h1

Anka editorial: Pyhän Ultroksen internetalttari

30 huhtikuun, 2011

Anka editorial: Pyhän Ultroksen internetalttari

Lyhyesti: Mihin voi moderni fanityttö tai -poika kääntyä, jos hänen mielensä tekee pyhittää rukoushetki Cortanalle?

Kun anka joskus vuosituhannen taitteessa alkoi toden teolla selata puksuttavalla 486:lla interwubsia vähintään yhtä laadukkaalla internet-yhteydellä (krssshhh piooonggg pong pong krsshhhh), vei suunta tietysti hakukoneiden tykö: yleissivistävästä informaatiosta viis, mitä tapahtuisikaan jos Altavistan mystiseen hakukenttään syöttäisi esimerkiksi sellaisen tärkeän sanan kuin ’final fantasy 7’? Pahinta fanihysteriakauttaan elävä anka kohtasikin ennalta-arvattavasti webbiseikkailujensa tuloksena niin aivojasyövyttävää fanifiktiota (Icy Brian’s RPG page 4ever!!) kuin sittemmin koulun powerpoint-esitykseen päätyneitä taikaääniefektejä, mutta mieleenpainuvimmat kokemukset seurasivat yrityksestä selata sivuja nimellä ’Aeris Gainsborough’: geocitiesin sivueditorit huusivat hoosiannaa ja tripodin hotlinkattujen kuvien placeholderit soittivat taustalla pasuunoita hahmoalttareiden auetessa ruudulle. Screencappeja! Fanarttia! (Midi)musiikkia! Tilitystä! Vieraskirjasotia! Antifaneja! Pentagrammeja! Tämä editorial on omistettu tiivistettynä character shrineille (ja hate shrineille): mistä ne tulivat, mitä ne olivat ja mihin ne menivät?

Vaikka tässä vaiheessa satakymmenen kaulapartaa hörähtelee kuinka he siirsivät kuumaa whitemage/blackmage-pornoa faniservuilleen jo vuonna 1994, sijoittuvat ankan ensimmäiset hahmoalttarilöydökset vuosituhannen vaihdetta edeltävään aikaan, jolloin koko alttarin käsite saattoi olla kovin pelkistetty: ensimmäinen muistikuva heittää takaisin yhtä ja samaa taustaa (Holy Materia mustalla pohjalla) luuppaavalle sivulle, jonka koko funktio oli ilmeisesti dokumentoida videopelihistorian suurin tragedia jälkipolville (hieman tähän tyyliin). Rukoileva Aeris -FMVcapin alta löytyi ehkä jotain pateettista hölinää, ja siinä se – no, jokunen Aerisfani on varmaan tällekin alttarille nimenmukaisesti polvistunut jumalatartaan muistamaan. Anka ei silti tällaisesta minimalismista juuri perustanut, ja innostuikin hahmoalttareista toden teolla vasta paikannettuaan läjän sivustoja, jotka vastasivat tarkoitusperältään enemmänkin varhaisia hahmowikipedioita.

Modernin hahmoalttarin konsepti on sinällään yksinkertainen: Fanni Fanityttö tai -poika kokee kutsumuksekseen pykätä internetsiin lempihahmolleen omistetun sivuston, joka täyttyy tähän liittyvästä informaatiosta ja kuvamateriaalista. Siinä missä erilaiset peliportaalit keskittyivät jo varhain tarjoamaan lukijoilleen aselistoja ja kykyjä koskevan faktatiedon A:sta Ö:hön, oli hahmoalttareiden mahdollista paneutua intohimoisempia faneja kiinnostaviin kysymyksiin, kuten hahmon persoonallisuuden, ihmissuhteiden ja tekojen syväluotaukseen. Erottautuakseen lukuisista toisista samaa hahmoa käsittelevistä alttareista joutuivat ylläpitäjät panostamaan uniikkiin sisältöön: pohtivat esseet, muista kielistä käännetyt pelintekijähaastattelut sekä reaktioita herättävät mielipidekirjoitukset takasivat liikennettä niin sivuston kuin vieraskirjankin puolella. Tärkeä osa oman alttarin houkutusta oli toki myös aktiivisesti päivittyvä fanigalleria: virallisten pelikuvien lisäksi jokaisen itseään kunnioittavan sivun repertuaarista löytyi kiloittain vähemmän toisia kunnioittavasti internetin syövereistä (lue: japanilaisilta fanitaiteilijoilta) pöllittyjä piirustuksia.

Koska on aina olemassa joku, joka vihaa sitä mitä toinen rakastaa, on loogista että fanialttareiden vastapainoksi oli pitkään hakukoneista putkahdellut esiin myös erilaisia viha-alttareita. Ankan ensikosketus äänekkäisiin antifaneihin saapui musiikin muodossa, kun hömppäpoppiin turhautuneet yksilöt julistivat netissä vihaansa mm. Spice Girlsiä ja Hansonia kohtaan. Paintilla otsaan piirretyt pentagrammit ja luodinreiät ovat pureutuneet ikuisesti verkkokalvolle, näin moniulotteisesta vihasta kun oli kyse; huvittuneisuus kuitenkin vaihtui anti-hahmoalttareiden kohdalla pian epätoivoksi, kun sivustoilta löytyi kökköjen kuvanmuokkausten (punaiset silmät ja verivana suupielestä vakiona!) lisäksi kilometrimittaisia avautumisia siitä, miksi juuri Sinun lempihahmosi on sietämätön lehmä ja vähintäänkin Baabelin huora. FFVII:n jäljiltä Aeris-Cloud-Tifa -kolmiodraama räiskyi vielä vuosienkin jälkeen kuumana, joten ei-niin-yllättäen ankankin vahvimmat muistot liittyvät juuri näiden kahden faniryhmän kiihkeään vastakkainasetteluun.

Kuten tosielämässä, on lähes jokainen teko ja luonteenpiirre mahdollista nähdä niin positiivisessa kuin negatiivisessakin valossa katsojasta riippuen. Aeriksen ja Tifan kohdalla tämä tarkoitti, että antifanit löysivät vikaa kaikesta, mitä hahmot vain suinkin edustivat: Aeris, tuo itseään tyrkyttävä miestennielijä, fyysisesti heikko ja aina apua vinkuva torvi! Tifa, tuo maksulliselta naiselta näyttävä silikonibimbo, henkisesti heikko ja aina toisista tukea hakeva pasuuna! Miten kamala ihminen Aeris onkaan, kun sivuuttaa täysin toisten tunteet metsästäessään Cloud-parkaa! Miten kamala ihminen Tifa onkaan, kun kuvittelee omistavansa toisen lapsuuden perusteella ja valehtelee päin näköä metsästäessään Cloud-parkaa! Eikö se Aeris nyt ole aika hemmetin vajaa, kun keräilee jotain kukkia ja pukeutuu vaaleanpunaiseen! Eikö se Tifa nyt ole ihan vastuuton, kun jättää alaikäisen Marlenen huolehtimaan baarista keskellä slummia! Hämmentynyt nuori anka, joka olisi halunnut huutaa JOKU ON VÄÄRÄSSÄ INTERNETISSÄ, löysi onneksi yksinkertaisen keinon terapioida itseään vihatulvan jäljiltä: kopioimalla väitteitä eri sivustoilta ja kirjoittamalla Wordiin tuplasti pidemmät vasta-argumentit jokaiselle syytökselle.

Vaikka word-terapiaa ei ole sittemmin tarvittu, ei vihasivustojen ihmetteleminen ole loppunut. Surullista on, että yhdeksän kertaa kymmenestä katkeruuden kohteena ovat nimenomaan naishahmot: esimerkiksi sivusto Females of Final Fantasy Only Suck on sitä mieltä, että naispuoliset FF-hahmot voidaan laskea kahteen kategoriaan: horoihin ja huoriin (skanks and hos). Tyypillinen avautuminen vaikkapa Kingdom Heatsin Kairista keskittyy siihen miten hyödytön ja kamala hahmo on kyseessä koska tämä on niin tyttömäinen ja herkkä, ja vaikka pakostakin herää kysymys miten moni em. tilityksistä lukeutuu lähinnä trollauksen (tai jopa parodian!) piiriin, on jotenkin koomista kuinka 99% vihaansa purkavista kirjoittajista on itse tyttöjä/naisia. Jokainen voi itsekseen pohtia asiaan syitä, mutta on vähintääkin huojennuttavaa huomata miten vaikeaa vanhoja vihasivuja on enää internetin syövereistä löytää, vaikka itse vihan määrä todennäköisesti pysyy aina vakiona jossain muodossa fandomia.

Jos vihasivustot ovat vähitellen harventuneet, on sama kohtalo kohdannut myös fanisivustoja. Viime vuosikymmenen puolessa välissä ei vielä ollut lainkaan harvinaista löytää entistä suosikkisivustoaan uutuuttaan kiiltelevällä ulkoasulla ja päivitetyillä tiedoilla, mutta lyhyt vilkaisu vuonna 2011 osoittaa suurimman osan alttareista kadonneen umpeutuneiden domainien ja kyllästymisen myötä. Osa pysyttelee edelleen hengissä kuin historiaa uhmaten, vaikka viimeisimmistä päivityksistä on vuosia. Aikana, jolloin informaation suoltaminen internetiin ei enää vaadi edes alkeellisen geocities-sivurakentajan hallitsemista, ovat hahmoalttarit ironista kyllä kuolleet lähes sukupuuttoon — tai kenties juuri tästä syystä. Erilaiset wikit pitävät huolen ajantasaisesta tiedosta, ja tappelut siitä, kuka on pelin pahin mary sue, ovat siirtyneet takaisin foorumeille ja faniyhteisöihin. Kuvia ja muuta mediaa löytää pilvin pimein pikaisella googlauksella tai youtubettamisella, joten harvan fanin tarvitsee enää metsästää videoklippejä fanisivustoilta. Jopa fanficit ovat hiljalleen löytäneet lopullisen paikkansa mm. livejournalista.

On mielestäni oikeutettua olettaa, että osa fanisivustojen hohdosta on perustunut niiden kykyyn houkutella puoleensa toisia harrastajia aikana, jolloin järjestelmällisiä ’fandomeja’ ei voinut etsiä ä lj:stä, tumblrista tai deviantartista. Dialogi on myöhemmin tosin siirtynyt vieraskirjoista muihin viestimiin ja toisia faneja on paljon helpompi tavoittaa ilman omien nettisivujen vaatimaa vaivaa, joten moni fanialttari on pystyssä enää tavan vuoksi. Ne muistuttavat ajasta, jolloin fanitaidetta tallenneltiin kovalevylle omiin nimikkokansioihin, jolloin fanitarinat olivat uteliaisuutta herättävä kuriositeetti ja videopätkien hamstraaminen joka fanin kunniavelvollisuus. Vaikka ajatuksessa on ripaus kaihoisaa nostalgiaa, hahmoalttarit tuskin tekevät yhtä massiivisessa mittakaavassa enää koskaan paluuta. Vastarannankiiskejäkin silti löytyy: jos haluaa fiilistellä viime vuosien uusia tulokkaita, pysyy ajan tasalla seuraamalla esimerkiksi tätä yhteisöä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: