h1

19. luukku

19 joulukuun, 2010

A game sequel which disappointed you

Shadow Hearts Covenant


Kyse ei ole siitä, että Shadow Hearts: Covenant olisi huono peli. Ei edes siitä, ettei anka siitä pitäisi. Nimi nousee kuitenkin erehtymättömästi mieleen 19. luukun aiheen puolesta, sillä ensimmäisen Shadow Heartsin jälkeen odotin jotain Ihan Muuta. Oikeastaan kysymyksenasettelu on hankala, sillä SH:C toimittaa kyllä monia niistä elementeistä, jotka tekivät Shadow Heartsista niin mielenkiintoisen. Taistelusysteemi toimii entistä paremmin, omituinen huumori kukkii, jopa päähahmo Yuri on ennallaan sekä muotitietoisempana kuin koskaan. Koko pelin maailmaa on laajennettu teknisesti tavoilla, jotka jättävät ensimmäisen Shadow Heartsin auttamatta varjoonsa kuin vanhentuneen version. Mikä sitten mättää? No suoraan sanottuna se, ettei SH:C ole onnistunut säilyttämään edeltäjänsä tärkeintä piirrettä: tunnelmaa.

Vaikka kyseessä ei ole mikään kauhupeli, Shadow Heartsin ilmapiiri on alati painostava ja suhaa jossain demonimaailman ja ihmisten oman sisäisen pahuuden välimaastossa, ottamatta itseään liian vakavasti mutta onnistuen silti jättämään jälkensä. On apokalyptisiä visioita ja suuria tunteita, mutta homma ei leviä käsiin vaan pysyy tiiviin intiiminä loppuun asti. Tärkeintä eivät ole hahmot ja juoni itse, vaan tapa jolla maailma ja sen tunnelma on toteutettu. Näistä syistä kyseinen peli onkin eksynyt jo ajat sitten Immersio-kategoriaani. SH:C kuitenkin vetää läskiksi sen, mikä Shadow Heartsissa oli luettavissa rivien välistä. Kaikkea on enemmän, mutta myös lekalla päähän lyötynä: jos aiemmin oli megalomaanisia vihollisia, nyt on RASPUTIN JOKA RÄJÄYTTÄÄ KOKO MAAILMAN!! Jos aiemmin oli kaksimielisyyksiä, nyt on DOMINOITA JA TISSEJÄ JA HOMO-ORGIOITA!!! Jos aiemmin oli kieroutuneita sieluja ja pahuuden vaivihkaista leviämistä, nyt on… on… no kai siellä jotain on.

SH:C ei ehkä ole pettymys itsenäisenä pelinä, mutta se on sitä jatko-osana. Yurin alkuperäinen maailma on kadonnut ainiaaksi, minkä vuoksi tunsin huojennusta kolmososan sijoittuessa ihan muihin maisemiin. Kuten SH:C:n oman artikkelin kohdalla totesin, Jos sarjan kaksi ensimmäistä peliä pelaakin peräjälkeen, on olo jotakuinkin samanlainen kuin vaihtaisi äkillisesti kanavaa Avarasta luonnosta Bloodhound Gangin The Bad Touch -musiikkivideoon. Se, kummasta sitten enemmän tykkää onkin jo ihan makuasia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: