Archive for the ‘Työn alla’ Category

h1

Työn alla: osa 9

15 kesäkuun, 2012

[insert tähän jotain ympäripyöreää lätinää päivitystauoista ja muusta epäoleellisesta koska jokainen kädetön ja jalaton apinakin tajuaa että 8bit anka päivittyy joskus enemmän joskus vähemmän ja näillä mennään kuin turkkilainen karavaani kuuhun]

Viime aikoina on tullut pelattua Paljon. Jopa siinä määrin, ettei pahemmin ole tehnyt mieli työstää näitä ajatuksia kirjalliseen muotoon, koska sellainen toki vaatisi aivotyöskentelyä joka on siltä pelaamiselta pois. Samanaikaisesti anka on altistunut isolle läjälle uusia pelejä että vääntänyt koomassa samojen parissa, mikä on oikeastaan aika ideaalitilanne; se, että voi pelata päivät läpeensä kerta toisensa jälkeen zombihippaa on kivaa, kuten on myös spontaanisti Metal Slug 3:n läpivetäminen arcadetikulla. Anka voisikin tällä hetkellä oikeastaan itkeä pieniä kimaltavia ankakyyneleitä onnesta, sillä jostain jeesuksen ja vishnun siunauksesta tämän elämään on pamahtanut/palannut läjä sellaisia gayming-optioita joista viimeisen viiden vuoden aikana on saanut vain haaveilla: oli kyse sitten kotimaassa tai ulkomailla vietetystä ajasta, pelitovereita riittää. Räpyläjalkaiselle, jolle co-op ja multiplayer ovat aina taanneet kenties ne parhaat pelimuistot, on tällainen kullanarvoista.

Mitä kuluneen ~parin kuukauden aikana on tullut sitten eniten hakattua, minkä parissa työsarka jatkuu edelleen? Tehdään pientä tilannekatsausta:

L4D2: Sitä voisi luulla, että syntyy suorituspaineita kun kaikki muut ovat ehtineet hakata tässä vaiheessa noin 300 tunnin edestä ekspaa zombisirkuksessa, mutta todellisuudessa se tekee pelaamisesta vain viihdyttävämpää. Oli kyse sitten kampanjoiden (myös L4D!) läpivetämisestä, tyhmistä achievementeista, survivalista tai versuksesta, voi toisten tietotaidosta omaksua kaikki oleellisimmat knopit heti alkuunsa. L4D2:n avulla ankan noin viiden-kuuden vuoden takainen likainen FPS-jonnemenneisyys on saanut taas uutta merkitystä, kun headshottaus alkaa tääs lähteä selkärangasta ja teamspeakissä voi jälleen huutaa täysin palkein sellaisia vienoja kutsuhuutoja kuin ”for fuck’ sake get the fuck off me you fucking twatface jesus fucking christ” sekä sama kotimaisella ja muutamalla misogynistisellä lisänootilla väritettynä jos on spittereitä näköpiirissä. Ihan kuin kotiin olisi palannut!

Diablo III: Minä vahingossa Diablo III onko tämä paha? Alunperin ankalla ei ollut niin minkäänlaista intressiä syytää Blizzardille rahaa sen uusimman kliklik-jyystön muodossa, mutta toisin kävi. Siinä missä kaiken maailman skyrimit ja muut kauden trendipelit on onnistuttu sivuuttamaan vahvalla olankohautuksella ja vetoamisella siihen että ”no ei mulla ole aikaa lukea jonkun saatanan NPC:n lätinöitä tietääkseni mitä tapahtu Hyppykuppalandian entiselle kuninkaalle”, joutui anka Diablo-koukkuun ankaran vertaispainostuksen ansiosta. Ja mitä hittoa, tämähän on terapeuttisinta tuubaa ikinä! Ok, inferno ei vielä häämötä edes kaukaisessa horisontissa ja aika kuluu leikkimällä supermiestä tyhmien demonien keskellä tulevasta autuaan tietämättömänä monkina, mutta mitä väliä. Siperia opettaa.

Borderlands: VOITTEKO SAATANAN SKAGIT VAIKKA TUKEHTUA OMAAN SPITTIINNE EN NYT NIINKU YHTÄÄN JAKSAIS. Eikun siis Borderlandsin pariinkin on ajauduttu enemmän tai vähemmän sattumalta, mutta peli on osoittautunut yllättävän toimivaksi ajantapoksi ilman liiallisia aivotoimintavaateita. Käyttis on välillä suoraan sanottuna aivan perseestä splitscreenillä, mutta ketä nyt ylipäätään kiinnostaa yrittää ostaa itselleen oikeita shieldejä tai tulkita muita ruudulla vilkkuvia tapahtumia ilman jatkuvaa sivusta-sivulle scrollailua. Meno on samanaikaisesti tarpeeksi leppoisaa että hektistä pitämään yllä mielenkiintoa, joten post-apokalyptisen Borderlandsin maisemissa chillailu varmasti toistuu jatkossakin.

Uncharted 2 Matti ole hiljaa siellä. Ok, totuuden nimissä tätä peliä ei ole paria tuntia pidemmälle vielä väännetty, mutta Nathan Draken jännittävät seikkailut ovat onnistuneet vakuuttamaan jo siinä määrin että kyllähän tämä pitää vääntää alta ennen kolmosta. On se jännää tämä elämä kun voi vaihteeksi tutustua PS3:n pelitarjontaan! Välillä saa vähän kiroilla kun tämä urpo ei koe oleelliseksi loikata sinne mihin pitäisi, koska ankassa ei tietenkään ole ikinä vika. Tässä odotellaan nyt sitä että Nathan Drake pyyhkii ankalla lattiaa POIKA_MAISELLA_CHARMILLAAN vai mitä näitä lätinöitä nyt oli, eli ilmeisesti uutta messiasta vähintäänkin luvassa. Nöyrillä ennakko-oletuksilla on hyvä lähteä matkaan!

h1

Työn alla: osa 8

27 kesäkuun, 2011

Ehkäpä kaikista pelaamiseen liittyvistä rasittavista tunteista turhauttavin on se, kun työpäivän päätteeksi haluaisi nollata aivonsa tahkoamalla jotain oikein kunnolla mukaansa tempaavaa, aivot narikkaan tai vastaavasti aivot rullalle -osaston tekelettä, eikä mikään silti tunnu herättävän tarvittavaa mielenkiintoa. ”Uliuu mulla ei oo mitään päällepantavaa” kääntyykin muotoon ”Uguu mulla ei ole mitään pelattavaa”, vaikka maailma on täynnä mahdollisuuksia ja hylly pullollaan ajantappovälineitä. Onneksi on sentään X-menin 90-luvun animaatio ja ihana Rogue.

Ōkamiden: Jos alkuperäisen Ōkamin Amaterasu teki ankasta kertaheitolla koirafanin, ei miniversio samasta karvakaverista voi aiheuttaa kuin hallitsemattomia kouristuksia. Toisin sanoen Ōkamidenia odotettiin pitkään ja hartaasti, eikä peli olekaan tarjonnut suurempia pettymyksiä. Toisaalta se ei myöskään ole tarjonnut sen mittavampia yllätyksiäkään, joten kokonaisuutena peli on jättänyt kovin ristiriitaisen olon. Koirakuumetta se ei silti ole onnistunut hälventämään. Ikuista plussaa myös jumaolentojen lapsista, kaikki kun on miniatyyriversiona tuhat kertaa laadukkaampaa.

L.A. Noire: Huhu kertoo, että kyseinen peli on tunkeutunut muidenkin vaikutteille alttiiden mieliin ja tehnyt koko elämästä yhtä isoa police proceduralia. Jos kuolleen ruumiin tutkiminen ja todistajien haistelu alkaa tuntua hieman liian kiehtovalta idealta, kannattaa L.A. Noire ehkä laskea hetkeksi käsistä. Toisaalta jos GTA:t iskostavat takaraivoon yhtäläisen kuumotuksen lähteä juoksemaan kaduille nyrkit ojossa, voiko Rockstarilta muuta odottaakaan? L.A. Noire: nyt vain enemmän tyylikkäitä hattuja.

Final Fantasy XII: Ja niin koitti vihdoin se hetki, kun anka viimein rusautteli rystysiään ja päätti pistää tulille FFXII:n, joka on täysin vailla mitään pätevää syytä jäänyt tähän mennessä kokeilematta. Paremman puoliskon haukuista huolimatta mieli on avoin ja armelias, vaikka noin kuuden tunnin jälkeen dunkut (tai taistelusysteemi, joka voi yksikätisesti määrittää onko kyseessä ajanveroinen peli vai ei) eivät ole vielä ehtineet tarjota mitään kovin mieltäylentävää. Jos kuitenkin jaksoin FFXIII:tä ja kilpikonnia, jaksan mitä vain, eli luvassa ennen pitkää armottomasti ajastaan jäljessä olevaa syväanalyysiä Vaanin urponaamasta ja hyytelöiden syvimmästä olemuksesta (ellei sen saman paremman puoliskon Balthier-imitaatio tee ensin hulluksi).

h1

Työn alla: osa 7

21 maaliskuun, 2011

Viime aikojen pelattavaksi siunaantuneet nimikkeet ovat olleet laadullisesti keskitasoa korkeampaa, mikä on tietysti aina inspiroivaa harrastuksen kannalta. DS on jälleen osoittanut korvaamattomuutensa matkoilla, ja yhdessä kurssilukemistoon valittujen tusinadekkareiden sekä Paul Austerin filosofisen hölinän kanssa muodostanut piristävää vapaa-ajan puhdetta hetkiksi, joina ei oikein jaksaisi keskittyä mihinkään oikeasti merkittävään. Takaraivossa kutkuttaa myös monenlaisia ideoita uusille Spotlighteille, sillä minkäs sen mahtaa, osaa peleistä nyt vain saa ruodittua monista näkövinkkeleistä kerta toisensa jälkeen. Tämän hetken ajankohtaisimpana missiona on kuitenkin ikuisuusprojektiksi venähtänyt Heavy Rainin Immersio-artikkeli sekä Editorial, jossa päästään syynäämään täydellisen rpg:n syntyä 12-vuotiaan ankan näkökulmasta.

Minecraft: Ja niinhän se vie jokaisen, enemmin tai myöhemmin. Maailmanrakennus on vielä aluillaan, mutta addiktion merkit jo ilmassa: ensiksi pykään pystyyn sen, sitten ton ja ton, ja sitten alan rakentaa sitä ja tota jotta saan aikaiseksi sen. Netissä löytää itsensä tuijottelemasta pokemonien muotoon kasattuja maamerkkejä sekä pohtimasta sitä, mistä materiaaleista valmistettuna se oma viisimetrinen Psyduck nyt näyttäisi kaikista komeimmalta? Alta possut ja lehmät! Ei kestä kauaakaan, kun kaikki ympäröivät äänet mallintaa päässään Minecraft-muotiin: tätä videota sivusta kuunnellessa säikähdin kyseessä olevan zombeja tai vähintäänkin jättiläshämähäkin. Ei nyt hemmetti.

Inazuma Eleven: Nouse, nouse, jos diggaat futaa! Inazuman kanssa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jalkapallo-rpg uppoaa, enkä osaa edes hävetä. Mitä pidemmälle peliä pelaa, sitä suojelunhaluisemmaksi omasta tiimistä käy: painu nyt hemmettiin sinä kärkkyjä, olen treenannut näitä teini-ihmeitä liian kauan jotta tekisin sinusta uuden tähtihyökkääjäni! Tyhjästä spawnaavat aarrearkut houkuttavat juoksentelemaan ympyrää jumppasalin pihalla ja yhteystietoketjun laajentaminen saa tuntemaan olonsa vinoutuneeksi pokemonkouluttajaksi, mutta kun ei voi lopettaa! Huhu kertoo lisäksi, että treenausareenalla on mahdollista törmätä itseensä Professori Laytoniin tiimeineen jalkapallokentällä, joten viimeisiä päiviään tämä peli ei todellakaan ole vielä nähnyt…

Ghost Trick: Ghost Trick onnistuu kiitettävästi kutkuttamaan kaikkia niitä friikkisirkusaisteja, joiden alikäytöstä Ace Attorney -sarjan jättämässä tyhjiössä on joutunut kärsimään. Ei mene päivääkään, ettenkö hokisi jossain muodossa sanaparia ”top pomeranian!” tai tuijottelisi söpöjä koiravideoita, mikä lienee aika saavutus kissaihmiselle heti Ōkamin aiheuttaman Amaterasumanian jälkeen. Sivuhahmoista myös Dandy ja Beauty ovat onnistuneet valtamaan paikan ankan sydämestä kaikessa sinisessä ylhäisyydessään. Pitäisiköhän sitä opetella oma paniikkitanssi kevään esseenpalautus- ja tenttistressiä varten?

h1

Työn alla: osa 6

14 tammikuun, 2011

Turhautumista on se, kun uusimman artikkelin ja sen julkaisun väliin on parkkeerannut tuhat sivua tenttikirjoja ja yksi prokrastinoitu päättöessee. Tuskaa ja ruttoa on onneksi lievittänyt jo edellisessä postauksessa mainittu maratonstreami, joka on motivoinut pelaamista aivan uudella tavalla. Ei sillä, etteikö sitä ole tullut harrastettua joka tapauksessa: lomamatkoilla ja VR:n antaessa odotuttaa itseään (kohokohtiin lukeutuu mm. yksi kappale yliajettuja hirviä) DS on todistanut jälleen arvonsa. Pikkutunneille valvottaessa puolestaan itseään toistava aivoton jumitus on osoittautunut mitä loistavimmaksi viihteeksi, vaikka suoranaista ylpeilemisen aihetta siitä ei saa revittyä, kuten alempaa mahdollisesti selviää. Mitkä ovat siis tämän hetken addiktoivimmat pelit?

Hotel Dusk: Room 215: Taas! Taas! Mutta nyt tositarkoituksella ja avioliitto silmissä siintäen, sillä useiden yritysten jälkeen hämärässä majatalossa tapahtuvien hämärähommien tutkiminen nykäisi aidosti mukaansa. Ikuinen backlog alkaa siis hitaasti mutta varmasti purkautua, ja kankean käyttiksen alta on paljastunut mielenkiinnon koukuttava tarina. Lisäviihdettä saa Game Overien tavoittelusta aukomalla päätä vastaantulijoille, mikä on ihan mielenkiintoinen piirre muuten kovin rauhallisessa pelissä.

Recettear: Parhaimmillaan Recettear on vähän kuin kirpputoria pyörittäisi: nurkista löytyy mitä omituisempaa kamaa, ja ostajien kanssa saa vääntää alituiseen kättä oikeista hinnoista. Dunkkuseikkaileminen jää armotta sivuun kun markkinatalous vie mukanaan trendikkäine tuotteineen ja voiton maksimointia tavoitellessa. Jonkun mielestä jopa putiikin sisustaminen tavaroita paikoilleen tunkemalla saattaa olla turhauttavaa, mutta edellämainittuja esseitä vältellessä se on mitä terapeuttisinta puuhaa. Näettekö varmasti ulos asti kiiltelevät munakoisoni?

Professor Layton and the Lost Future: Joululahjaksi saatu peli, joka tuli kipeään tarpeeseen Layton-vieroitusoireita helpottamaan kakkospelin läpäisyn jälkeen. Tällä kertaa seikkaillaan tutuissa maisemissa, kun Layton ja Luke selvittävät aikamatkustusongelmia Lontoon kulmilla, joten tunnelma on taattu. Se, onko pelillä mitään vahvahduttavaa tarjottavaa kahden edellisen jälkeen, jää tosin vielä nähtäväksi. Tarravihko tosin antaa jo aihetta suurelle riemulle.

Final Fantasy XIII: Blrtrjklgfkl. Ok, tämän voi summata sanoilla ”pelaisit parempia pelejä”, mutta. Yliopiston alkamista edeltäneet yöt ovat lähes poikkeuksetta kuluneet maailman hienoimmassa puuhassa eli jättikokoisten kilpikonnien listimisessä, koska onhan mun nyt pakko saada lisää rahaa että saan lisää materiaaleja että saan upgradettua jokaisen aseen vikaan muotoon ja tasolle sata. Mitä pirun järkeä tässä ylipäätään on, sitä voi varmasti itseltään kysyä, mutta tunne levelupeista ja ankarasti metsästettyjen Platinum Ingotien farmaamisesta on silti mieltäylentävä. Titan’s Questit ovat paria urpoa vaille läpäistyt, Gigantuar odottaa monotusta ja pelin vaikeimmat viholliset vielä eliminointia, joten teoriassa touhulle on jokin todellinen syy. Se parempi syy tosin taitaa olla aivottoman jumituksen yhdistäminen konvehtirasioiden rippeiden tuhoamiseen. Kilpikonnnaaaaaaa

h1

Työn alla: osa 5

13 marraskuun, 2010


Mitäänsanomaton poppirokki raikaa, korealaiset justinbieberit punastelevat lavalla ja paperisilppua sataa taivaasta, mikä se on? No Sony Ericsson STARCRAFT II Open Season 2:n finaalijuhlinnat tietysti, onnea vaan Jae-Duck ”NesTea” Limille, joka selkeästi kantaa korkealla kaikkien maailman ankkojen yhteistä lippua. Ja onnea Foxerille ensi vuodelle, jos ei hyväpalkkaisen hiusmuotoilijan ura ole sitä ennen vienyt mennessään.

Mutta se starcraftboteista, tämänkertainen Työn alla on tavanomaista pienimuotoisempi mutta sitäkin intensiivisemmän omistautumisen tulosta. Anka voi taputtaa itseään selkään, sillä ainakin yksi ikuisuusprojekteista on nyt saatettu kunnialla loppuunsa, ja matka kohti jatko-osia voi alkaa! Viime aikoina on tullut pelattua myös paljon lautapelejä, ja niihin sen tarkemmin paneutumatta voin silti suositella sekä Thurn und Taxisia että monille hieman tutumpaa Carcassonnea.

Halo 3: Tuskin tulee kellekään yllätyksenä viimeaikaisen Halo-käännytyksen vanavedessä. Co-opin puolella sujahtaminen Arbiterin nahkoihin on ollut kiitettävää vaihtelua, josta vähiten ei liene kiitos defaulttina käteen iskettävälle plasma riflelle. Reachin jälkeen Heroic on yllättävän kesyä kyytiä, mutta tylsäksi menoa ei voi missään mielentilassa kuvailla, kiitos siitä sekä pelisuunnittelulle itselleen että peliseuralle. Yksinpeliä tuleekin harrastettua lähinnä catching up -treeninä, jotta esimerkiksi Covenantia metsästäessä ei toistaisi Reachista jo selkärankaan iskostuneita kontrolleja (”YRITÄN LYÖDÄ EN LADATA ASETTA NGHOOGH”). Vaikka DM tietysti houkuttelee, on juuri kampanjoiden selättäminen co-oppina riemua täynnä, kun kerta toisensa jälkeen huomaa joutuvansa mitä jännittävimpiin tilanteisiin koomisin seurauksin (”Mikä toi nyt on olevinaan, tankilta näyttää mut ei liiku eikä inahda” ”Onkohan sen kuski jo kuollu?” ”Meen lähemm––VOI PERSE se oliki selkä tännepäin, plasmaa naamaan”).

Professor Layton and the Curious Village: Kyllä! Vihdoin! Pahamaineiseen yhteispelilimboon yli vuodeksi jumittunut puzzlepeli sai vihdoin ansaitsemansa läpipeluun, kun anka otti oikeuden omiin käsiinsä ja kylmästi ratkaisi arvoitukset St. Mysteren kylässä omin päin. Tätä motivoi kummasti veljen vastikään postilaatikosta kolahtama Pandora’s Box, jonka hamsterin kestävyystreeniä pitää tietenkin päästä mitä pikimmiten kokeilemaan kunhan Curious Village on ensin suoritettu alta pois. Mistään hampaat irvessä läpi -velvollisuudesta ei onneksi ole ollut kyse, vaan kunnolla käyntiin päästyään Layton ja Luke tempasivat mukaansa juuri niin paljon kuin kaikkialla on suitsutettukin. Tarkempaa tilitystä on epäilemättä luvassa hamassa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä käynnissä on vielä bonusten muodossa extrapuzzlejen ratkontaa sekä kaksikon hotellihuoneiden sisustamista täyteen potentiaaliinsa. Ja missähän ne kolme arvoitusta, jotka ekalla pelikerralla missasin, mahtavat oikein lymytä…

+ extra: Minecraft houkuttaa. Paljon. Apua. En valmistu ikinä.

h1

Työn alla: osa 4

8 heinäkuun, 2010

Tapahtumien ja muiden kesämenojen väliin jäävän ajan voi hyvillä mielin pyhittää kahdelle asialle: lukemiselle ja pelaamiselle. Yliopistolla paukutettavien kirjallisuuden klassikoiden sivussa on hyvä tankata vaikkapa tätä tai tätä, mutta sen enempää ankan muihin perversioihin keskittymättä voisi sanoa pari sanaa tämän hetken päätähdistä pelien parissa.

”Eikö sun kannattais eka läpäistä ne edellisetkin kesken olevat pelit?” huomautti ankan parempi puolisko tähän, mutta täytyyhän elämässä nyt ikuisuusprojekteja olla! Kieltämättä esimerkiksi seiveissään kiltisti odottelevat Hotel Dusk ja Cave Story ansaitsisivat keskittyneempää paneutumista, mutta karavaani kulkee, ruoho laulaa ja linnut kasvaa, ja ennen pitkää nämäkin löytävät oikean mielentilan ankan aivokapasiteetista. Mutta erästä viisasta miestä lainatakseni, tänään ei ole tuo päivä.

Viewtiful Joe: Viewtiful Joen sarjakuvamainen ja soljuva toiminta on omiaan iltamyöhäisiin pelisessioihin, jotka venähtävät vahingossa neljään aamulla. VFX:llä leikkiminen on addiktoivaa, tunnelma on kunnossa ja peli jossa vedellään burgereita HP-mittarin täyttämiseksi ei yksinkertaisesti voi olla huono. Vihollisia turpaan ja päätä patteriin, tästä on kesän aivot nollille ja elämä risaiseksi -pelit tehty!

Persona 4: Personat ovat kuuluneet trendikkäiden lasten vakiopelikalustoon jo useamman vuoden, mutta anka on ehtinyt vankkureiden kyytiin vasta nyt. Jostain syystä opettajien kysymyksiin vastailu kiehtoo vielä enemmän kuin telkkarin läpi sukeltelu, mutta taistelusysteemin strategisuus kutkuttaa ja juonenkuljetus on lineaarisuudessaankin mukavan hillittyä, joten ihan mielelläänhän tässä odottelee mitä tuleman pitää. Samalla voi vaikka ajaa läheisiä raivon partaalle laulamalla kaikkien rakastamaa Junes-mainoslaulua.

Aquaria: Humble Indie Bundlesta rantautunut merenneitopeli on kaunis ja tunnelmallinen, mutta ei välttämättä pelitä ihan täydellisesti pelkän touchpadin avulla. Aikamoista sorminäppäryyttä vaaditaan laulujen suorittamiseen ja erityisliikkeisiin jopa kustomoidulla näppiksellä, joten Aquaria saattaa tulla tuupatuksi pyhään limboon siksi aikaa kunnes anka kaivelee hiiren sille jostain kaveriksi. Junamatkalla vieressä istunut mummo ainakin tihrusti kädettämistäni sen verran kummastuneena, että sille taitaa olla tilausta…

Näiden lisäksi jonossa odottavat Ico sekä Shadow of the Colossus, joten kovin PS2-painotteisella linjalla mennään. Pikkuräpylässä kolottaa myös jostain syystä FFXIII, nimittäin niiden Titan’s Questiensa puolesta – aikanaan dumppasin ne tylsistyttyäni mäkeen, mutta pieni breikki taistelusysteemistä saattaa hyvinkin herätellä henkiin combatin hektisyyden vetovoiman. Pitää sitä elämässään nyt vähintään yksi kerrostalon kokoinen kilpikonna saada listittyä.

h1

Työn alla: osa 3

29 huhtikuun, 2010

Ei-niin-pienimuotoista kevätkiirettä ilmassa, eli sekä peliaika että siihen investoitava aivokapasiteetti on imetty vielä hetkeksi suht kuiviin kouluhommien ja muiden projektien ansiosta. Luvassa on kuitenkin jopa viikon mittainen nollaustauko pelien parissa, joten kunnon sisällön pariin päästään varmasti palaamaan jälleen vapun hurinoiden jälkeen. Tätä odotellessa kärsimättömimmät voivat tarkastella jälleen ankan tämänhetkisiä sluibailupelejä, joiden parissa on kulunut sitä harvinaista vapaa-aikaa:

Mass Effect: eli vitsikkäästi edellispostausta seuranneena viikonloppuna anka päätyi oikeasti seuraamaan vierestä seikkailuja villeillä planeetoilla, ja mielenkiinto kohosi siinä määrin että peli on varastamiskasassa heti kun pelin oikea omistaja siitä näppinsä irroittaa. Tämän lyhyenkin session aikana ehdittiin ankan veljen kanssa puida mm. moraalisia ongelmia leijuvan hyytelön suhteen sekä ajaa romurallia kallioisissa tunnelmissa. Rollin’ rollin’ rollin’

Princess Debut: Puhtaasti kuriositeettiosastoon valittu peli, joka toivon mukaan sinne piakkoin ilmestyy kunhan aiheesta löytyy jotain muutakin sanottavaa kuin ”nghooogh miks jäin jumiin ton hiton insestijallen kanssa”. Tämän jälkeen anka ei ihan oikeasti halua kuulla enää ikinä sellaisia ikivihreitä kuin ”Eine kleine Nachtmusik” tai ”When the saints go marching in”. Nghooooogh

Disgaea: Grindan grindan grindan eli aivojen nollausta parhaimmillaan. Kun essee ei ota luonnistuakseen mutta dedikset painavat päälle, on elämä aina hieman helpompaa Prinnyjä räjäyttelemällä, mitäpä siinä sen syvällisempää. (Ankan luona majaileva mini-Prinny tosin on toista mieltä, syystä tai toisesta.)

Darkwing Duck: Ducktales-artikkeli herätti ankassa suuren himon päästä takomaan uudelleen myös tätä ankka-aiheista nes-klassikkoa, joten hattu tanaan ja kaduille pieksemään peeloja. Viemärit ovat edelleen perseestä mutta mikäs siinä, musiikki toimii ja tunnaria voi jäädä popittamaan täysillä vaikka tunniksi kämppisten iloksi.

h1

Työn alla: osa 2

20 maaliskuun, 2010

Viimeisen kuukauden aikana anka on palannut jo kertaalleen pelattujen pelien pariin, edennyt hitaasti mutta varmasti aiemmin aloitetuissa peleissä sekä hypännyt uutuuttaan kiiltelevään hype-kelkkaan, joka tunkee naamalle niin telkkarista kuin kadunvarsillakin kissankokoisin mainoksin. Vapaa-aikaa on tosin syönyt kiitettävästi kaikki turhantarpeellinen opiskelupelleily, joten pientä kevään suvantokautta lienee ilmassa paria poikkeusta lukuunottamatta. Luvassa siis mietteitä tällä hetkellä eräistä työn alla olevista peleistä, olkaa hyvä!

Final Fantasy XIII: Viitisen tuntia takana, eli alun sietämätön ”when in doubt, press A” -helvetti jotakuinkin jo ohi. Choo choo lineaarisuusjuna sen kun puuskuttaa eteenpäin, mutta taistelusysteemi on onnistunut vakuuttamaan tarpeeksi homman vaikeuduttua ja nopeuduttua jotta touhu on oikeastaan aika hauskaa ja paikoitellen hyvällä tavalla hektistä. Hahmot ja tarina tähän mennessä aika evvk Sazhin minichocoboa lukuunottamatta, mutta mitään sykähdyttäviä tunne-elämyksiä nyt ei anka tältä peliltä olekaan hakemassa. Positiivinen yllätys tähän mennessä silti kaikkien haukkujen jälkeen.

The World Ends With You: eli pitkän tauon jälkeen ylimääräisten salaisuuksien ja pinssien/tavaroiden masteraaminen alkoi kutsua uudelleen toden teolla, ja peli sai uutta eloa kupeisiinsa. Itseään toistavat viholliset ottavat edelleen päähän enemmän kuin laki sallii ja mitään oikeaa järkeä tässä pakkogrindaamisessa ei tietenkään ole, mutta mielummin vanhoja pomoja tappaa ultimate-vaikeustasolla tylsyyteensä kuin lukee esimerkiksi tentteihin. Myös erittäin toimivaa junamatkaviihdettä, vaikka vierusmatkustajilta saa toisinaan outoja katseita sohiessaan intensiivisenä DS:n ruutua.

Hotel Dusk: Room 215: Jostain käsittämättömästä syystä anka ei etene tämän kanssa kuin sporadisissa kymmenen minuutin sessioissa, vaikka itse pelissä ei mitään vikaa olekaan (ja paljon suosituksia/painostusta sen läpäisemiseen on sivutahoilta ilmennyt, krhm). Vaikka normaalisti anka rakastaa kyseistä genreä, voi puhuvien päiden seuraaminen olla tällä hetkellä liian tl;dr kun vapaa-ajalla pitäisi muutenkin lukea sataamiljoonaa eri teosta. EHKÄ KESÄLLÄ

Bayonetta: Duh. Vastapainona ylläolevalle, Bayonettaan ei tunnu kyllästyvän kirveelläkään. Ehkä kevään ankara opiskelutahti tarkoittaa että anka luonnostaan hakeutuu hektisen Turpaan vaan ja onnea -pelirintaman pariin? Sellaista se elämä joskus on.

h1

Työn alla: osa 1

19 helmikuun, 2010

Työn alla on 8-bit ankan uusin ja kenties kaikista menneistä ja tulevista kategorioista vapaamuotoisin (tyhjänpäiväisin?), sillä näissä kirjoituksissa käyn läpi lyhyestä niitä nimikkeitä jotka nimensä mukaisesti ovat enemmän tai vähemmän ”työn alla”. Koska ankan tämänhetkinen pelaaminen jakaantuu konsoli- ja pc-puolella hyvin hajanaisesti opiskelujen vuoksi, tulee keskittyneemmän pelaamisen ohessa hakattua paljon sellaista jonka läpäisemiseen menee vielä tovi jos toinenkin. Toisaalta anka saattaa myös pelailla uudelleen jo blogin puolella analysoimiaan tekeleitä, muttei niin perinpohjaisesti että ne ansaitsivat lisämerkintöjä alkuperäisiin artikkeleihin. Koska anka kuitenkin haluaa avautua aina ja kaikesta, on Työn alla jatkossa olemassa kaikkia niitä hetkittäisiä tunteenpurkauksia, ensitunnelmia sekä jälkikäteisarvioita varten, jotka parilla lauseella kuvastavat ankan yleisiä tuntoja, odotuksia tai jopa pettymyksiä muutamasta tällä hetkellä kesken olevasta pelistä. Esipuheensa ansiosta ensimmäinen osio on tavanomaista pitempi, mutta jatkossa Työn alla-tekstit pyrkivät olemaan lyhyitä ja ytimekkäitä muutaman kappaleen pläjäyksiä.

Tällä hetkellä väännön alla siis mm. seuraavaa:

Castlevania: Portrait of Ruin: Savefilu on varmaan jo yli vuoden vanha, joten CHARLOTTE! JONATHAN! on jäänyt paitsioon kaiken muun ohella. Nyt taas saanut uutta eloa kiitos kirjastossa vietettyjen hiljaisten hetkien luentojen välillä. Pomoihin lisää eeppisyyttä plz.

Cave Story: SNES/NES-emulaattoreiden lisäksi niitä harvoja pelejä, joita anka macbookilla tulee pelanneeksi. Pienissä osioissa pelaaminen on terapeuttista mutta aikaavievää, mekaniikka nappaa ja kunhan inspiraatio iskee, pitäisi tämä vääntää YHDELTÄ ISTUMALTA LÄPI jne.

Eternal Sonata: Voisi varmaan nyysiä tämän veljen luo jotta tulisi xbawcks-aikoina hakattua muutakin kuin Bayonettaa. Battlesystem iskee kiitettävästi tähän mennessä, mutta anka ei jaksa kuunnella horinoita, ihan kivat rätit näillä niskassa tosin. SIPULI SIPULI SIPULI

Dead Rising: Odottaa kärsivällisesti aikaa jolloin anka jaksaa oikeasti tehdä muutakin kuin hakata zombeja hysteerisesti taulutelkkarilla… Juoni mikä juoni? I’m fucking megaman

FF Tactics A2: Grimoire of the Rift: Ankan paremmalle puoliskolle antama joululahja, jota on yhdessä pelattu lähinnä iltaisin. Anka harrastaa iltaisin toisaalta myös lahjakkaasti nukkumista, joten n. 15 min pätkissä ei tämäkään sen pidemmälle ole ehtinyt edetä.

+ lisäbonuksena Shenmue jota parempi puolisko hakkaa Dreamcastilla, ja anka ei olisi anka jollei häiritsisi pelikokemusta matkimalla super_laadukasta ääninäyttelyä vieressä. I WON A FREE GAME OF DARTS, NINTENDO SIXTY FOUUUUUUUUUR