Spotlight: FFVIII, vapaamuurarit ja NORG nahkahousuissa

Spotlight: FFVIII, vapaamuurarit ja NORG nahkahousuissa

Lyhyesti: Quistis on Edean isä vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta, jossa Zell johtaa Illuminatia ja Laguna on Peter Parker

Kaksi Spotlightia peräjälkeen, mitä on tämä tällainen! Vastaus on yksi osa WATEVA WATEVA I DO WHAT I WANT:ia, kaksi osaa ”Inazuman Spuge oli tribuutti, eikä se oikeasti edes ole spuge”:a ja kolme osaa sitä, että anka kirjoittaa nyt siitä mikä sattuu eniten tällä hetkellä inspaamaan. Tällä kertaa kyseisen kunnian saa jälleen Final Fantasy VIII, ei siksi että pelissä olisi jotain niin ylitsevuotavan ihmeellistä etten voi jättää sitä rauhaan, vaan koska viimeaikaiset maininnat pelin ympärille kehitetyistä teorioista iskivät jonkinlaiseen nostalgia/analyysisuoneen, jonka pohtimiseen oma blogi on tietenkin paras mahdollinen paikka. Mutta metateksti sikseen, tarkoituksena on nimittäin verestää muistoja FFVIII:hin liittyvistä hypoteeseistä sekä spekuloida sitä, mikä tekee erityisesti tästä pelistä salaliittoteorioiden lempilapsen Final Fantasyjen pitkässä ketjussa. Samat vanhat spekulaatiot jaksavat kiinnostaa yli kymmenen vuoden jälkeenkin, eivätkä syyttä, sillä FFVIII:n laaja, pieninä osina ympäriinsä ripoteltu maailma suorastaan vaatii pelaajaansa keksimään selityksiä ja liitoksia erilaisille ilmiöille. Ja näitä selityksiä kyllä riittää.

Tenchu: Stealth Assassins

Tenchu: Stealth Assassins (PS)
Wiki

Lyhyesti: Kuulin että oli kerran eräs ninja joka söi yhdessä ruokapaikassa

Tenchu-sarjalla on kyky hiipiä elämään vaivihkaa kuin asiattomasti pukeutunut ninja yön pimeimpänä hetkenä, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Katoilla sniikkailun ja yleisen pellossa kierimisen ansiosta ankankin hyllystä löytyy tätä nykyä useampi sarjan peli, mutta alkulähteille palaamisessa on puolensa. Ensimmäinen Tenchu tuo väistämättä mieleen Squaren kulttimaineeseen nousseen Bushido Bladen: ajan hammas on nakertanut kumpaakin erityisesti ohjattavuuden osalta ja ääninäyttely saa paikoitellen nikottelemaan hysteerisestä naurusta, mutta tunnelmaltaan tiiviimpää pakettia saa silti kyseisissä genreissä hakea. Vaikka teini-iän pahin ”ninjat on niin siistei hei!!” -kausi lieneekin jo monilla lieventynyt, muuntaa Tenchu: Stealth Assassins edelleen pelaajansa kertaheitolla varjoissa kyttääväksi supersalamurhaajaksi. Mihin pakkasinkaan sen heittokoukkuni?

Bushido Blade

Bushido Blade (PS)
Wiki

Lyhyesti: Kunniallinen soturi ei lyö lekalla selkään

Squaren vanhojen taistelupelien joukossa Bushido Blade kilkuttelee päänsisäisiä kelloja varmasti enemmän kuin jo käsitelty Ehrgeiz, mutta perinteiseksi turpaanvetokaruselliksi sitäkään ei voi hyvällä omatunnolla sanoa: Bushido Bladen maailmassa kukaan ei syökse tulipalloja, lennä vaakatasossa tai seiso tolpillaan vielä kymmenen minuutin luotimyrskyn jäljiltä, vaan toisistaan on ottamassa mittaa läjä japonealaisen feodaaliajan perinnettä kunnioittavia kavereita teräaseet tanassa. Energiamittaria ei ole, kuolema korjaa usein jo yhdestä iskusta ja liikevalikoima on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta rajoittunut kokoelmaan ylä-, keski- sekä alatasosta suoritettavia iskuja, mikä saattaa jättää ensivilkaisulta epäluuloiseksi –mitäs peliä täällä oikein pelataan, oletko varmasti Ken jne–, mutta pienellä perehtymisellä nykypäivään sijoittuva, mukailtua samuraikuvastoa railakkaasti kierrättävä Bushido Blade erottautuu joukosta edukseen toteutuksensa, realisminsa ja tunnelmansa avulla.

Tomb Raider II

Tomb Raider II (PS)
Wiki

Lyhyesti: Vauhdista kielekkeeseen kiinni tarttuminen on ihan helppoa, hei!

Tomb Raider II ei kenties ensimmäisenä tule mieleen kun aletaan listaamaan tunnelmallisia ja immersiivisiä pelejä, mutta tarkemmin katsottuna olisi hämmästyttävää jollei se ankan kohdalla tälle listalle silti kuuluisi. Kerran jos toisenkin olen avautunut tunnelmanimikkeiden ympäristöstä, arkkitehtuurista sekä niiden merkityksestä, mutta nämä seikat (ja kenttädesign yleensä) korostuvat erityisesti pelissä, jossa puolet ajasta kuluu kengänpohjia kuluttamalla ja epäinhimillisiin koloihin kiipeilemällä. Tomb Raider II onnistuu siinä missä seikkailupelin pitäisikin, eli saamaan tappavista lasinpalasista ja kepukalla huitovista korstoista huolimatta pelaajansa toivomaan olevansa itse Laran tohveleissa edes ohikiitävän hetken ajan. Ja mikäs siinä, kuka ei haluaisi etsiä jadelohikäärmeitä, ajella botskilla Venetsiassa tai vetää turpaan barrakudoja?

Spotlight: Final Fantasy VIII – Mystinen Parempi Puoli

Spotlight: Final Fantasy VIII – Mystinen Parempi Puoli
Wiki

Lyhyesti: Koska jokainen on edes kerran elämässään Devourin arvoinen

Spotlight on 8-bit ankan uusi kategoria, jossa anka avautuu tavanomaista tarkemmin valitsemastaan pelistä tietyn näkökulman nimissä. Idea Spotlightiin syntyi, kun anka ymmärsi ettei Yleiskatsaus millään riittäisi kattamaan sitä vaihtelevien tunnetilojen ja ragen määrää mitä osa peleistä tässä herättää – hyvänä esimerkkinä taannoinen FFVII:n rasittavimmista puolista kertova artikkeli, joka tätä nykyä myös Spotlightin alta löytyy. Koska anka on teini-iässään vääntänyt sormet verillä erityisesti Square-Enixin räpellyksiä, voi Spotlight tarjota avautumisia varsinkin Final Fantasyjen vekkuleista maailmoista – mitään FF_Fanipoika_96 -blogia 8-bit ankasta ei kuitenkaan ole tulossa, joten pelko pois, kyse on vain mahdollisuudesta eritellä lukemattomia tunteja nielleiden pelien piirteitä jotka sellaisenaan eivät muiden kategorioiden alle sovellu. Editorialista löytyvät jatkossakin yleisemmät teemapohdinnat ja Immersiosta tunnelmoinnit, Spotlight sen sijaan pyrkii tarjoamaan tarkemman katsauksen esimerkiksi paljon parjatun FFVIII:n parempiin puoliin. Ja kappas! Siitähän tämä artikkeli kertookin.

Anka editorial: I love you, man *brofist*

Anka editorial: I love you, man *brofist*

Lyhyesti: Ystävänpäivän kunniaksi anka nostaa hattua video- ja tietokonepelien pariskunnille ja kaveruksille.

Vaikka ystävänpäivä vetelee tältä vuodelta viimeisiään, tämänkertainen editorial on silti nivottu yhteen tämän laskelmoidun mutta sitäkin vaaleanpunaisemman kulutusjuhlan kylkeen hyvänä tekosyynä käydä läpi muutamia kenties vähemmälle huomiolle jääneitä videopelipariskuntia sekä muuten vain ankan omia lempparikaveruskaksikoita. Jätetään siis huomiotta ylihinnoitellut onnittelukortit tai juustoiset balladit ikkunan alla, ja katsotaan keille anka tänä vuonna toivottaisi hyvää ystävänpäivää mikäli fiktiiviset hahmot vain suostuisivat kuuntelemaan:

Vandal Hearts

Vandal Hearts (PS)
Wiki

Lyhyesti: Vain yksi voi olla sankari, mutta hawknightina elo on ihan reteetä sekin!

Vaikka tavallaan Konamin Vandal Hearts vuodelta 1997 (jp -96) voisi kuulua yhtä lailla Nostalgia -kategoriaan kuin vaikkapa aiemmin tänne tunkemani Final Fantasy VII, päätin lähestyä teosta vähemmän muistopohjaisesti ja enemmän erillisenä teoksena. Vandal Hearts tuntuu nimittäin usein jäävän genressään isompien nimien varjoon, mikä on sääli sinänsä kun kyse on ankan mielestä kuitenkin ihan perusvahvasta konsolistrategiaropesta – ja vaikka pelikokemus on ehdottoman subjektiivinen ankan tapauksessa, onhan kyse ensimmäisestä (ellei joku toisin muista, anka ainakaan ei) strategiaropestani ikinä, erottautuu Vandal Hearts mielestäni edelleen edukseen sarjassaan.

Grandia

Grandia (PS)
Wiki

Lyhyesti: Dunkuti dunkuti dunkuti dunkuti VOI SAATANAN SAATANA

Viimeaikaisten, 8-bit ankaan liittymättömien kirjoitustyökiireiden vuoksi tällä kertaa on luvassa hieman normaalista poikkeava postaus: vastoin tapojaan anka aikoo lätistä rpg:stä, jota ei ole kokonaan läpäissyt. Kyseessä on jo kertaalleen esitellyn Grandia II:n edeltäjä, jonka löysin suureksi riemukseni PS-hyllystä kuin tilauksesta. Koska aikanaan ensimmäinen Grandia sai omien muistikuvieni perusteella lähinnä suitsutusta ja shampanjaa, olivat odotukset korkealla – varsinkin kun kakkososan taistelusysteemi on oman aikansa tekeleeksi monipuolinen ja hauska. Miksei anka siis voinut odottaa, kunnes tämäkin fantasiaseikkailu olisi tahkottu loppuun asti? Vastaus on yksinkertainen: sitä päivää, kun allekirjoittaneelta liikenee tarpeeksi aikaa tai energiaa tämän jumalattoman luolarynkytirunkutin läpäisemiseen, ei välttämättä tule.

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 2

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 2
Wiki

Lyhyesti: Driftausta Akihabarassa, a.k.a grab ’em Cajuns

Edellisessä editorialissa anka lähti maailmanympärysmatkalle tuhoamaan kaupunkeja ja selvittämään murhamysteerejä Lontoon, New Yorkin ja Chicagon hoodseille. Tällä kertaa vieraillaan lyhyesti muutamassa uudessa kaupungissa näiden lisäksi, mutta keskitytään enimmäkseen miettimään tapoja joilla tosimaailman paikkoja voi peleissä hyödyntää, millä tavoin paikallisuus tuo peliin lisäväriä, sekä mitä anka haluaisi nähdä niistä ammennettavan. Ja mitä hemmetin tekemistä semiotiikalla on kaiken tämän kanssa, ulos kaupastani kirjallisuushomo!

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 1

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 1
Wiki

Lyhyesti: Kovaa menoa kaivinkoneilla, New York-Lontoo all night long

8-bit ankan Immersio-kategorian artikkeleissa toistuu usein yksi tekijä: tapahtumapaikan merkitys pelin tunnelmalle ja luonteelle. Koska tosielämä on tunnetusti tarua kiehtovampaa, turvautuu fiktio myös jäljittelemään todellisuutta – toisinaan hyvin kirjaimellisessa mielessä, jokaista kadunkulmaa myöten. Kaukaisista planeetoista ja fantasiamaailmoista kertovat pelit ovat tietysti reisiä kutkuttava hyppy tuntemattomaan, mutta lähempääkin voi inspiraationsa ammentaa: miljoonakaupungit ja metropolit ovat toimineet jo vuosia pelintekijöiden proverbiaalisena hiekkalaatikkona. Reaalimaailmaan sijoittuvien, joskin fiktiivisten kaupunkien lisäksi löytyy lukemattomia pelejä joissa huomaa tallustelevansa kovin tutuissa maisemissa, mutta näkyykö valittu kaupunki lopullisessa teoksessa millään tavalla? Millaisten sotaoperaatioiden, ihmissuhdekiemuroiden tai villien driftauskekkereiden tapahtumapaikaksi ovat päätyneet sellaiset tutut kyläpahaset kuin vaikkapa New York, Lontoo ja Chicago?