La Pucelle: Tactics

La Pucelle: Tactics (PS2)
Wiki

Lyhyesti: Valon Neito tempaisee turpaan … seuraavalla vuorolla

Koska jokainen koirineen ja kissoineen on viettänyt viimeiset pari päivää liimattuna Portal 2:n ääreen, voi anka rauhassa päivitellä taas tyylikkään myöhässä sängyn pohjalta kurkkuruton kourissa. Sneak success! Tämänkertaiseksi yleiskatsauspeliksi valikoitui vähemmän ajankohtaiseksi Nippon Ichin La Pucelle: Tactics, jonka kaltaisia srpg-vääntöjä on tällaisilla hetkillä kovasti ikävä. Hupenevat energiapalkit, vilkkuvat lattialaatat ja eriskummalliset superhyökkäykset, teidän tykönne on ilo palata kun tekee mieli aiheuttaa massatuhoa viattomille luontokappaleille. Tavaroiden hamstraus, ekspankeräys ja älyttömät ääniefektit tekevät olon kovin kotoisaksi tavalla, jonka vain satatriljoonaa tuntia Disgaean grindausta voi saada aikaan. La Pucellen kaltaiset pelit on tehty pitkien iltapäivien ratoksi, kun on suosiolla lupa keskittää kaikki aikansa statsien parantamiseen pienen eläimen raivolla.

Anka editorial: I love you, man *brofist*

Anka editorial: I love you, man *brofist*

Lyhyesti: Ystävänpäivän kunniaksi anka nostaa hattua video- ja tietokonepelien pariskunnille ja kaveruksille.

Vaikka ystävänpäivä vetelee tältä vuodelta viimeisiään, tämänkertainen editorial on silti nivottu yhteen tämän laskelmoidun mutta sitäkin vaaleanpunaisemman kulutusjuhlan kylkeen hyvänä tekosyynä käydä läpi muutamia kenties vähemmälle huomiolle jääneitä videopelipariskuntia sekä muuten vain ankan omia lempparikaveruskaksikoita. Jätetään siis huomiotta ylihinnoitellut onnittelukortit tai juustoiset balladit ikkunan alla, ja katsotaan keille anka tänä vuonna toivottaisi hyvää ystävänpäivää mikäli fiktiiviset hahmot vain suostuisivat kuuntelemaan:

Vandal Hearts

Vandal Hearts (PS)
Wiki

Lyhyesti: Vain yksi voi olla sankari, mutta hawknightina elo on ihan reteetä sekin!

Vaikka tavallaan Konamin Vandal Hearts vuodelta 1997 (jp -96) voisi kuulua yhtä lailla Nostalgia -kategoriaan kuin vaikkapa aiemmin tänne tunkemani Final Fantasy VII, päätin lähestyä teosta vähemmän muistopohjaisesti ja enemmän erillisenä teoksena. Vandal Hearts tuntuu nimittäin usein jäävän genressään isompien nimien varjoon, mikä on sääli sinänsä kun kyse on ankan mielestä kuitenkin ihan perusvahvasta konsolistrategiaropesta – ja vaikka pelikokemus on ehdottoman subjektiivinen ankan tapauksessa, onhan kyse ensimmäisestä (ellei joku toisin muista, anka ainakaan ei) strategiaropestani ikinä, erottautuu Vandal Hearts mielestäni edelleen edukseen sarjassaan.

Brütal Legend

Brütal Legend (XBOX360)
Wiki

Lyhyesti: Nyt ollaan miehisen jännän äärellä. Hell Bent for Leather!

Brütal Legendin lähtöasetelmista olisi helposti saanut aikaan loppuvuoden suurinta naamapalmuilua: Jack Blackilta näyttävä ja kuulostava jannu teleporttautuu demonien hallitsemaan maailmaan, joka on pyhitetty heavymetallille viimeistä tulenhohtoista kivenlohkaretta myöten. Moottoripyörät jyrisevät, veri lentää ja kitarasoolot raikuvat kun ihmiskuntaa vapautetaan sorron ikeestä, eli kliseissä ei säästellä. Osaamattomissa käsissä aineksista olisikin enemmän helppo muovata lähinnä rahastuksen maun jälkeensä jättävää hevarieinareiden hannahmontanaa tai vaihtoehtoisesti mukahauskaa parodiaa, mutta Brütal Legend ei ole kumpaakaan; LucasArtsilla vuosikymmenen ajan töitä tehnyt Tim Schafer on nimittäin halunnut tehdä pelin, joka samanaikaisesti kumartaa kohdemateriaalilleen että suhtautuu siihen tarvittavalla huumorilla, tuloksenaan aidosti hauska ja vangitseva maailma ja sen myötä suora pääsy 8-bit ankan Immersio-kategoriaan.

Theme Park

Theme Park (PC)
Wiki

Lyhyesti: Huvipuistonrakennus vapauttaa sisäisen sadistin jokaisessa lapsessa.

Bullfrogin rakennussimuklassikko Theme Park on sittemmin ehtinyt jo DS-reinkarnaatioonsa, mutta koska anka ei ole kovin ekstensiivisesti jaksanut ko. version pariin paneutua, painottuu tämä nostalgiapläjäys seikkailuihin 90-luvun riemastuttavissa huvipuistohuuruissa. Hetki, jolloin alun 3D-animaatio ilmestyi tietokoneen ruudulle pitkällisen vääntämisen seurauksena on piirtynyt ankan muistiin vähintään yhtä hurmioituneena kuin se katkera pettymys, kun kävi ilmi että pyörimään oli lähtenyt ainoastaan kyseinen intropätkä. No, toimimaanhan Theme Park lopulta saatiin, ja kyseisen pelin parissa onkin tullut vietettyä lukuisia tylsiä iltapäiviä, itsensä Salvador Dalín kateelliseksi jättäviä surrealismipuistoja pahaa-aavistamattomille minikävijöille.

Anka editorial: Yksi strategiaopas elämään, kiitos

Anka editorial: Yksi strategiaopas elämään, kiitos

Lyhyesti: Internet rampautti vinkkipalstat pelilehdistä, mutta virallisia oppaita se ei ole vieläkään onnistunut täysin nujertamaan.

Tämänkertainen Anka editorial syntyi siitä hetkellisestä hämmennyksen tunteesta, kun lomamatkalla pelikaupassa törmäsi jälleen niihin GAME:n kapeisiin ständeihin, jotka selviäisivät muuttumattomina varmasti ydinsodastakin. Anka tunsi hetkessä teleporttautuvansa ajassa viisi vuotta taaksepäin tuijottaessaan Final Fantasy X-2:n virallista strategiaopasta, sekä yhä edelleen vielä pari lisää muistaen kertaheitolla millaista oli hipelöidä aikanaan FFVIII:n vastaavaa Barnes & Noble -kirjakaupassa New Yorkissa. Tästä aikaparadoksiluupista seuraavassa sekunnissa irroittauduttuaan ankan mieleen jämähti vain yksi ajatus: Lukeeko näitä oikeasti enää kukaan, ja jos kyllä, miksi?

UFO: Enemy Unknown

UFO: Enemy Unknown (PC)
Wiki

Lyhyesti: Tunnelmarikas, pelottava, realistinen. X-com on kiistaton klassikko sekä pelillisiltä ansioiltaan että eritoten immersioltaan.

Periaatteessa tämä postaus on aivan turha, sillä tämä sivu kertoo teille kaiken mitä haluatte aiheesta tietää, varmasti paljon paremmin kuin osaisin itse koskaan avautua. Mutta pois se ankasta, avaudun kuitenkin: kyseessä on nimittäin oman pelihistoriani yksi vavahduttavimmista kokemuksista nimenomaan vangitsevan tunnelman saralla, vaikka mistään suorasta kauhupelistä ei edes ole kyse. UFO: Enemy Unknownin, johon tästedes X-comina viittaan, kyky luoda pelaajan eteen uskottava jännitysskenaario on nimittäin omiaan saamaan aikaan sellaisia psykologisia hirvityksiä, joista näinä päivinä residentevilit ja silenthillit vain uneksivat. Mitkä piirteet sitten tekevät tästä pelistä niin häiritsevän, täysin hyvällä tavalla tietenkin?

Anka editorial: Kuten tiimissä, niin tosielämässä.

Anka editorial: Kuten tiimissä, niin tosielämässä.

Lyhyesti: Ragequit, emopart, lagfag. Se miten toimit tiimissä pelatessasi kertoo sinusta enemmän ihmisenä kuin haluaisit myöntää.

8-bit ankan toisessa editorialissa käsitellään tällä kertaa tiimipelaamista, tarkemmin sanottuna nettimoninpelaamisen hajottavimpia puolia. Co-op ja kavereiden kanssa pelaamisen mahdollisuus ovat piirteitä, joiden vuoksi moni valitsee yhden pelinimikkeen toisen sijasta, mutta hakkasit ilotikkua sitten tuttujen tai tuikituntemattomien kanssa, on itsepetosta olettaa ettei armotonta naamapalmuilua ole jossain vaiheessa luvassa. Anka yrittää tässä editorialissa valottaa muutamaa tyypillisintä ihmistyyppiä mm. Guild Warsin, Left 4 Deadin että Day of Defeat (Source):n kautta.

Spoiler: ihmiset ovat urpoja, peligenrestä, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Disgaea: Hour of Darkness

Disgaea: Hour of Darkness (PS2, DS)
Wiki

Lyhyesti: Grindan grindan grindan. Grindan grindan. Dood?

Disgaean ilmestyttyä PS2:lle noin viisi vuotta sitten tarkoitti se monia unettomia öitä telkkarin ääressä prinnyja tuijotellen (”Ngh vielä pari kertaa tää sama kenttä ja sit item worldiin”), joten myös DS-versio oli pakkohankinta. Vaikka sarjalle on paljolti naureskeltu juuri sen häpeilemättömän, itseään enemmän tai vähemmän toistavan pelimekaniikan vuoksi, täytyy ankan myöntää että Disgaea tarjoaa edelleen sarjansa ensimmäisenä nimikkeenä sellaista imua ja addiktoivaa pelattavuutta jumalattomalla grindauksellaan, jota en ole samoissa määrin kokenut monen muun Nippon Ichi Softwaren tekeleen (mm. LaPucelle Tactics, Phantom Brave, Makai Kingdom) yhteydessä kokenut.