Posts Tagged ‘pc’

h1

Sprölölöö: DRAMAtical Murder

6 kesäkuun, 2013

coverDRAMAtical Murder
Wiki

Lyhyesti: I got nothing

Ankan elämä on nykyään kovin Sprölölöötä. Mutta hyväksi havaitulla linjalla jatketaan, tällä kertaa vuorossa on poikkeusellisesti hyvin ajatuksenvirran kaltaista tilitystä Nitro+Chiralin visual novelista DRAMAtical Murder. Pelin luonteen (K18) vuoksi alla oleva teksti saakoot aikuissisältövaroituksen (myös kielenkäytön osalta). Puhtaalla tunteella ja vaihteen vuoksi puhekielellä, koska joskus on asioita joita ei voi muutoin sanoiksi pukea. Jos deittisimut ahdistavat, mene vaikka tänne äläkä ota elämää niin vakavasti
Read the rest of this entry ?

h1

Sprölölöö: The hills are alive with the sound of Claptrap

23 tammikuun, 2013

borderlands-2-recenzja-okladka_1756eSprölölöö: The hills are alive with the sound of Claptrap
Wiki

Borderlands 2, the new frontier. Halpoja nauruja internetvitseillä, räjähteleviä päitä, intertekstuaalisuutta yli äyräiden, universumin suurin douchebag-pahis, vai kenties jotain aivan muuta? Varmaan näitä kaikkia, eikä anka ole vielä täysin valmis syväanalysoimaan kyseisen pelin eri puolia tarvittavalla pieteetillä, joten Sprölölöö ja täysin mihinkään liittymätöntä fiilistelyä it is. Kyseinen peli nimittäin herättää suuria tuntemuksia, ei vähiten siksi että sen pelaaminen tuntuu jotakuinkin samalta kuin Arrested Developmentin Gobin parhaita tuijotellessa. Tämä on sekä positiivinen että negatiivinen vertaus. Come on!
Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 9

15 kesäkuun, 2012

[insert tähän jotain ympäripyöreää lätinää päivitystauoista ja muusta epäoleellisesta koska jokainen kädetön ja jalaton apinakin tajuaa että 8bit anka päivittyy joskus enemmän joskus vähemmän ja näillä mennään kuin turkkilainen karavaani kuuhun]

Viime aikoina on tullut pelattua Paljon. Jopa siinä määrin, ettei pahemmin ole tehnyt mieli työstää näitä ajatuksia kirjalliseen muotoon, koska sellainen toki vaatisi aivotyöskentelyä joka on siltä pelaamiselta pois. Samanaikaisesti anka on altistunut isolle läjälle uusia pelejä että vääntänyt koomassa samojen parissa, mikä on oikeastaan aika ideaalitilanne; se, että voi pelata päivät läpeensä kerta toisensa jälkeen zombihippaa on kivaa, kuten on myös spontaanisti Metal Slug 3:n läpivetäminen arcadetikulla. Anka voisikin tällä hetkellä oikeastaan itkeä pieniä kimaltavia ankakyyneleitä onnesta, sillä jostain jeesuksen ja vishnun siunauksesta tämän elämään on pamahtanut/palannut läjä sellaisia gayming-optioita joista viimeisen viiden vuoden aikana on saanut vain haaveilla: oli kyse sitten kotimaassa tai ulkomailla vietetystä ajasta, pelitovereita riittää. Räpyläjalkaiselle, jolle co-op ja multiplayer ovat aina taanneet kenties ne parhaat pelimuistot, on tällainen kullanarvoista.

Mitä kuluneen ~parin kuukauden aikana on tullut sitten eniten hakattua, minkä parissa työsarka jatkuu edelleen? Tehdään pientä tilannekatsausta:

L4D2: Sitä voisi luulla, että syntyy suorituspaineita kun kaikki muut ovat ehtineet hakata tässä vaiheessa noin 300 tunnin edestä ekspaa zombisirkuksessa, mutta todellisuudessa se tekee pelaamisesta vain viihdyttävämpää. Oli kyse sitten kampanjoiden (myös L4D!) läpivetämisestä, tyhmistä achievementeista, survivalista tai versuksesta, voi toisten tietotaidosta omaksua kaikki oleellisimmat knopit heti alkuunsa. L4D2:n avulla ankan noin viiden-kuuden vuoden takainen likainen FPS-jonnemenneisyys on saanut taas uutta merkitystä, kun headshottaus alkaa tääs lähteä selkärangasta ja teamspeakissä voi jälleen huutaa täysin palkein sellaisia vienoja kutsuhuutoja kuin ”for fuck’ sake get the fuck off me you fucking twatface jesus fucking christ” sekä sama kotimaisella ja muutamalla misogynistisellä lisänootilla väritettynä jos on spittereitä näköpiirissä. Ihan kuin kotiin olisi palannut!

Diablo III: Minä vahingossa Diablo III onko tämä paha? Alunperin ankalla ei ollut niin minkäänlaista intressiä syytää Blizzardille rahaa sen uusimman kliklik-jyystön muodossa, mutta toisin kävi. Siinä missä kaiken maailman skyrimit ja muut kauden trendipelit on onnistuttu sivuuttamaan vahvalla olankohautuksella ja vetoamisella siihen että ”no ei mulla ole aikaa lukea jonkun saatanan NPC:n lätinöitä tietääkseni mitä tapahtu Hyppykuppalandian entiselle kuninkaalle”, joutui anka Diablo-koukkuun ankaran vertaispainostuksen ansiosta. Ja mitä hittoa, tämähän on terapeuttisinta tuubaa ikinä! Ok, inferno ei vielä häämötä edes kaukaisessa horisontissa ja aika kuluu leikkimällä supermiestä tyhmien demonien keskellä tulevasta autuaan tietämättömänä monkina, mutta mitä väliä. Siperia opettaa.

Borderlands: VOITTEKO SAATANAN SKAGIT VAIKKA TUKEHTUA OMAAN SPITTIINNE EN NYT NIINKU YHTÄÄN JAKSAIS. Eikun siis Borderlandsin pariinkin on ajauduttu enemmän tai vähemmän sattumalta, mutta peli on osoittautunut yllättävän toimivaksi ajantapoksi ilman liiallisia aivotoimintavaateita. Käyttis on välillä suoraan sanottuna aivan perseestä splitscreenillä, mutta ketä nyt ylipäätään kiinnostaa yrittää ostaa itselleen oikeita shieldejä tai tulkita muita ruudulla vilkkuvia tapahtumia ilman jatkuvaa sivusta-sivulle scrollailua. Meno on samanaikaisesti tarpeeksi leppoisaa että hektistä pitämään yllä mielenkiintoa, joten post-apokalyptisen Borderlandsin maisemissa chillailu varmasti toistuu jatkossakin.

Uncharted 2 Matti ole hiljaa siellä. Ok, totuuden nimissä tätä peliä ei ole paria tuntia pidemmälle vielä väännetty, mutta Nathan Draken jännittävät seikkailut ovat onnistuneet vakuuttamaan jo siinä määrin että kyllähän tämä pitää vääntää alta ennen kolmosta. On se jännää tämä elämä kun voi vaihteeksi tutustua PS3:n pelitarjontaan! Välillä saa vähän kiroilla kun tämä urpo ei koe oleelliseksi loikata sinne mihin pitäisi, koska ankassa ei tietenkään ole ikinä vika. Tässä odotellaan nyt sitä että Nathan Drake pyyhkii ankalla lattiaa POIKA_MAISELLA_CHARMILLAAN vai mitä näitä lätinöitä nyt oli, eli ilmeisesti uutta messiasta vähintäänkin luvassa. Nöyrillä ennakko-oletuksilla on hyvä lähteä matkaan!

h1

Työn alla: osa 7

21 maaliskuun, 2011

Viime aikojen pelattavaksi siunaantuneet nimikkeet ovat olleet laadullisesti keskitasoa korkeampaa, mikä on tietysti aina inspiroivaa harrastuksen kannalta. DS on jälleen osoittanut korvaamattomuutensa matkoilla, ja yhdessä kurssilukemistoon valittujen tusinadekkareiden sekä Paul Austerin filosofisen hölinän kanssa muodostanut piristävää vapaa-ajan puhdetta hetkiksi, joina ei oikein jaksaisi keskittyä mihinkään oikeasti merkittävään. Takaraivossa kutkuttaa myös monenlaisia ideoita uusille Spotlighteille, sillä minkäs sen mahtaa, osaa peleistä nyt vain saa ruodittua monista näkövinkkeleistä kerta toisensa jälkeen. Tämän hetken ajankohtaisimpana missiona on kuitenkin ikuisuusprojektiksi venähtänyt Heavy Rainin Immersio-artikkeli sekä Editorial, jossa päästään syynäämään täydellisen rpg:n syntyä 12-vuotiaan ankan näkökulmasta.

Minecraft: Ja niinhän se vie jokaisen, enemmin tai myöhemmin. Maailmanrakennus on vielä aluillaan, mutta addiktion merkit jo ilmassa: ensiksi pykään pystyyn sen, sitten ton ja ton, ja sitten alan rakentaa sitä ja tota jotta saan aikaiseksi sen. Netissä löytää itsensä tuijottelemasta pokemonien muotoon kasattuja maamerkkejä sekä pohtimasta sitä, mistä materiaaleista valmistettuna se oma viisimetrinen Psyduck nyt näyttäisi kaikista komeimmalta? Alta possut ja lehmät! Ei kestä kauaakaan, kun kaikki ympäröivät äänet mallintaa päässään Minecraft-muotiin: tätä videota sivusta kuunnellessa säikähdin kyseessä olevan zombeja tai vähintäänkin jättiläshämähäkin. Ei nyt hemmetti.

Inazuma Eleven: Nouse, nouse, jos diggaat futaa! Inazuman kanssa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jalkapallo-rpg uppoaa, enkä osaa edes hävetä. Mitä pidemmälle peliä pelaa, sitä suojelunhaluisemmaksi omasta tiimistä käy: painu nyt hemmettiin sinä kärkkyjä, olen treenannut näitä teini-ihmeitä liian kauan jotta tekisin sinusta uuden tähtihyökkääjäni! Tyhjästä spawnaavat aarrearkut houkuttavat juoksentelemaan ympyrää jumppasalin pihalla ja yhteystietoketjun laajentaminen saa tuntemaan olonsa vinoutuneeksi pokemonkouluttajaksi, mutta kun ei voi lopettaa! Huhu kertoo lisäksi, että treenausareenalla on mahdollista törmätä itseensä Professori Laytoniin tiimeineen jalkapallokentällä, joten viimeisiä päiviään tämä peli ei todellakaan ole vielä nähnyt…

Ghost Trick: Ghost Trick onnistuu kiitettävästi kutkuttamaan kaikkia niitä friikkisirkusaisteja, joiden alikäytöstä Ace Attorney -sarjan jättämässä tyhjiössä on joutunut kärsimään. Ei mene päivääkään, ettenkö hokisi jossain muodossa sanaparia ”top pomeranian!” tai tuijottelisi söpöjä koiravideoita, mikä lienee aika saavutus kissaihmiselle heti Ōkamin aiheuttaman Amaterasumanian jälkeen. Sivuhahmoista myös Dandy ja Beauty ovat onnistuneet valtamaan paikan ankan sydämestä kaikessa sinisessä ylhäisyydessään. Pitäisiköhän sitä opetella oma paniikkitanssi kevään esseenpalautus- ja tenttistressiä varten?

h1

Recettear: An Item Shop’s Tale

17 maaliskuun, 2011

Recettear: An Item Shop’s Tale (PC)
Wiki

Lyhyesti: Ulos kaupastani nenäotsa

Recettear on niitä pelejä, joihin on helppo jäädä koukkuun, sillä vain harvalla on tarjota samaa kuin sillä: pienen tavarakaupan pyörittäminen tarjousten perässä juostessa ja velkojien niskaanhengittäessä on viihdearvoltaan vertaansa vailla, ainakin kunnes toiston monotonisuus iskee kehiin kuin arjen harmaus ja kahdeksalta nouseminen maanantaiaamuina. Kuriositeettiosastoon peli istuukin kuin karamelliomena hyllylle, sillä siinä missä tosielämä ei yski eikä odota, voi Recettearin pariin palata pieninä erinä kerta toisensa jälkeen ja sulkea koneen kun kaupankäynti ei enää maita. Oman lisämausteensa puotipuksuiluun tuo tietysti mahdollinen omaelämäkerrallisuus, mikäli kassatyötaustaa sattuu omasta takaa löytymään. Tästä syystä anka keskittyykin tällä kertaa syynäämään sitä, mikä asiakaspalvelussa on oleellisinta: rasittavien asiakastyyppien ruotimiseen. Capitalism, ho!
Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 6

14 tammikuun, 2011

Turhautumista on se, kun uusimman artikkelin ja sen julkaisun väliin on parkkeerannut tuhat sivua tenttikirjoja ja yksi prokrastinoitu päättöessee. Tuskaa ja ruttoa on onneksi lievittänyt jo edellisessä postauksessa mainittu maratonstreami, joka on motivoinut pelaamista aivan uudella tavalla. Ei sillä, etteikö sitä ole tullut harrastettua joka tapauksessa: lomamatkoilla ja VR:n antaessa odotuttaa itseään (kohokohtiin lukeutuu mm. yksi kappale yliajettuja hirviä) DS on todistanut jälleen arvonsa. Pikkutunneille valvottaessa puolestaan itseään toistava aivoton jumitus on osoittautunut mitä loistavimmaksi viihteeksi, vaikka suoranaista ylpeilemisen aihetta siitä ei saa revittyä, kuten alempaa mahdollisesti selviää. Mitkä ovat siis tämän hetken addiktoivimmat pelit?

Hotel Dusk: Room 215: Taas! Taas! Mutta nyt tositarkoituksella ja avioliitto silmissä siintäen, sillä useiden yritysten jälkeen hämärässä majatalossa tapahtuvien hämärähommien tutkiminen nykäisi aidosti mukaansa. Ikuinen backlog alkaa siis hitaasti mutta varmasti purkautua, ja kankean käyttiksen alta on paljastunut mielenkiinnon koukuttava tarina. Lisäviihdettä saa Game Overien tavoittelusta aukomalla päätä vastaantulijoille, mikä on ihan mielenkiintoinen piirre muuten kovin rauhallisessa pelissä.

Recettear: Parhaimmillaan Recettear on vähän kuin kirpputoria pyörittäisi: nurkista löytyy mitä omituisempaa kamaa, ja ostajien kanssa saa vääntää alituiseen kättä oikeista hinnoista. Dunkkuseikkaileminen jää armotta sivuun kun markkinatalous vie mukanaan trendikkäine tuotteineen ja voiton maksimointia tavoitellessa. Jonkun mielestä jopa putiikin sisustaminen tavaroita paikoilleen tunkemalla saattaa olla turhauttavaa, mutta edellämainittuja esseitä vältellessä se on mitä terapeuttisinta puuhaa. Näettekö varmasti ulos asti kiiltelevät munakoisoni?

Professor Layton and the Lost Future: Joululahjaksi saatu peli, joka tuli kipeään tarpeeseen Layton-vieroitusoireita helpottamaan kakkospelin läpäisyn jälkeen. Tällä kertaa seikkaillaan tutuissa maisemissa, kun Layton ja Luke selvittävät aikamatkustusongelmia Lontoon kulmilla, joten tunnelma on taattu. Se, onko pelillä mitään vahvahduttavaa tarjottavaa kahden edellisen jälkeen, jää tosin vielä nähtäväksi. Tarravihko tosin antaa jo aihetta suurelle riemulle.

Final Fantasy XIII: Blrtrjklgfkl. Ok, tämän voi summata sanoilla ”pelaisit parempia pelejä”, mutta. Yliopiston alkamista edeltäneet yöt ovat lähes poikkeuksetta kuluneet maailman hienoimmassa puuhassa eli jättikokoisten kilpikonnien listimisessä, koska onhan mun nyt pakko saada lisää rahaa että saan lisää materiaaleja että saan upgradettua jokaisen aseen vikaan muotoon ja tasolle sata. Mitä pirun järkeä tässä ylipäätään on, sitä voi varmasti itseltään kysyä, mutta tunne levelupeista ja ankarasti metsästettyjen Platinum Ingotien farmaamisesta on silti mieltäylentävä. Titan’s Questit ovat paria urpoa vaille läpäistyt, Gigantuar odottaa monotusta ja pelin vaikeimmat viholliset vielä eliminointia, joten teoriassa touhulle on jokin todellinen syy. Se parempi syy tosin taitaa olla aivottoman jumituksen yhdistäminen konvehtirasioiden rippeiden tuhoamiseen. Kilpikonnnaaaaaaa

h1

Hugo 2: Whodunit?

23 marraskuun, 2010

Hugo 2: Whodunit
Dosgamesarchive

Lyhyesti: Ei ”Kuka sen teki?” vaan ”Mitä persettä täällä tapahtuu?”

Päällepäin Hugo 2: Whodunit istuisi varmasti hyvin nostalgiaosioon luonnollisena jatkumona Sierran seikkailupeleille, vaikka kinkkisen vaikeustasonsa vuoksi peli jäi aikanaan auttamatta kesken. Eräänä päivänä jumalainen väliintulo ujutti sen ankan mieleen jälleen vuosien hiljaisuuden jälkeen, ja puhtaasta mielenkiinnosta houkutteli tietysti siltä istumalta kurvaamaan YouTubeen tarkistamaan, oliko yksikään tarpeeksi elämäänsä kyllästynyt henkilö kyseistä peliä loppuun asti kyhnyttänyt. Ja voilà! Pian pomppi ensimmäinen listalta löytynyt walkthrough ruudulla ja muistot täyttivät pienen ankan mielen infernaalisen pimputipomputi-alkumusiikin kajahtaessa kuulokkeista. Mitä pidemmälle videoita kuitenkin tuijotti, sitä selkeämmäksi alkoi käydä, että kyseessä oli vähemmän nostalgian siivittämä seikkailupeli ja enemmän––MIKSI TÄTÄ PELIÄ ON MAHDOTON LÄPÄISTÄ MIKSI TUOLLA ON DALEK MIKÄ ON TÄMÄ–– niin kummallinen tekele, että Kuriositeetti on ainut oikea paikka Hugo 2:lle.
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Video Game Creepypasta

1 marraskuun, 2010

Anka editorial: Video Game Creepypasta

Lyhyesti: Ostinpa kerran käytettynä vanhan NES-kasetin, joka…

Creepypasta on lyhyesti sanottuna internetissä liikkuva tarina, jonka tarkoituksena on pelottaa lukijaansa. Uuden ajan kummitusjuttuja ei tarvitse varata enää nuotion äärelle partiokavereita kauhistuttamaan, vaan niitä voi viljellä sydämensä kyllyydestä netin välityksellä niin 4chanin /x/-alueella kuin Livejournalin Oh No They Didn’t!-julkkisjuoruyhteisössäkin. Creepypastalle on aina ottajansa, joten ei ihme että myös video- ja tietokonepelikansalle on kehitetty aivan omia kiertotarinoitaan. Ajatus tuo ehkä ensimmäisenä mieleen joukon paksulinssisiä kavereita kerääntyneenä hämähäkinseitillä verhotun Super Nintendon ääreen pelottelemaan toisiaan kirotuilla Diddy Kongeilla, Zombieworm Jimeillä ja kirvesmurhaaja-Marioilla. Mutta millaisia kauhutarinoita on video game creepypastan nimissä oikeasti netissä leijailee?
Read the rest of this entry ?

h1

Rag Doll Kung Fu, Ragdoll Masters & Toribash

5 lokakuun, 2010

Rag Doll Kung Fu, Ragdoll Masters & Toribash (PC)
Wiki

Lyhyesti: Raise your knee, raise your other knee! Raise your foot, raise your other foot! Walk in a circle, do the puppet master!

Tällä kertaa kuriositeetissa on tarjolla kolme peliä yhden hinnalla: Rag Doll Kung Fu, Ragdoll Masters ja Toribash syntyivät hyvin samoihin aikoihin (2005-2006) ympäri Eurooppaa pyrkimyksenään laajentaa räsynukkefysiikkaa kokonaisvaltaisemmaksi pelilliseksi elementiksi. Rinnastuksilta ei voi välttyä, varsinkin kun jokainen peleistä on valjastanut tekniikan nimenomaan luovien taistelujen ja snägärimätkinnän käyttöön, eli näennäisesti pyöritään jopa saman genren sisällä. Samankaltaisista lähtökohdistaan huolimatta RDKF, Ragdoll Masters ja Toribash ovat kuitenkin selkeästi erillisiä tekeleitä ja palvelevat erilaisia tarkoitusperiä –olettaen, että turpaanvetosormea siis kutittaa– joten lienee syytä vilkaista tarkemmin millaisista peleistä oikein on kyse.
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Digital distribution killed the retail star

11 heinäkuun, 2010

Anka editorial: Digital distribution killed the retail star
Wiki

Lyhyesti: Verkkojakelu on mahdollisuus, haaste sekä uhkakuva. Pieni yleiskatsaus aiheeseen sekä ankan omaa pohdintaa aiheesta.

Digitaalinen jakelu, tuo uuden maailman airut ja paratiisilintu. Aiheeseen on vaikea olla törmäämättä vähintään kerran vuodessa ilman erityisempää yrittämistä: aina löytyy joku, joka etusormi ja peukalo leukaa sukien pohtii peliteollisuuden tulevaisuudenkuvia, sen haasteita, mahdollisuuksia tai kauhuskenaarioita. ”Sen näkee sit ku näkee” -asenteella voi tietysti lytätä pahimmat jeesustelut suuntaan tai toiseen, mutta verkkojakelun vaikutukset (varsinkin jo näkyvät sellaiset) ovat ankan mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen aihe. Mitään tyhjentävää en aiheesta toki osaa perusräpyläjalkaisena sanoa, mutta jo omissa (ja toisten!) huomioissa taviksen näkökulmasta riittää paljon pohdittavaa. Erityisen kutkuttavaa pelien digitaalisen jakelusta tekee sen rinnastamisen musiikin digitaaliseen jakeluun, joten tätäkin tullaan tämänkertaisessa editorialissa vienosti sivuamaan. Kuvituksena artikkelissa on käytetty kakkuja, ei siksi että ne liittyisivät aiheeseen, vaan koska kakut ovat kivoja.
Read the rest of this entry ?