Posts Tagged ‘PS2’

h1

Työn alla: osa 8

27 kesäkuun, 2011

Ehkäpä kaikista pelaamiseen liittyvistä rasittavista tunteista turhauttavin on se, kun työpäivän päätteeksi haluaisi nollata aivonsa tahkoamalla jotain oikein kunnolla mukaansa tempaavaa, aivot narikkaan tai vastaavasti aivot rullalle -osaston tekelettä, eikä mikään silti tunnu herättävän tarvittavaa mielenkiintoa. ”Uliuu mulla ei oo mitään päällepantavaa” kääntyykin muotoon ”Uguu mulla ei ole mitään pelattavaa”, vaikka maailma on täynnä mahdollisuuksia ja hylly pullollaan ajantappovälineitä. Onneksi on sentään X-menin 90-luvun animaatio ja ihana Rogue.

Ōkamiden: Jos alkuperäisen Ōkamin Amaterasu teki ankasta kertaheitolla koirafanin, ei miniversio samasta karvakaverista voi aiheuttaa kuin hallitsemattomia kouristuksia. Toisin sanoen Ōkamidenia odotettiin pitkään ja hartaasti, eikä peli olekaan tarjonnut suurempia pettymyksiä. Toisaalta se ei myöskään ole tarjonnut sen mittavampia yllätyksiäkään, joten kokonaisuutena peli on jättänyt kovin ristiriitaisen olon. Koirakuumetta se ei silti ole onnistunut hälventämään. Ikuista plussaa myös jumaolentojen lapsista, kaikki kun on miniatyyriversiona tuhat kertaa laadukkaampaa.

L.A. Noire: Huhu kertoo, että kyseinen peli on tunkeutunut muidenkin vaikutteille alttiiden mieliin ja tehnyt koko elämästä yhtä isoa police proceduralia. Jos kuolleen ruumiin tutkiminen ja todistajien haistelu alkaa tuntua hieman liian kiehtovalta idealta, kannattaa L.A. Noire ehkä laskea hetkeksi käsistä. Toisaalta jos GTA:t iskostavat takaraivoon yhtäläisen kuumotuksen lähteä juoksemaan kaduille nyrkit ojossa, voiko Rockstarilta muuta odottaakaan? L.A. Noire: nyt vain enemmän tyylikkäitä hattuja.

Final Fantasy XII: Ja niin koitti vihdoin se hetki, kun anka viimein rusautteli rystysiään ja päätti pistää tulille FFXII:n, joka on täysin vailla mitään pätevää syytä jäänyt tähän mennessä kokeilematta. Paremman puoliskon haukuista huolimatta mieli on avoin ja armelias, vaikka noin kuuden tunnin jälkeen dunkut (tai taistelusysteemi, joka voi yksikätisesti määrittää onko kyseessä ajanveroinen peli vai ei) eivät ole vielä ehtineet tarjota mitään kovin mieltäylentävää. Jos kuitenkin jaksoin FFXIII:tä ja kilpikonnia, jaksan mitä vain, eli luvassa ennen pitkää armottomasti ajastaan jäljessä olevaa syväanalyysiä Vaanin urponaamasta ja hyytelöiden syvimmästä olemuksesta (ellei sen saman paremman puoliskon Balthier-imitaatio tee ensin hulluksi).

h1

Spotlight: FFX ja aeonit, osa 2

28 toukokuun, 2011

Spotlight: FFX ja aeonit, osa 2

Lyhyesti: Toisinaan mieleenpainuvimmat tarinat ovat niitä, joita ei suoraan kerrota.

Spotlightin toisessa osassa anka syväluotaa varsinkin Animaa aeonina, pohtii tavallisten ja final aeonien merkitystä sekä avautuu niistä tuntemuksista, joita aeonit pelin aikana ovat saaneet aikaan. Vaikka esimerkiksi Spiran uskonnoista riittäisi kerrottavaa, pitäydytään vielä tältä erää aeoneissa ja faytheissä sekä heidän palassaan FFX:n historiaa. Spoilerivaara on siis tälläkin kertaa voimakas.
Read the rest of this entry ?

h1

Spotlight: FFX ja aeonit, osa 1

25 toukokuun, 2011

Spotlight: FFX ja aeonit, osa 1

Lyhyesti: Toisinaan mieleenpainuvimmat tarinat ovat niitä, joita ei suoraan kerrota.

8-bit ankaa ei sovi liiaksi unhoitettavan, joten yritetään palata takaisin ruotuun uuden Spotlightin kera, joka on aiheena pyörinyt ankan päässä jo kerran jos toisenkin. Siinä missä pelisarjan summonhirviöt, esperit, eidolonit, GF:t ja ties mitkä ovat yleensä kehissä lähinnä silmäkarkin tai massiivituhon muodossa, erottautuvat FFX:n aeon-olennot edukseen tarjoamalla oman pelinsä kenties mieleenpainuvimman tarinallisen elementin myös taistelujen ulkopuolella. Mikä aeoneissa sitten kiehtoo ankaa niin paljon? Sen lisäksi, että on hauska selvittää eri hirviöiden taustoja ja yksilöllisiä piirteitä, on koko aeonien konsepti hyvin kiehtova ja Spiran maailman monimuotoisuutta valottava. Koska aihe on ymmärrettävästi laajahko, käydään ensimmäisessä osassa läpi pääpuolisesti pelissä esiintyvät aeonit, ja toisessa osassa keskitytään analyysiin aeoneista yleisesti sekä ankan suuriin tuntemuksiin mm. Animasta. Luvassa rutkasti spoilereita, kas kummaa.
Read the rest of this entry ?

h1

La Pucelle: Tactics

21 huhtikuun, 2011

La Pucelle: Tactics (PS2)
Wiki

Lyhyesti: Valon Neito tempaisee turpaan … seuraavalla vuorolla

Koska jokainen koirineen ja kissoineen on viettänyt viimeiset pari päivää liimattuna Portal 2:n ääreen, voi anka rauhassa päivitellä taas tyylikkään myöhässä sängyn pohjalta kurkkuruton kourissa. Sneak success! Tämänkertaiseksi yleiskatsauspeliksi valikoitui vähemmän ajankohtaiseksi Nippon Ichin La Pucelle: Tactics, jonka kaltaisia srpg-vääntöjä on tällaisilla hetkillä kovasti ikävä. Hupenevat energiapalkit, vilkkuvat lattialaatat ja eriskummalliset superhyökkäykset, teidän tykönne on ilo palata kun tekee mieli aiheuttaa massatuhoa viattomille luontokappaleille. Tavaroiden hamstraus, ekspankeräys ja älyttömät ääniefektit tekevät olon kovin kotoisaksi tavalla, jonka vain satatriljoonaa tuntia Disgaean grindausta voi saada aikaan. La Pucellen kaltaiset pelit on tehty pitkien iltapäivien ratoksi, kun on suosiolla lupa keskittää kaikki aikansa statsien parantamiseen pienen eläimen raivolla.
Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 4

8 heinäkuun, 2010

Tapahtumien ja muiden kesämenojen väliin jäävän ajan voi hyvillä mielin pyhittää kahdelle asialle: lukemiselle ja pelaamiselle. Yliopistolla paukutettavien kirjallisuuden klassikoiden sivussa on hyvä tankata vaikkapa tätä tai tätä, mutta sen enempää ankan muihin perversioihin keskittymättä voisi sanoa pari sanaa tämän hetken päätähdistä pelien parissa.

”Eikö sun kannattais eka läpäistä ne edellisetkin kesken olevat pelit?” huomautti ankan parempi puolisko tähän, mutta täytyyhän elämässä nyt ikuisuusprojekteja olla! Kieltämättä esimerkiksi seiveissään kiltisti odottelevat Hotel Dusk ja Cave Story ansaitsisivat keskittyneempää paneutumista, mutta karavaani kulkee, ruoho laulaa ja linnut kasvaa, ja ennen pitkää nämäkin löytävät oikean mielentilan ankan aivokapasiteetista. Mutta erästä viisasta miestä lainatakseni, tänään ei ole tuo päivä.

Viewtiful Joe: Viewtiful Joen sarjakuvamainen ja soljuva toiminta on omiaan iltamyöhäisiin pelisessioihin, jotka venähtävät vahingossa neljään aamulla. VFX:llä leikkiminen on addiktoivaa, tunnelma on kunnossa ja peli jossa vedellään burgereita HP-mittarin täyttämiseksi ei yksinkertaisesti voi olla huono. Vihollisia turpaan ja päätä patteriin, tästä on kesän aivot nollille ja elämä risaiseksi -pelit tehty!

Persona 4: Personat ovat kuuluneet trendikkäiden lasten vakiopelikalustoon jo useamman vuoden, mutta anka on ehtinyt vankkureiden kyytiin vasta nyt. Jostain syystä opettajien kysymyksiin vastailu kiehtoo vielä enemmän kuin telkkarin läpi sukeltelu, mutta taistelusysteemin strategisuus kutkuttaa ja juonenkuljetus on lineaarisuudessaankin mukavan hillittyä, joten ihan mielelläänhän tässä odottelee mitä tuleman pitää. Samalla voi vaikka ajaa läheisiä raivon partaalle laulamalla kaikkien rakastamaa Junes-mainoslaulua.

Aquaria: Humble Indie Bundlesta rantautunut merenneitopeli on kaunis ja tunnelmallinen, mutta ei välttämättä pelitä ihan täydellisesti pelkän touchpadin avulla. Aikamoista sorminäppäryyttä vaaditaan laulujen suorittamiseen ja erityisliikkeisiin jopa kustomoidulla näppiksellä, joten Aquaria saattaa tulla tuupatuksi pyhään limboon siksi aikaa kunnes anka kaivelee hiiren sille jostain kaveriksi. Junamatkalla vieressä istunut mummo ainakin tihrusti kädettämistäni sen verran kummastuneena, että sille taitaa olla tilausta…

Näiden lisäksi jonossa odottavat Ico sekä Shadow of the Colossus, joten kovin PS2-painotteisella linjalla mennään. Pikkuräpylässä kolottaa myös jostain syystä FFXIII, nimittäin niiden Titan’s Questiensa puolesta – aikanaan dumppasin ne tylsistyttyäni mäkeen, mutta pieni breikki taistelusysteemistä saattaa hyvinkin herätellä henkiin combatin hektisyyden vetovoiman. Pitää sitä elämässään nyt vähintään yksi kerrostalon kokoinen kilpikonna saada listittyä.

h1

Ōkami

19 toukokuun, 2010

Ōkami (PS2)
Wiki

Lyhyesti: Valkoisen auringonjumalasuden tarina ei ole vain kaunista katseltavaa, mutta myös monipuolinen tunnelmaltaan

Clover Studiosin toiseksi viimeiseksi taidonnäytteeksi Capcomilla jäänyt Ōkami lukeutuu niihin peleihin, jotka herättävät monessa ”miksi Japani, miksi” -parkaisuja – ei siksi, että kyseessä olisi yksi Rapelayn tai edes Muscle Marchin kaltaisista aivopieruista, vaan koska Ōkami on tyyppiesimerkki innovatiivisesta ja mielenkiintoisesta teoksesta, jota japanilainen yleisö ei koskaan todella löydä omakseen. Genrejumittamisesta riittää varmasti urputettavaa toistamiseen, joten tässä artikkelissa voidaan keskittyä tuomaan esille niitä puolia Ōkamista, jotka korkeisiin myyntilukuihin olisivat ehdottomasti oikeuttaneet: kyse on nimittäin yhdestä PS2:n kauneimmista ja tunnelmallisimmista peleistä, joka onnistuu samanaikaisesti olemaan myös suloinen ja hauska. Koska vuoden sisään on myös lupailtu Nintendon DS:lle sijoittuvaa jatko-osaa Ōkamidenia, on aikakin perehtyä tarkemmin auringonjumala Amaterasun seikkailuihin!
Read the rest of this entry ?

h1

Shadow Hearts: Covenant

7 lokakuun, 2009

SH_covenantShadow Hearts: Covenant (PS2)
Wiki

Lyhyesti: Yuri ”URMNAF” Hyuga soittaa jälleen haitaria, naisten vaatteet vähentyvät ja ÄO laskee.

Shadow Hearts -sarjan ensimmäisestä pelistä anka on avautunut jo kertaalleen täällä, ja kyseinen peli ilahduttikin aikanaan tunnelmallaan ja toimivalla maailmallaan, jonka eri osaset tukivat toisiaan hyvin huolimatta siitä ettei kyseessä ollut välttämättä mikään genrensä mullistavin teos. Tarkkasilmäiset huomannevat kuitenkin että kategoriana oli tällöin Immersio, ei Yleiskatsaus. Tämä kertookin itsessään oikeastaan jo kaiken mitä lyhyellä matikalla tarvitsee sen seuraajasta tietää: ensimmäinen maailmansota on alkanut ja Yuri palannut, mutta harva asia Shadow Heartsin maailmassa on ikävä kyllä enää entisensä.
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 2

3 lokakuun, 2009

paris_eifel_roblisameehanAnka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 2
Wiki

Lyhyesti: Driftausta Akihabarassa, a.k.a grab ’em Cajuns

Edellisessä editorialissa anka lähti maailmanympärysmatkalle tuhoamaan kaupunkeja ja selvittämään murhamysteerejä Lontoon, New Yorkin ja Chicagon hoodseille. Tällä kertaa vieraillaan lyhyesti muutamassa uudessa kaupungissa näiden lisäksi, mutta keskitytään enimmäkseen miettimään tapoja joilla tosimaailman paikkoja voi peleissä hyödyntää, millä tavoin paikallisuus tuo peliin lisäväriä, sekä mitä anka haluaisi nähdä niistä ammennettavan. Ja mitä hemmetin tekemistä semiotiikalla on kaiken tämän kanssa, ulos kaupastani kirjallisuushomo!
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 1

11 syyskuun, 2009

timesquareAnka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 1
Wiki

Lyhyesti: Kovaa menoa kaivinkoneilla, New York-Lontoo all night long

8-bit ankan Immersio-kategorian artikkeleissa toistuu usein yksi tekijä: tapahtumapaikan merkitys pelin tunnelmalle ja luonteelle. Koska tosielämä on tunnetusti tarua kiehtovampaa, turvautuu fiktio myös jäljittelemään todellisuutta – toisinaan hyvin kirjaimellisessa mielessä, jokaista kadunkulmaa myöten. Kaukaisista planeetoista ja fantasiamaailmoista kertovat pelit ovat tietysti reisiä kutkuttava hyppy tuntemattomaan, mutta lähempääkin voi inspiraationsa ammentaa: miljoonakaupungit ja metropolit ovat toimineet jo vuosia pelintekijöiden proverbiaalisena hiekkalaatikkona. Reaalimaailmaan sijoittuvien, joskin fiktiivisten kaupunkien lisäksi löytyy lukemattomia pelejä joissa huomaa tallustelevansa kovin tutuissa maisemissa, mutta näkyykö valittu kaupunki lopullisessa teoksessa millään tavalla? Millaisten sotaoperaatioiden, ihmissuhdekiemuroiden tai villien driftauskekkereiden tapahtumapaikaksi ovat päätyneet sellaiset tutut kyläpahaset kuin vaikkapa New York, Lontoo ja Chicago?
Read the rest of this entry ?

h1

Grandia II

2 syyskuun, 2009

51s8hYIpIJL._SL500_AA280_Grandia II (PS2)
Wiki

Lyhyesti: Kuka kaipaa Sauronin silmää, kun voi saada kielen ja sydämen?

Grandia-sarjan ensimmäistä osaa kiiteltiin ennen kaikkea sen toimivista hahmoista ja vaihtelevuudesta perinteisellä jrpg-kentällä, jolta geneerisiä ja mielenkiinnottomia pelejä löytyy enemmän kuin spurguja Sörnäisten metroasemalle. Vaikka jatko-osa ei edellisen tapahtumia tai tarinaa seuraakaan, voisi olettaa että hyvin toteutetut pelilliset elementit ovat rantautuneet myös Grandia II:n puolelle. Anka ei itse ole ykkös-Grandiaa päässyt kokeilemaan, mutta aikanaan tunsi ihmisen joka keuhkosi sen jatko-osasta kuin Michael Jacksonin toisesta tulemisesta, minkä vuoksi jonkinasteisia ennakko-odotuksia voi sanoa olleen iskiessä kiekkoa levyasemaan.
Read the rest of this entry ?