonka uumenissa pyörii yhtä kiiltelevä Theatrhythm: Final Fantasy, kyllä nyt tulee kaikille niiden Ouendanin ja Princess Debutin parissa vietetyille tunneille synninpäästöä!), joten vaikka pintapuolisesti blogissa tapahtuu yhtä paljon aivotoimintaa vaativaa äksöniä kuin Timber Owlsien strategiapalavereissa, on kulissien takana olo kuin… ööö… koeputkessa hengaavalla Cloudilla? Joo en minä tiedä, mennään eteenpäin.

Muutama kuukausi takaperin anka hengasi tosiaan Lontoonmaalla takomassa jos jonkinlaista peliä luottokaverinsa kanssa, ja näistä sessioista yksi mieleenpainuvimmista oli eittämättä Metal Slug 3 -maraton arcadetikuilla. Tässä välissä täytyy painottaa, että vaikka vastaavan hilavitkuttimen omistankin, on sen käyttöaste jäänyt lähinnä arcadefightereihin kyseenalaisella menetyksellä; mistään virtuoosimaisesta tatinheiluttelusta ei siis ole missään nimessä kyse. Kun päälle iskee vielä Metal Slugien perinteisesti armollistakin armollisemman hektisyystason, on luvassa vain ja ainoastaan laatuviihdettä, mistä kielii myös yhteenkirjattu käytettyjen continueiden määrä co-op pelissä (nooohh 43 sinne tai tänne, kuka näitä laskee). Muistin perukoille ei tästä huolimatta jäänyt päälimmäisenä muisto tuskasta ja paatista, vaan silloin tällöin kesken pelin iskevä jääkaappilogiikka, kuten japanilaisten pelien suhteen yleensä: hei mitä helvettiä tässä nyt tapahtuu! Näistä tärkeimmistä anka kasasikin siis lyhyen listan itseä eniten häikänneistä asioista, jotta saisi käsiteltyä nämä järkeä ja universumia uhkaavat epäkohdat systeemistään ulos, koska selkeästi videopelien suunnitteluratkaisut valvottavat kuukausia läpeensä öisin epäloogisuudellaan.

Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 9

15 kesäkuun, 2012

[insert tähän jotain ympäripyöreää lätinää päivitystauoista ja muusta epäoleellisesta koska jokainen kädetön ja jalaton apinakin tajuaa että 8bit anka päivittyy joskus enemmän joskus vähemmän ja näillä mennään kuin turkkilainen karavaani kuuhun]

Viime aikoina on tullut pelattua Paljon. Jopa siinä määrin, ettei pahemmin ole tehnyt mieli työstää näitä ajatuksia kirjalliseen muotoon, koska sellainen toki vaatisi aivotyöskentelyä joka on siltä pelaamiselta pois. Samanaikaisesti anka on altistunut isolle läjälle uusia pelejä että vääntänyt koomassa samojen parissa, mikä on oikeastaan aika ideaalitilanne; se, että voi pelata päivät läpeensä kerta toisensa jälkeen zombihippaa on kivaa, kuten on myös spontaanisti Metal Slug 3:n läpivetäminen arcadetikulla. Anka voisikin tällä hetkellä oikeastaan itkeä pieniä kimaltavia ankakyyneleitä onnesta, sillä jostain jeesuksen ja vishnun siunauksesta tämän elämään on pamahtanut/palannut läjä sellaisia gayming-optioita joista viimeisen viiden vuoden aikana on saanut vain haaveilla: oli kyse sitten kotimaassa tai ulkomailla vietetystä ajasta, pelitovereita riittää. Räpyläjalkaiselle, jolle co-op ja multiplayer ovat aina taanneet kenties ne parhaat pelimuistot, on tällainen kullanarvoista.

Mitä kuluneen ~parin kuukauden aikana on tullut sitten eniten hakattua, minkä parissa työsarka jatkuu edelleen? Tehdään pientä tilannekatsausta:

L4D2: Sitä voisi luulla, että syntyy suorituspaineita kun kaikki muut ovat ehtineet hakata tässä vaiheessa noin 300 tunnin edestä ekspaa zombisirkuksessa, mutta todellisuudessa se tekee pelaamisesta vain viihdyttävämpää. Oli kyse sitten kampanjoiden (myös L4D!) läpivetämisestä, tyhmistä achievementeista, survivalista tai versuksesta, voi toisten tietotaidosta omaksua kaikki oleellisimmat knopit heti alkuunsa. L4D2:n avulla ankan noin viiden-kuuden vuoden takainen likainen FPS-jonnemenneisyys on saanut taas uutta merkitystä, kun headshottaus alkaa tääs lähteä selkärangasta ja teamspeakissä voi jälleen huutaa täysin palkein sellaisia vienoja kutsuhuutoja kuin ”for fuck’ sake get the fuck off me you fucking twatface jesus fucking christ” sekä sama kotimaisella ja muutamalla misogynistisellä lisänootilla väritettynä jos on spittereitä näköpiirissä. Ihan kuin kotiin olisi palannut!

Diablo III: Minä vahingossa Diablo III onko tämä paha? Alunperin ankalla ei ollut niin minkäänlaista intressiä syytää Blizzardille rahaa sen uusimman kliklik-jyystön muodossa, mutta toisin kävi. Siinä missä kaiken maailman skyrimit ja muut kauden trendipelit on onnistuttu sivuuttamaan vahvalla olankohautuksella ja vetoamisella siihen että ”no ei mulla ole aikaa lukea jonkun saatanan NPC:n lätinöitä tietääkseni mitä tapahtu Hyppykuppalandian entiselle kuninkaalle”, joutui anka Diablo-koukkuun ankaran vertaispainostuksen ansiosta. Ja mitä hittoa, tämähän on terapeuttisinta tuubaa ikinä! Ok, inferno ei vielä häämötä edes kaukaisessa horisontissa ja aika kuluu leikkimällä supermiestä tyhmien demonien keskellä tulevasta autuaan tietämättömänä monkina, mutta mitä väliä. Siperia opettaa.

Borderlands: VOITTEKO SAATANAN SKAGIT VAIKKA TUKEHTUA OMAAN SPITTIINNE EN NYT NIINKU YHTÄÄN JAKSAIS. Eikun siis Borderlandsin pariinkin on ajauduttu enemmän tai vähemmän sattumalta, mutta peli on osoittautunut yllättävän toimivaksi ajantapoksi ilman liiallisia aivotoimintavaateita. Käyttis on välillä suoraan sanottuna aivan perseestä splitscreenillä, mutta ketä nyt ylipäätään kiinnostaa yrittää ostaa itselleen oikeita shieldejä tai tulkita muita ruudulla vilkkuvia tapahtumia ilman jatkuvaa sivusta-sivulle scrollailua. Meno on samanaikaisesti tarpeeksi leppoisaa että hektistä pitämään yllä mielenkiintoa, joten post-apokalyptisen Borderlandsin maisemissa chillailu varmasti toistuu jatkossakin.

Uncharted 2 Matti ole hiljaa siellä. Ok, totuuden nimissä tätä peliä ei ole paria tuntia pidemmälle vielä väännetty, mutta Nathan Draken jännittävät seikkailut ovat onnistuneet vakuuttamaan jo siinä määrin että kyllähän tämä pitää vääntää alta ennen kolmosta. On se jännää tämä elämä kun voi vaihteeksi tutustua PS3:n pelitarjontaan! Välillä saa vähän kiroilla kun tämä urpo ei koe oleelliseksi loikata sinne mihin pitäisi, koska ankassa ei tietenkään ole ikinä vika. Tässä odotellaan nyt sitä että Nathan Drake pyyhkii ankalla lattiaa POIKA_MAISELLA_CHARMILLAAN vai mitä näitä lätinöitä nyt oli, eli ilmeisesti uutta messiasta vähintäänkin luvassa. Nöyrillä ennakko-oletuksilla on hyvä lähteä matkaan!

h1

Spotlight: Little Big Planet 2 ja kauneuden syvin olemus

12 huhtikuun, 2012

Spotlight: Little Big Planet 2 ja kauneuden syvin olemus (PS3)
Wiki

Lyhyesti: Yksisilmäisen kostajan seikkailut ovat täällä taas, nyt rautanyrkki otsassa

On olemassa pelejä, joita ei ole mitään järkeä pelata yksin. Ei siksi, etteikö yksinpeli voisi tarjota jotain niillekin, joiden rahat eivät riitä toiseen ohjaimeen, tai joiden kaverit asuvat kaikki Utsjoella pienessä kyläpahasessa ilman nettiyhteyttä. Vaan siksi, että kyseiset tekeleet heräävät eloon aivan uudella tavalla moninpelinsä kautta, tuoden esiin kaiken sen kenties tahattomankin potentiaalin, jolla peli voi vangita pariinsa viikkokausiksi.

Little Big Planet on tällainen peli: sen kauneutta voi ymmärtää täysin vasta noin neljältä aamuyöstä, kun ruutu täyttyy porkkanoista, parrakkaista brittikuninkaallisista ja muista visuaalista kakofoniaa kylvävistä hilavitkuttimista. Viimeiset pari tuntia ovat kuluneet mahdollisesti yhtä ja samaa kenttää kyntämällä, ja pelaajat pitävät luovaa hengähdystaukoa lähmimällä toistensa päälle koko extratavara-arsenaaliaan vain tajutakseen, että ruudusta on mahdotonta edetä enää oikeaan suuntaan sankan ruususinettiviidakon peittäessä koko kulkuväylän. Näinä hetkinä tietää, että vaikka LBP tai sen seuraajat eivät olisi objektiivisesti maailman parhaita pelejä, voivat ne olla sitä hetkellisesti; usein väsyneen hysterian siivittämänä, tai kunnes tuo parin tunnin jyystäminen tuottaa tulosta.
Read the rest of this entry ?

h1

Sprölölöö: Oodi herkuille

26 lokakuun, 2011

Lienee ilman turhia pahoitteluita selvää, että tällä hetkellä 8-bit anka päivittyy tavanomaista laiskemmin. Ankan aikaa dominoivat päivätyö, gradu sekä Marvel.comin loputtomat sarjakuva-arkistot, joten pelaaminen on rajoittunut käytännössä Pokemon Diamondiin ja yksinäisen psyduckin koomalevuttamiseen. Asiaan on toivottavasti tulossa muutos viimeistään Ultimate Marvel vs Capcom 3:n muodossa, mutta koska millään määrin semianalyyttisen tai ylipäätään järjellisen tekstin tuottaminen on tällä hetkellä gradun kuristuskourissa, saa 8-bit anka toimia väliaikaisesti häpeilemättömän häröilyn kehtona. Olen luonut tätä varten täysin uuden kategorian nimeltä Sprölölöö. (Yliviljelen ko. sanaa, mutta se myös kuvaa aivotoimintaani täydellisesti.) Anka ei takaa, että tämän ennaltamäärittelemättömän ajanjakson aikana blogista löytyy mitään sisällöllisesti kehittävää, mutta ehkä se toimii eskapismina muille kohtalotovereille. Oikeita tekstejä saattaa eksyä mukaan silloin, kun kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa.

Sprölölöön kunniakkaana debyyttinä toimii Oodi Herkuille. Silloin tällöin erilaisten peliartikkelien yhteydessä anka on varmasti maininnut muistavansa elävästi, kuinka on jonkin tietyn kohdan aikana mättänyt naamaansa jotain ruoka-ainetta. Koska ruoka ja eritoten herkut ovat kovasti elämänilon keskiössä, on tällaisia tilanteita kertynyt yksi jos toinenkin videopeliuran aikana. Tästä johtuen päätin kasata lyhyen herkkuhistorian niihin liittyvine peleineen, eli toisin sanoen mitä herkkuja anka assosioi mihinkin peliin, ja miksi. Aivan oikein. Juuri näin mieltäylentävästä setistä on juuri nyt kyse. Karavaani kulkee.
Read the rest of this entry ?

h1

Fatcat Rush

12 syyskuun, 2011

Fatcat Rush (iPhone)
Info

Lyhyesti: Läski kissa syö, syö läski kissa, syö

Mobiilipelit eivät ole olleet 8-bit ankassa kovin vahvasti edustettuina, sillä ankalla ei satu olemaan taskussaan stevejobsinjatketta tai muuta huipputeknologiaa, joka mahdollistaisi mitään matopeliä haastavampaa vidyaa (se matopelikin on ihan scheisse, miksi jotkut asiat vain huononevat kehittyessään?). Silloin tällöin lähipiirin antimia voi kuitenkin nälistää antaumuksella, ja Fatcat Rush jos mikä oikeuttaa väliaikaisen puhelinvarkauden: suomalaisen Tomodomon kehittämä peli lägestä kissasta, joka juoksee ympäri tornia keräillen levinneitä eväitään, ei voi kuin olla ankalle suunnattu. (Ok, auttaa että ihanista ihanin Iltsu on myös osaltaan vastannut pelin kärpäspaperin tavoin puoleensa vetävästä ulkoasusta, mutta anka voi silti olla pelin suhteen objektiivinen. Ihan totta!)

Arvostelualustana toimii iPhone 3GS, noin etukäteistiedoiksi, joskin pelin saa halutessaan myös iPadille ja iPod touchille.
Read the rest of this entry ?

h1

X-Men: Mutant Apocalypse

20 elokuun, 2011

X-Men: Mutant Apocalypse (SNES)
Wiki

X-Men: Mutant Apocalypse päätyi semiläpällä kokeiluosastoon emulaattorihuuruissa, kun ankaan iski kamala hinku päästä testaamaan kivikautisia lisenssipelejä. Koska X-Men on aina ajankohtainen ja sydäntä lähellä, tuli romhelvetistä esiin kaivettua kyseinen nimike, jonka elinkaari oli tosin tyssätä noin toiseen kenttään, hermojen pettäessä nuhjuiseen näppispelleilyyn parhaimmillaankin keskinkertaisen sivuscrollerin kanssa. Kohtalon sormi puuttui kuitenkin peliin kun anka sattumalta kaivoi vanhojen Super Power -lehtien joukosta sen yhden, jossa X-Men: Mutant Apocalypse oli yllättäen arvosteltu. Ei perse, jos ne, niin kyllä minäkin! pohti anka, ja eikun samaa tuubaa uudelleen tulille, nyt empiirisen kokeen ja tieteen nimissä. Luvassa tässä Kuriositeettikirjoituksessa siis myös katkelmia ko. arvostelusta, sillä täytyyhän vanhoja koinsyömiä lehtiä nyt jotenkin elämässä hyödyntää.
Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 8

27 kesäkuun, 2011

Ehkäpä kaikista pelaamiseen liittyvistä rasittavista tunteista turhauttavin on se, kun työpäivän päätteeksi haluaisi nollata aivonsa tahkoamalla jotain oikein kunnolla mukaansa tempaavaa, aivot narikkaan tai vastaavasti aivot rullalle -osaston tekelettä, eikä mikään silti tunnu herättävän tarvittavaa mielenkiintoa. ”Uliuu mulla ei oo mitään päällepantavaa” kääntyykin muotoon ”Uguu mulla ei ole mitään pelattavaa”, vaikka maailma on täynnä mahdollisuuksia ja hylly pullollaan ajantappovälineitä. Onneksi on sentään X-menin 90-luvun animaatio ja ihana Rogue.

Ōkamiden: Jos alkuperäisen Ōkamin Amaterasu teki ankasta kertaheitolla koirafanin, ei miniversio samasta karvakaverista voi aiheuttaa kuin hallitsemattomia kouristuksia. Toisin sanoen Ōkamidenia odotettiin pitkään ja hartaasti, eikä peli olekaan tarjonnut suurempia pettymyksiä. Toisaalta se ei myöskään ole tarjonnut sen mittavampia yllätyksiäkään, joten kokonaisuutena peli on jättänyt kovin ristiriitaisen olon. Koirakuumetta se ei silti ole onnistunut hälventämään. Ikuista plussaa myös jumaolentojen lapsista, kaikki kun on miniatyyriversiona tuhat kertaa laadukkaampaa.

L.A. Noire: Huhu kertoo, että kyseinen peli on tunkeutunut muidenkin vaikutteille alttiiden mieliin ja tehnyt koko elämästä yhtä isoa police proceduralia. Jos kuolleen ruumiin tutkiminen ja todistajien haistelu alkaa tuntua hieman liian kiehtovalta idealta, kannattaa L.A. Noire ehkä laskea hetkeksi käsistä. Toisaalta jos GTA:t iskostavat takaraivoon yhtäläisen kuumotuksen lähteä juoksemaan kaduille nyrkit ojossa, voiko Rockstarilta muuta odottaakaan? L.A. Noire: nyt vain enemmän tyylikkäitä hattuja.

Final Fantasy XII: Ja niin koitti vihdoin se hetki, kun anka viimein rusautteli rystysiään ja päätti pistää tulille FFXII:n, joka on täysin vailla mitään pätevää syytä jäänyt tähän mennessä kokeilematta. Paremman puoliskon haukuista huolimatta mieli on avoin ja armelias, vaikka noin kuuden tunnin jälkeen dunkut (tai taistelusysteemi, joka voi yksikätisesti määrittää onko kyseessä ajanveroinen peli vai ei) eivät ole vielä ehtineet tarjota mitään kovin mieltäylentävää. Jos kuitenkin jaksoin FFXIII:tä ja kilpikonnia, jaksan mitä vain, eli luvassa ennen pitkää armottomasti ajastaan jäljessä olevaa syväanalyysiä Vaanin urponaamasta ja hyytelöiden syvimmästä olemuksesta (ellei sen saman paremman puoliskon Balthier-imitaatio tee ensin hulluksi).

h1

Poikkeuskatsaus: Call of Cthulhu, Paranoia & Mansions of Madness

18 toukokuun, 2011

Kevät vaatii aina ajallisesti veronsa, eikä pienin näistä veroista ole ankan tekemä kunniallinen työ, mikä on viime aikoina jännästi kiehtonut enemmän kuin luova kirjallinen ilmaisu. Samaan syssyyn myös videopelien pelaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta pelejä on silti muodossa tai toisessa riittänyt. Vaikka luvassa on vielä mm. keskeneräisenä odotteleva Spotlight FFX:n aeoneista, väliaikakatsauksena anka käy läpi viimeaikojen vahvahduttavimpia kokemuksia parin roolipelin sekä yhden lautapelin parissa.

Call of Cthulhu: Maininta H.P. Lovecraftista riittää usein takaamaan ankan mielenkiinnon tuotteeseen kuin tuotteeseen, ja ymmärrettävästi Lovecraftin maailmaan pohjaava roolipeli ei voi luvata kuin jännittäviä hetkiä ja yliluonnollisia tilanteita. Neljän hengen ja yhden DM:n peliporukassa aikaiseksi saatiin oikein hauska, joskin keskeneräiseksi jäänyt skenaario, jossa tunnelmaa lisäsi tarinan yhdistäminen kahden pelaajan aiempaan pelikokemukseen. Vaikka juonellisesti luvassa oli synkähkön pahaenteistä settiä alusta loppuun, saatiin huumoria revittyä kerta toisensa jälkeen ehkä hieman yllättävistäkin tilanteista: vikaan menneestä nopanheitosta aiheutunut tolppaanajo ei varmasti ole koskaan ollut näin hysteeristä, puhumattakaan mystisen hevoskauppiaan metsästyksestä. Jos sinulla olisi satamassa hevonen, mihin piilottaisit sen? Jos olisit hevonen, mihin piiloutuisit? Toivottavasti tarina saa aikanaan vielä jatkoa, sillä muutoin kahden etsivän ja yhden naistutkijan shapeshifterin stalkkaushetki läheisessä donitsikuppilassa venyy ikuisuuden mittaiseksi, ja mafiakätyri ei koskaan saa selville, kuka heidän nimissään on hevosia satamaan piilotellut. Suspense!

Paranoia: Paranoiaa ei sen sijaan voi keskeneräisyydestä syyttää. Tällä kertaa kolmella hengellä ja yhdellä DM:llä pelattu peli ei ollut ihan niin päätöntä kuin millaiseksi touhu voi pahimmillaan äityä, mutta luovilta ratkaisuilta ei vältytty. Kuolema korjasi mukaansa vain kerran tai pari, mitä voi pitää aikamoisena saavutuksena kampanjassa, jossa yritettiin selvittää kommunistista propagandaa levittävien purukumiaskien kohtaloa. Rekisteröity mutanttianka, nimeltään Nenäotsa, joutui lapsijoukon vangiksi viidakossa, kun unohti epähuomiossa päälle Justin Bieber -soittoäänellä varustetun puhelimensa eikä Bot Botille soittelu auttanut tilannetta. Urhea Münhi pelasti päivän kuitenkin sniikkaamalla itselleen jetpackin ja muuntautumalla pusikossa Staliniksi, jolloin lapsijoukon harhauttaminen oli yksinkertaista ja kaikki ryhmän jäsenet saatiin pelastettua vaaran kynsistä. Pelin koomisinta antia oli kuitenkin huomata jälkikäteen kahden ryhmän jäsenen toivoneen lomakkeissaan samaa asiaa toveri Tietokoneelta: AK-47:aa. No, jos sydämen puhtainta toivetta kysytään…

Mansions of Madness: Joukon ainoana lautapelinä myös MoM sijoittuu Lovecraftin luomaan maailmaan, eli kellareista rynnistäviä mömmöjä ja alkeellista tekniikkaa oli jälleen luvassa. Kahta eri kampanjaa neljällä hengellä + DM:llä kokeilleena ankalle jäi kiinnostunut, joskin hieman ristiriitainen kuva pelistä kokonaisuutena. Arkham Horrorin nopeutetuksi versioksikin tituleerattu Mansions of Madness on toki laatutyötä alusta loppuun, sillä pelin jokaiseen osa-alueeseen on panostettu kiitettävästi (siitäkin huolimatta, että omassa laatikossamme yhdeltä pelihahmolta puuttui käsi), ja jokaisen skenaarion vaihtoehtoiset reitit kutsuvat kokeilemaan aiempiakin versioita uudelleen. Jo pelkät kartanojen pohjalevyt luovat oikeanlaista tunnelmaa ja juonta avataan vähä vähältä clue-cardien muodossa pelin edetessä. Koska MoM:issa pelaajia vastaan pelaavalla Keeperillä tuntuu toisinaan olevan lähes rajattomat mahdollisuudet kiusata pelaajia, on tällä elintärkeä rooli pelikokemuksen tasapainottamisessa: touhu ei saa olla liian helppoa, muttei ylivoimaisen vaikeaakaan. Tarkemmin MoMista voisikin kirjoitella kun kampanjoita on päässyt testaamaan erilaisille reiteillä ja pelaajamäärillä, mutta näilläkin kokemuksilla suosittelemisen arvoinen lautapeli on kyseessä. Eikä tahattomalta perseilyltä vältytä edes yrittämällä: satunnaisesti arvotut hyökkäyskortit ja nopan viskominen takaavat kyllä, että hirviöiden mättämisen tiimellyksessä voi tapahtua hyvin ennalta-arvaamattomia (ja sitäkin koomisempia) asioita, kuten monsujen spotaania itsemurhaa.

h1

LittleBigPlanet

9 toukokuun, 2011

LittleBigPlanet (PS3)
Wiki

Lyhyesti: Juokse, kyklooppini, juokse ja ole uuden maailman jumala!

Vaikka PS3-pelejä tulee harvemmin kovin ekstensiivisesti tahkottua (kenties tämä on vain hyvä asia viimeaikaisten Sonyn uutisten valossa), pääsee Immersio-osaston puolelle toinenkin niistä harvoista julkaisuista, joista ankalla tarpeeksi kokemusta on. LittleBigPlanet ei välttämättä vaikuta ykköskandidaatilta tähän kategoriaan, mutta perustelu valinnalle on sitäkin yksinkertaisempi: imeytyminen säkkikavereiden maailmaan käy niin vaivattomasti, että useamman tunnin session jälkeen on vaikea muistaa kuuluvansa oikeasti tylsien lihapussien joukkoon. LBP rakentuu yksinkertaisten, mutta sitäkin taidokkaammin toteutettujen elementtien varaan, jotka hahmonkustomointinsa avulla luovat yhdessä koukuttavan seikkailun, jossa pelaaja todella tuntee olleensa mukana jokaisen käyttämänsä sekunnin ajan.
Read the rest of this entry ?