Posts Tagged ‘fps’

h1

Sprölölöö: The hills are alive with the sound of Claptrap

23 tammikuun, 2013

borderlands-2-recenzja-okladka_1756eSprölölöö: The hills are alive with the sound of Claptrap
Wiki

Borderlands 2, the new frontier. Halpoja nauruja internetvitseillä, räjähteleviä päitä, intertekstuaalisuutta yli äyräiden, universumin suurin douchebag-pahis, vai kenties jotain aivan muuta? Varmaan näitä kaikkia, eikä anka ole vielä täysin valmis syväanalysoimaan kyseisen pelin eri puolia tarvittavalla pieteetillä, joten Sprölölöö ja täysin mihinkään liittymätöntä fiilistelyä it is. Kyseinen peli nimittäin herättää suuria tuntemuksia, ei vähiten siksi että sen pelaaminen tuntuu jotakuinkin samalta kuin Arrested Developmentin Gobin parhaita tuijotellessa. Tämä on sekä positiivinen että negatiivinen vertaus. Come on!
Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 9

15 kesäkuun, 2012

[insert tähän jotain ympäripyöreää lätinää päivitystauoista ja muusta epäoleellisesta koska jokainen kädetön ja jalaton apinakin tajuaa että 8bit anka päivittyy joskus enemmän joskus vähemmän ja näillä mennään kuin turkkilainen karavaani kuuhun]

Viime aikoina on tullut pelattua Paljon. Jopa siinä määrin, ettei pahemmin ole tehnyt mieli työstää näitä ajatuksia kirjalliseen muotoon, koska sellainen toki vaatisi aivotyöskentelyä joka on siltä pelaamiselta pois. Samanaikaisesti anka on altistunut isolle läjälle uusia pelejä että vääntänyt koomassa samojen parissa, mikä on oikeastaan aika ideaalitilanne; se, että voi pelata päivät läpeensä kerta toisensa jälkeen zombihippaa on kivaa, kuten on myös spontaanisti Metal Slug 3:n läpivetäminen arcadetikulla. Anka voisikin tällä hetkellä oikeastaan itkeä pieniä kimaltavia ankakyyneleitä onnesta, sillä jostain jeesuksen ja vishnun siunauksesta tämän elämään on pamahtanut/palannut läjä sellaisia gayming-optioita joista viimeisen viiden vuoden aikana on saanut vain haaveilla: oli kyse sitten kotimaassa tai ulkomailla vietetystä ajasta, pelitovereita riittää. Räpyläjalkaiselle, jolle co-op ja multiplayer ovat aina taanneet kenties ne parhaat pelimuistot, on tällainen kullanarvoista.

Mitä kuluneen ~parin kuukauden aikana on tullut sitten eniten hakattua, minkä parissa työsarka jatkuu edelleen? Tehdään pientä tilannekatsausta:

L4D2: Sitä voisi luulla, että syntyy suorituspaineita kun kaikki muut ovat ehtineet hakata tässä vaiheessa noin 300 tunnin edestä ekspaa zombisirkuksessa, mutta todellisuudessa se tekee pelaamisesta vain viihdyttävämpää. Oli kyse sitten kampanjoiden (myös L4D!) läpivetämisestä, tyhmistä achievementeista, survivalista tai versuksesta, voi toisten tietotaidosta omaksua kaikki oleellisimmat knopit heti alkuunsa. L4D2:n avulla ankan noin viiden-kuuden vuoden takainen likainen FPS-jonnemenneisyys on saanut taas uutta merkitystä, kun headshottaus alkaa tääs lähteä selkärangasta ja teamspeakissä voi jälleen huutaa täysin palkein sellaisia vienoja kutsuhuutoja kuin ”for fuck’ sake get the fuck off me you fucking twatface jesus fucking christ” sekä sama kotimaisella ja muutamalla misogynistisellä lisänootilla väritettynä jos on spittereitä näköpiirissä. Ihan kuin kotiin olisi palannut!

Diablo III: Minä vahingossa Diablo III onko tämä paha? Alunperin ankalla ei ollut niin minkäänlaista intressiä syytää Blizzardille rahaa sen uusimman kliklik-jyystön muodossa, mutta toisin kävi. Siinä missä kaiken maailman skyrimit ja muut kauden trendipelit on onnistuttu sivuuttamaan vahvalla olankohautuksella ja vetoamisella siihen että ”no ei mulla ole aikaa lukea jonkun saatanan NPC:n lätinöitä tietääkseni mitä tapahtu Hyppykuppalandian entiselle kuninkaalle”, joutui anka Diablo-koukkuun ankaran vertaispainostuksen ansiosta. Ja mitä hittoa, tämähän on terapeuttisinta tuubaa ikinä! Ok, inferno ei vielä häämötä edes kaukaisessa horisontissa ja aika kuluu leikkimällä supermiestä tyhmien demonien keskellä tulevasta autuaan tietämättömänä monkina, mutta mitä väliä. Siperia opettaa.

Borderlands: VOITTEKO SAATANAN SKAGIT VAIKKA TUKEHTUA OMAAN SPITTIINNE EN NYT NIINKU YHTÄÄN JAKSAIS. Eikun siis Borderlandsin pariinkin on ajauduttu enemmän tai vähemmän sattumalta, mutta peli on osoittautunut yllättävän toimivaksi ajantapoksi ilman liiallisia aivotoimintavaateita. Käyttis on välillä suoraan sanottuna aivan perseestä splitscreenillä, mutta ketä nyt ylipäätään kiinnostaa yrittää ostaa itselleen oikeita shieldejä tai tulkita muita ruudulla vilkkuvia tapahtumia ilman jatkuvaa sivusta-sivulle scrollailua. Meno on samanaikaisesti tarpeeksi leppoisaa että hektistä pitämään yllä mielenkiintoa, joten post-apokalyptisen Borderlandsin maisemissa chillailu varmasti toistuu jatkossakin.

Uncharted 2 Matti ole hiljaa siellä. Ok, totuuden nimissä tätä peliä ei ole paria tuntia pidemmälle vielä väännetty, mutta Nathan Draken jännittävät seikkailut ovat onnistuneet vakuuttamaan jo siinä määrin että kyllähän tämä pitää vääntää alta ennen kolmosta. On se jännää tämä elämä kun voi vaihteeksi tutustua PS3:n pelitarjontaan! Välillä saa vähän kiroilla kun tämä urpo ei koe oleelliseksi loikata sinne mihin pitäisi, koska ankassa ei tietenkään ole ikinä vika. Tässä odotellaan nyt sitä että Nathan Drake pyyhkii ankalla lattiaa POIKA_MAISELLA_CHARMILLAAN vai mitä näitä lätinöitä nyt oli, eli ilmeisesti uutta messiasta vähintäänkin luvassa. Nöyrillä ennakko-oletuksilla on hyvä lähteä matkaan!

h1

Sprölölöö: Oodi herkuille

26 lokakuun, 2011

Lienee ilman turhia pahoitteluita selvää, että tällä hetkellä 8-bit anka päivittyy tavanomaista laiskemmin. Ankan aikaa dominoivat päivätyö, gradu sekä Marvel.comin loputtomat sarjakuva-arkistot, joten pelaaminen on rajoittunut käytännössä Pokemon Diamondiin ja yksinäisen psyduckin koomalevuttamiseen. Asiaan on toivottavasti tulossa muutos viimeistään Ultimate Marvel vs Capcom 3:n muodossa, mutta koska millään määrin semianalyyttisen tai ylipäätään järjellisen tekstin tuottaminen on tällä hetkellä gradun kuristuskourissa, saa 8-bit anka toimia väliaikaisesti häpeilemättömän häröilyn kehtona. Olen luonut tätä varten täysin uuden kategorian nimeltä Sprölölöö. (Yliviljelen ko. sanaa, mutta se myös kuvaa aivotoimintaani täydellisesti.) Anka ei takaa, että tämän ennaltamäärittelemättömän ajanjakson aikana blogista löytyy mitään sisällöllisesti kehittävää, mutta ehkä se toimii eskapismina muille kohtalotovereille. Oikeita tekstejä saattaa eksyä mukaan silloin, kun kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa.

Sprölölöön kunniakkaana debyyttinä toimii Oodi Herkuille. Silloin tällöin erilaisten peliartikkelien yhteydessä anka on varmasti maininnut muistavansa elävästi, kuinka on jonkin tietyn kohdan aikana mättänyt naamaansa jotain ruoka-ainetta. Koska ruoka ja eritoten herkut ovat kovasti elämänilon keskiössä, on tällaisia tilanteita kertynyt yksi jos toinenkin videopeliuran aikana. Tästä johtuen päätin kasata lyhyen herkkuhistorian niihin liittyvine peleineen, eli toisin sanoen mitä herkkuja anka assosioi mihinkin peliin, ja miksi. Aivan oikein. Juuri näin mieltäylentävästä setistä on juuri nyt kyse. Karavaani kulkee.
Read the rest of this entry ?

h1

Työn alla: osa 5

13 marraskuun, 2010


Mitäänsanomaton poppirokki raikaa, korealaiset justinbieberit punastelevat lavalla ja paperisilppua sataa taivaasta, mikä se on? No Sony Ericsson STARCRAFT II Open Season 2:n finaalijuhlinnat tietysti, onnea vaan Jae-Duck ”NesTea” Limille, joka selkeästi kantaa korkealla kaikkien maailman ankkojen yhteistä lippua. Ja onnea Foxerille ensi vuodelle, jos ei hyväpalkkaisen hiusmuotoilijan ura ole sitä ennen vienyt mennessään.

Mutta se starcraftboteista, tämänkertainen Työn alla on tavanomaista pienimuotoisempi mutta sitäkin intensiivisemmän omistautumisen tulosta. Anka voi taputtaa itseään selkään, sillä ainakin yksi ikuisuusprojekteista on nyt saatettu kunnialla loppuunsa, ja matka kohti jatko-osia voi alkaa! Viime aikoina on tullut pelattua myös paljon lautapelejä, ja niihin sen tarkemmin paneutumatta voin silti suositella sekä Thurn und Taxisia että monille hieman tutumpaa Carcassonnea.

Halo 3: Tuskin tulee kellekään yllätyksenä viimeaikaisen Halo-käännytyksen vanavedessä. Co-opin puolella sujahtaminen Arbiterin nahkoihin on ollut kiitettävää vaihtelua, josta vähiten ei liene kiitos defaulttina käteen iskettävälle plasma riflelle. Reachin jälkeen Heroic on yllättävän kesyä kyytiä, mutta tylsäksi menoa ei voi missään mielentilassa kuvailla, kiitos siitä sekä pelisuunnittelulle itselleen että peliseuralle. Yksinpeliä tuleekin harrastettua lähinnä catching up -treeninä, jotta esimerkiksi Covenantia metsästäessä ei toistaisi Reachista jo selkärankaan iskostuneita kontrolleja (”YRITÄN LYÖDÄ EN LADATA ASETTA NGHOOGH”). Vaikka DM tietysti houkuttelee, on juuri kampanjoiden selättäminen co-oppina riemua täynnä, kun kerta toisensa jälkeen huomaa joutuvansa mitä jännittävimpiin tilanteisiin koomisin seurauksin (”Mikä toi nyt on olevinaan, tankilta näyttää mut ei liiku eikä inahda” ”Onkohan sen kuski jo kuollu?” ”Meen lähemm––VOI PERSE se oliki selkä tännepäin, plasmaa naamaan”).

Professor Layton and the Curious Village: Kyllä! Vihdoin! Pahamaineiseen yhteispelilimboon yli vuodeksi jumittunut puzzlepeli sai vihdoin ansaitsemansa läpipeluun, kun anka otti oikeuden omiin käsiinsä ja kylmästi ratkaisi arvoitukset St. Mysteren kylässä omin päin. Tätä motivoi kummasti veljen vastikään postilaatikosta kolahtama Pandora’s Box, jonka hamsterin kestävyystreeniä pitää tietenkin päästä mitä pikimmiten kokeilemaan kunhan Curious Village on ensin suoritettu alta pois. Mistään hampaat irvessä läpi -velvollisuudesta ei onneksi ole ollut kyse, vaan kunnolla käyntiin päästyään Layton ja Luke tempasivat mukaansa juuri niin paljon kuin kaikkialla on suitsutettukin. Tarkempaa tilitystä on epäilemättä luvassa hamassa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä käynnissä on vielä bonusten muodossa extrapuzzlejen ratkontaa sekä kaksikon hotellihuoneiden sisustamista täyteen potentiaaliinsa. Ja missähän ne kolme arvoitusta, jotka ekalla pelikerralla missasin, mahtavat oikein lymytä…

+ extra: Minecraft houkuttaa. Paljon. Apua. En valmistu ikinä.

h1

Halo: Reach

11 lokakuun, 2010

Halo: Reach (xbox360)
Wiki

Lyhyesti: Bungien jäähyväiset ovat ankan tervetulokutsu, ja tulevaisuudessa räiskii taas yksi spartalainen enemmän.

Halon viimeinen tuleminen Bungien hyppysissä herättänee tuntemuksia jokaisessa pitkän linjan Halo-fanipojassa, joihin anka ei kuitenkaan ole tätä aiemmin lukeutunut siitä simppelistä syystä, ettei Haloja ole tullut juuri pelattua ODST:in DM:ää lukuunottamatta. Pullat väärään kurkkuun ja maidot sieraimeen, mutta karu tosiasia on että ankalta on yksinkertaisesti kestänyt tähän asti paneutua kunnolla Halon maailmaan, vaikka FPS genrenä onkin yksi niitä koukuttavimpia, sekä Halo tuoteperheineen sen suurimpia lempilapsia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanoi anka kun alekorista donitseja kaivoi, joten miten avautui tälle tulokkaalle Halon paljon hehkutettu maailma sen ’viimeisen’ osan myötä? Vieläkö sarjasta irtoaa imua uudelle avaruussotilaalle? Kuinka kaatuu mahtava Reach? Ja miksi helvetissä lennän jetpackilla aina päin seinää?
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: ET OO EES PELANNU SITÄ

21 huhtikuun, 2010

Anka editorial: ET OO EES PELANNU SITÄ

Lyhyesti: Jonnet ei muista, mutta tietää silti enemmän kuin sinä?

Silloin tällöin elämässä tulee vastaan ihmisiä, jotka julistavat täysin palkein kaikenkattavaa rakkauttaan johonkin sellaiseen mihin heillä käytännössä on lähinnä välttävä kosketuspinta. Tr00 vs nyyppä -taistelut ovat omiaan sikiämään tällaisista kohtaamisista, mutta uskottavuusvääntöjä karttavakin naurahtaa herkästi esimerkiksi fanitytölle tai -pojalle, joka myöntää tutustuneensa lähdeteokseen oikeastaan pelkän Wikipedian kautta. Varsinkin FFVII erilaisine äpärälapsineen sekä Kingdom Heartsin sekametelisoppa tuntuvat suorastaan kutsuvan pariinsa fanitöiden ja yleisen hörhöilyn ystäviä, joille oheisilmiö on tärkeämpi kuin alkuperäinen tuotos; pelimaailmassa tämä kulminoituukin usein lauseeseen ”et sä ole edes pelannut sitä!”. Tämän tarkoituksena lienee erottaa ’oikeat fanit’ ’vääristä faneista’ fyysisen pelikokemuksen perusteella, mutta mielenkiintoista kyllä, kyseisellä käytännöllä on myös varjopuolensa, joka parhaimmillaan aliarvioi pelaamisen monimuotoisuutta sekä vieraannuttaa potentiaalisia uusia pelaajia. Tässä editorialissa anka pyrkii siis valottamaan kahtiajaon harmaita alueita sekä kenties tarjoamaan hieman mielenrauhaa heille, jotka otsikon lausetta ovat kenties joutuneet elämänsä aikana viljelemään.
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 2

3 lokakuun, 2009

paris_eifel_roblisameehanAnka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 2
Wiki

Lyhyesti: Driftausta Akihabarassa, a.k.a grab ’em Cajuns

Edellisessä editorialissa anka lähti maailmanympärysmatkalle tuhoamaan kaupunkeja ja selvittämään murhamysteerejä Lontoon, New Yorkin ja Chicagon hoodseille. Tällä kertaa vieraillaan lyhyesti muutamassa uudessa kaupungissa näiden lisäksi, mutta keskitytään enimmäkseen miettimään tapoja joilla tosimaailman paikkoja voi peleissä hyödyntää, millä tavoin paikallisuus tuo peliin lisäväriä, sekä mitä anka haluaisi nähdä niistä ammennettavan. Ja mitä hemmetin tekemistä semiotiikalla on kaiken tämän kanssa, ulos kaupastani kirjallisuushomo!
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 1

11 syyskuun, 2009

timesquareAnka editorial: Laukussa leipää ja ysimillinen vaan, osa 1
Wiki

Lyhyesti: Kovaa menoa kaivinkoneilla, New York-Lontoo all night long

8-bit ankan Immersio-kategorian artikkeleissa toistuu usein yksi tekijä: tapahtumapaikan merkitys pelin tunnelmalle ja luonteelle. Koska tosielämä on tunnetusti tarua kiehtovampaa, turvautuu fiktio myös jäljittelemään todellisuutta – toisinaan hyvin kirjaimellisessa mielessä, jokaista kadunkulmaa myöten. Kaukaisista planeetoista ja fantasiamaailmoista kertovat pelit ovat tietysti reisiä kutkuttava hyppy tuntemattomaan, mutta lähempääkin voi inspiraationsa ammentaa: miljoonakaupungit ja metropolit ovat toimineet jo vuosia pelintekijöiden proverbiaalisena hiekkalaatikkona. Reaalimaailmaan sijoittuvien, joskin fiktiivisten kaupunkien lisäksi löytyy lukemattomia pelejä joissa huomaa tallustelevansa kovin tutuissa maisemissa, mutta näkyykö valittu kaupunki lopullisessa teoksessa millään tavalla? Millaisten sotaoperaatioiden, ihmissuhdekiemuroiden tai villien driftauskekkereiden tapahtumapaikaksi ovat päätyneet sellaiset tutut kyläpahaset kuin vaikkapa New York, Lontoo ja Chicago?
Read the rest of this entry ?

h1

Anka editorial: Kuten tiimissä, niin tosielämässä.

16 heinäkuun, 2009

plantronics_audio370_largeAnka editorial: Kuten tiimissä, niin tosielämässä.

Lyhyesti: Ragequit, emopart, lagfag. Se miten toimit tiimissä pelatessasi kertoo sinusta enemmän ihmisenä kuin haluaisit myöntää.

8-bit ankan toisessa editorialissa käsitellään tällä kertaa tiimipelaamista, tarkemmin sanottuna nettimoninpelaamisen hajottavimpia puolia. Co-op ja kavereiden kanssa pelaamisen mahdollisuus ovat piirteitä, joiden vuoksi moni valitsee yhden pelinimikkeen toisen sijasta, mutta hakkasit ilotikkua sitten tuttujen tai tuikituntemattomien kanssa, on itsepetosta olettaa ettei armotonta naamapalmuilua ole jossain vaiheessa luvassa. Anka yrittää tässä editorialissa valottaa muutamaa tyypillisintä ihmistyyppiä mm. Guild Warsin, Left 4 Deadin että Day of Defeat (Source):n kautta.

Spoiler: ihmiset ovat urpoja, peligenrestä, iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Read the rest of this entry ?