h1

LittleBigPlanet

9 toukokuun, 2011

LittleBigPlanet (PS3)
Wiki

Lyhyesti: Juokse, kyklooppini, juokse ja ole uuden maailman jumala!

Vaikka PS3-pelejä tulee harvemmin kovin ekstensiivisesti tahkottua (kenties tämä on vain hyvä asia viimeaikaisten Sonyn uutisten valossa), pääsee Immersio-osaston puolelle toinenkin niistä harvoista julkaisuista, joista ankalla tarpeeksi kokemusta on. LittleBigPlanet ei välttämättä vaikuta ykköskandidaatilta tähän kategoriaan, mutta perustelu valinnalle on sitäkin yksinkertaisempi: imeytyminen säkkikavereiden maailmaan käy niin vaivattomasti, että useamman tunnin session jälkeen on vaikea muistaa kuuluvansa oikeasti tylsien lihapussien joukkoon. LBP rakentuu yksinkertaisten, mutta sitäkin taidokkaammin toteutettujen elementtien varaan, jotka hahmonkustomointinsa avulla luovat yhdessä koukuttavan seikkailun, jossa pelaaja todella tuntee olleensa mukana jokaisen käyttämänsä sekunnin ajan.

LBP käy päälle aseistariisuvan määrätietoisesti heti visuaalisesta ulkoasustaan lähtien. Vie hetken muistella peliä, joka olisi viimeksi käyttänyt monipuolisesti näin laajaa väripalettia ilman että lopputuloksena on psykedeelistä päänsärkyä. LBP on kirkas ja eloisa, maanläheinen ja pehmeä tai jopa synkän ahdistava tilanteesta riippuen, mikä saa odottamaan uusien kenttien avaamista suurella mielenkiinnolla. Ympäristö kiehtoo, sillä se on täynnä yksityiskohtia, jotka on mallinnettu realistisesti — jos realismia olisi siis elollisten olentojen muuntautuminen lelukorin antimiksi, jotka ovat moninkertaisia omaan kokoosi nähden. Erilaisten teemojen ympärille rakennetut kentät ottavat kaiken irti kuvastoistaan, ja puusta, kankaasta, metallista ja muista materiaaleista rakennetut pinnat näyttävät juuri siltä kuin niiden uskoisi tuntuvankin. Yhdistettynä loistavaan fysiikanmallinnukseen on pelaajan käsissä hyvin konkreettisen oloinen maailma, jonka sarjakuvamaisuus silti takaa kokemuksen uutuudenviehätyksen. Osa maastosta on tarkoituksellisen kaksiulotteista, osa taas kolmiulotteisuutensa puolesta manipuloitavaa ja interaktiivista, mikä osaltaan tukee lapsenomaista mutta silti todentuntuista pelimaailmaa.

Jo mainittu fysiikanmallinnus on avainsana siirryttäessä pelkästä lukemattomia virikkeitä viljelevästä ulkoasusta mukaansatempaavaan pelattavuuteen. LBG ei välttämättä pyri peilaamaan todellisuutta sataprosenttisesti, mutta pääsee hyvin lähelle niiden hahmojen ja esineiden rajoissa, joita kentistä löytyy. Pienet säkkiukot liikkuvat juuri tarpeeksi pehmeästi, jotta virheaskelista voi syyttää vain itseään, mutta mukana on juuri oikea määrä hellyyttävää kömpelyyttä, mikä pakottaa paneutumaan kontrollien opettelemiseen kiperimpiä tasohyppelykohtia varten. Yleisfiilis voi vaikuttaa aluksi kovinkin verkkaiselta, mutta unenomaisuus peittää alleen myös timantintarkkoja ajoituksia ja näppäriä sormia. Ei ole vaikea huomata samaistuvansa jopa yllättävän lyhyellä aikavälillä omaan pieneen säkkimieheensä niin tiukasti, että osaa lukea freimintarkasti tämän liikkeitä, jotta tietää milloin aika on otollinen seuraavalle siirrolle. Vaikka uudelleenyrityksiä viljellään anteliaasti, ei etenemiselle ole asiaa ellei opettele hallitsemaan niin vastaantulevia yllätyksiä kuin oikean reitin avaavia aivopähkinöitäkin. …Ellei sitten vedä paniikkimoodissa ohi hektisempiä kohtia, mikä sekin on mahdollista (ja myönnetään, usein iso osa kenttien viehätystä!).

Miksi omaan säkkimieheensä sitten kiintyy niin hanakasti? Tämä kohta on varmasti hyvin subjektiivinen kokemus, mutta ankan mielestä LBP:n immersiolle on elintärkeää, että pelaaja tuntee olevansa yhtä hahmonsa kanssa. On syytä olettaa, että esimerkiksi tästä syystä säkkimiehistä on tehty niin kustomoitavia, sillä ukkonsa voi pukea lähes kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla tuomaan lisäväriä taustaan (toisinaan välttämätöntä, jos haluaa pitää kirjaa siitä missä ylipäätään heiluu). Salaisuuksia unlockaamalla säkkien garderoobi laajenee erilaisilla asusteilla ja vaatteilla, joista on mahdollista kasata hyvin eksentrisiä mutta aina yhtä viihdyttäviä kokonaisuuksia. Ankan omaksi suosikiksi muodostui yhdistelmä, jossa säkki oli verhottu meksikolaisen piñata-nuken tavoin, kantoi päässään sombreroa ja selässään punaista viittaa, sekä tiiraili maailmaa yleisesti vain yhden silmän läpi. Rakas hirviökyklooppini, kuinka sinua kaipaankaan! Jokainen virhe ja henkiinherätys tuntuu aina himpun siedettävämmältä, kun pyöreistä spawnausportaaleista vilistää esiin pieni, iloinen antero viitta hulmuten. Minä vastaan maailma, täältä tullaan!

Söpöysfaktoria nostavat myös kenttiin sijoitetut, liikkumisen kannalta olennaiset kulkuvälineet ja muut menopelit. Niiden kontrolloimisen opettelu on yksi perusvaatimuksista, mutta vaihtelun ja yleisen sekasorron lisäksi niillä on myös immersoiva vaikutus: ajaessaan leluautolla, tarratessaan kiinni ilmaan kohoavaan ilmapalloon tai sinkoutuessaan taivaisiin jetpackin avulla on pelaajan helppo samaistua säkkimieheensä tämän heiluessa holtittomasti puolelta toiselle painovoiman pistäessä kampoihin. Se, että säkkiukot joutuvat ponnistelemaan nykiessään eteenpäin painavia esineitä tai roikkumaan epävakaista apuvälineistä kuin henkensä edestä ei tee pelaamisesta vain haastavampaa, mutta myös vangitsevampaa. Hahmot eivät ole täydellisiä, ja hyvä niin: kontrollien pienikin herpaantuminen tarkoittaa avatarisi herpaantumista, mikä voi johtaa kivuliaaseen kuoliaaksipoksahtamiseen esimerkiksi tulipaasien, sähköjohtojen tai muiden uhkaavien olosuhteiden armoilla. Puhumattakaan siitä, että kilpa-autoilu kaveria vastaan on aina himpun verran hauskempaa, kun mukana on myös mahdollisuus epäonnistua koko auton kyytiin hyppäämisessä!

Moninpeli kokonaisuudessaan onkin vähintään yhtä huomionarvoinen seikka pelin täyden immersiopotentiaalin ymmärtämiseksi. Monet tehtävistä on suunniteltu eritoten moninpeluu mielessä, minkä ansiosta uusien salaisuuksien ja reittien löytäminen käy vain jouhevalla yhteistyöllä, esimerkiksi yhden painaessa nappia kentän toisella laidalla samalla kun toinen jolkottaa pää kolmanteja jalkana aarteiden perään. Yhteistaktikointi voi äityä kaaottiseksikin jos mukana on yli kolme pelaajaa, mutta se tuo LBP:hen aivan omanlaisensa tunnelman: vaikean kohdan läpäisyksi riittää, kunhan yksi selvittää tiensä checkpointille, joten muiden ottaessa lukua on hauska kannustaa jäljelle jäänyttä toveri Ivanovitshia voittoon. Perässäpysyminen tosin käy helposti työstä, jos tahti on turhan kiivas: kahdellakin hengellä on mahdollista kokea moninpeluun taika, jolloin koordinointi on huomattavasti helpompaa. Oli mukana sitten yksi tai useampi kaveri, takaa LBP intensiivistä yhteispeliä tunneiksi, eikä ajan kulua välttämättä edes huomaa kunnes aamu jo sarastaa ikkunan takana. Jos moninpelin mukaansatempaavuus epäilyttää, voi lääkkeeksi suositella vain armotonta sähkökelkkailua, jonka tavoitteena on tietysti olla ainoa maaliin asti yltävä säkkiukko — hinnalla millä hyvänsä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: