h1

La Pucelle: Tactics

21 huhtikuun, 2011

La Pucelle: Tactics (PS2)
Wiki

Lyhyesti: Valon Neito tempaisee turpaan … seuraavalla vuorolla

Koska jokainen koirineen ja kissoineen on viettänyt viimeiset pari päivää liimattuna Portal 2:n ääreen, voi anka rauhassa päivitellä taas tyylikkään myöhässä sängyn pohjalta kurkkuruton kourissa. Sneak success! Tämänkertaiseksi yleiskatsauspeliksi valikoitui vähemmän ajankohtaiseksi Nippon Ichin La Pucelle: Tactics, jonka kaltaisia srpg-vääntöjä on tällaisilla hetkillä kovasti ikävä. Hupenevat energiapalkit, vilkkuvat lattialaatat ja eriskummalliset superhyökkäykset, teidän tykönne on ilo palata kun tekee mieli aiheuttaa massatuhoa viattomille luontokappaleille. Tavaroiden hamstraus, ekspankeräys ja älyttömät ääniefektit tekevät olon kovin kotoisaksi tavalla, jonka vain satatriljoonaa tuntia Disgaean grindausta voi saada aikaan. La Pucellen kaltaiset pelit on tehty pitkien iltapäivien ratoksi, kun on suosiolla lupa keskittää kaikki aikansa statsien parantamiseen pienen eläimen raivolla.

La Pucelle on demonimetsästäjä Prierin tarina, Paprica-nimiseen kuningaskuntaan sijoittuva kertomus hyvän ja pahan ikiaikaisesta taistosta. Kuusitoistavuotias Prier-tyttö veljensä Culotten kanssa tavoittelee mainetta ja menestystä Pyhän Neidon Kirkon demoninmetsästysjoukoissa, sillä jokaisella hyvällä uskonlahkolla on tietysti omat hirviönlahtaajansa aina hollilla. Prierin suurin unelma on osoittaa kaikille ylivertaiset turpaanvetokykynsä, sillä legenda kertoo langenneen enkelin, Calamityn, uskollisen palvelijan jonain päivänä saapuvan pistämään ranttaliksi, ellei Valon Neidoksi kutsuttu hyvyyden sanansaattaja laita tälle ~Synkälle Prinssille~ kampoihin. Temperamenttinen Prier on vakaasti päättänyt olla ko. ennustusten Valon Neito, joten edessä on paljon harjoittelua, taistelemista sekä seikkailuja jos jonkinlaisten kavereiden seurassa. Onneksi sisaruksia taipaleellaan on kaitsemassa eteerisen rauhallinen Alouette, joka parhaansa mukaan yrittää suitsia Prierin kovin epänunnamaista käytöstä.

Vaikka lähtöasetelma kuulostaa juuri niin kuluneelta kuin japanilaisille rpg-juonille vain on tapana, paljastuu La Pucellen kuoren alta monipäinen joukko hahmoja, joiden persoonallisuuden ansiosta tarina pitää vettä tylsempienkin hetkien (tai tönkön dialogin) aikana. Maailma on täynnä eriskummallisia tapahtumia ja olentoja, joista suurimpia riemunkiljahduksia aiheuttavat ällösöpöt sienimiehet, eringat. Hahmokaartissa avainpelaajiksi muodostuvat Prierin lisäksi paineen alla tilttaava prinsessa Eclair (nomnom eclairit), hämmentävää kissamerirosvojengiä johtava Homard sekä Prierin mielitietyn roolista kilpaileva Croix, joka horjuu koko pelin ajan jossain campin ja älyttömyyden rajamaastossa aurinkolaseineen ja dramaattisine one-linereineen. Hahmojen ääninäyttelyä viljellään pidemmissä tarinaosioissa sekä sattumanvaraisesti läpällä ja kännissä, mikä sekä elävöittää hahmoja että aiheuttaa kaipausta takaisin Disgaean maisemiin muutaman tönkömmän suorituksen kohdalla. Prierin roolia tähdittää Jennifer Hale, jonka kuunteleminen jälkikäteen tuottaa tiettyä hilpeyttä – tällä hetkellä anka kun kuuntelee Halea lähinnä naispuolisena Shepardina Mass Effectistä. No, on hahmoilla renegade-moodissa ehkä tiettyjä yhtäläisyyksiä…

Se, mikä La Pucellen pariin saa päällisin puolin jumiutumaan on tietysti sama kuin Disgaeassa: taistelusysteemi. Japanissa vuotta ennen Disgaeaa julkaistu La Pucelle onkin pelattavuudeltaan kuin tämän varhaisversio, jossa on onneksi tarpeeksi eroavaisuuksia toiston välttämiseksi. Taisteluanimaatiot käydään erillisessä ruudussa valittujen vihollisten kanssa, mistä seuraa ei vain lisää hölmöjä one-linereita, mutta myös yksilöllisiä erikoishyökkäyksiä. Tärkeimmäksi strategiseksi elementiksi muodostuvat taistelussa kuitenkin portaalit, joista valuu pelilaudalle pahisenergiaa erivärisinä ’puroina’. Jos pelaaja ei blokkaa tai tuhoa näitä ajoissa, spawnaa portaaleista laudalle lisää vihollisia säännöllisin väliajoin. Puroja voi yhdistää uusiksi värikombinaatioiksi, joilla on erilaisia vaikutuksia tielle eksyneisiin hahmoihin pelaajan tuhotessa eli puhdistaessa niiden syntyportaalit. Pitkien energiajanojen puhdistamisesta voi seurata ihme, joka puolestaan tuhoaa sisältään läjäpäin muita kohteita. Portaaleja hyväksikäyttämällä onkin mahdollista taktikoida itsensä ulos taistelusta minimaalisilla menetyksillä.

Systeemin yksi koukuista on siinä, että uusien hahmojen ilmaantuessa posseen on aina tärkeää selvittää näiden optimaalinen rooli taisteluissa. Myös vihollisia voi jälkikäteen rekrytoida. Vaikkei Disgaean kaltaisia joukkorais… mättämisiä päästäkään näkemään, ei kombohyökkäyksiä ole unohdettu: moni hahmo osaa yhteisiskuja toisten kanssa, kunhan nämä vain ovat fyysisesti läsnä. Koska laudalla voi kerrallaan olla vain rajallinen määrä yksiköitä, on La Pucellessakin kaikki kaikessa sisäistää hahmojen vahvuudet ja heikkoudet, erilaisista kantomatkoista puhumattakaan. Mitä pidemmälle pelissä edetään, sitä tärkeämpää on aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa jo ensimmäisellä kierroksella vihollisen tulivoiman minimoimiseksi, joten strategisesta silmästä ei ole ainakaan haittaa. Koska ympäristöllä on huomattavasti pienempi rooli pelaajan kiusaamisessa verrattuna esimerkiksi Disgaeaan, ovat taistelut silti usein hyvin suoraviivaisia (ja kenties helpompia): itsensä tärviölle grindaamisesta saa vähemmän mielihyvää, kun yllätysmuuttujia ei ole montaa jonossa menoa vaikeuttamaan.

Viime kädessä La Pucellen omaleimaisimmaksi piirteeksi osoittautuukin kenties sen uudelleenpelattavuusarvo tarinallisessa mielessä. Kappaleisiin jaettu juoni koostuu pitkälti erilaisista mysteereistä, joita Prierin tulee selvittää lisäinformaation toivossa. Riippuen tästä menestyksestä voi kappaleen lopussa odottaa muutama erilainen lopetus, sillä lineaarisen onnelliset ratkaisut eivät ole itsestäänselviä. Asioilla on monta puolta, eikä hätähousuilu auta ratkaisemaan totuutta tapahtumien takana. Onneksi langanpätkien yhdistely ei vaadi ydinfyysikon tutkintoa, joten Prierin tarina päättyy onnellisesti pienelläkin panostamisella. Ja jos ei, paluu La Pucellen taisteluihin ja sen omalaatuisten hahmojen seikkailuihin ei liene tästä maailman ankarin rangaistus.

2 kommenttia

  1. Heh, löytyisi tämäkin peli kyllä hyllystä mutta enpä ole sen aloittamista saanut aikaan. Sen lisäksi olisi molemmat Disgaeat, kaksi shadow heartsiakin odottaisi. Ja kaiken lisäksi ostin vielä Atelier Iris 3 jotta ei varmasti tulisi tylsää. Aikaa, saisiko sitä mistään?


    • Siinäpä kysymys! Itsellä odottelee uudelleenpeluuta Phantom Brave ja ensimmäistä peluuta Makai Kingdom, mutta grindauspelien aloittamisen kynnys tuntuu olevan korkea (nim. Disgaean sadannes läpipeluu jäissä koska en jaksa tapella 3x enemy boost geokolmioiden kanssa). Vielä joskus…!



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: