h1

Heavy Rain

28 maaliskuun, 2011

Heavy Rain (PS3)
Wiki

Lyhyesti: Sataa sataa ropisee, pili pili pom! Murhaaja origamit taittelee, pili pili pom pom pom

Heavy Rain sai maininnan 8-bit ankassa jo Joulukalenterin yhteydessä, kun pelin päähahmon toinen poika Jason Mars kruunattiin kenties ankan pelihistorian ärsyttävimmäksi hahmoksi. Tämä ei onneksi tarkoita, että koko peli noudattaisi samaa kaavaa: jopa 90-luvulla trendanneeseen interaktiivisten FMV-pelien vitsaukseen turhautuneiden on helppo myöntää, että Heavy Rain on sisällöltään paljon muutakin kuin läjä rakeisia videopätkiä kymmenellä CD:llä. Peliä on useaan otteeseen kutsuttu elokuvamaisimmaksi konsolipeliksi miesmuistiin, eikä suotta – pelilliset ansiot kun rajoittuvat pääasiassa läjään quick time eventejä, jotka pahimmillaan vain mukailevat tapahtumia. Samoista aineksista saisi hyvin helposti aikaiseksi lähes pelikelvotonta roskaa sekä uuden esimerkin ikivanhaan ”jos haluan katsoa leffaa, menen elokuvateatteriin, ja jos haluan katsoa huonoa näyttelyä, katson Salkkareita” -argumenttiin, mutta Heavy Rain onnistuu välttämään pahimmat sudenkuopat luomalla maailmastaan todentuntuisen ja alati muuttuvan ympäristön, jonka ylä- ja alamäissä pelaaja ulkopuolisuudestaan huolimatta tuntee olevansa osallisena.

Heavy Rainia tituleerattiin sen ilmestymisen aikoihin lehdistössä paljon ’aikuispeliksi’, millä ilmeisesti tarkoitetaan K18-leiman sijasta teemoja, kuten vanhemmuutta, menetystä, mielenterveyttä ja uhrautumista. Origami Killer -nimisen sarjamurhaajan ympärille tiivistyvä juoni käyttääkin ensisijaisesti hyväkseen jokaisen vanhemman suurinta pelkoa, voimattomuutta estää oman lapsen kuolemaa. Tapahtumien keskiössä on täten Ethan Mars, arkkitehti, joka kaksi vuotta ennen pelin tapahtumia menettää tapaturmassa toisen poikansa. Elämä menee risaiseksi, vaimo jättää ja viikonloppuisän arki täyttää harmaan sateiset päivät, kunnes korkeammat voimat päättävät taas koetella Ethania: nuorimmainen Shaun päätyy lapsia kidnappaavan Origami Killerin uusimmaksi uhriksi, ja Ethanilla on vain rajallisesti aikaa selvittää läjä infernaalisia koitoksia pelastaakseen poikansa. Samanaikaisesti touhuun sotkeutuvat murhaajaa jahtaava erikoisagentti Norman Jayden, yksityisetsivä Scott Shelby sekä unettomuudesta kärsivä journalisti Madison Paige.

Tunnelma hiipiikin kuvioihin vaivihkaa. Alun tutoriaalin virkaa toimittava intro kahden vuoden takaisista onnen päivistä on yhtä mieltäylentävä kuin Sims – the movie, mutta tarinan päästessä kunnolla käyntiin ei sohvalta niin äkkiä enää noustakaan. On totta, että yleistasolla operoidaan hyvin kliseisissä tunnelmissa: aurinkoisesta esikaupunkielämästä loikataan suoraan puolikuntoiseen lähiömurjuun, jossa murot ja mikroateria toimittavat ruoan virkaa ja televisio pauhaa nurkassa postmodernismin ykkössääntöjen mukaisesti. Aiemmin hymyssä suin lastensa kanssa leikkineestä Ethanista kuoriutuu hermostunut ja hukassa oleva isä, joka hädin tuskin saa kontaktia poikaansa. Say it ain’t so! Ulkona tulee vettä kuin saavista kaatamalla, ja sääolosuhteista pääsee nauttimaan myös erikoisagentti Jayden, joka tietenkin tutkii uusinta murhaa yöllä aurinkolasit päässä patsastellen. Kyseiset aurinkolasit tosin toimivat yhtenä ensimmäisistä vinkeistä pinnan alla kuplivaan poikkeuksellisuuteen, sillä kyseessä ovat ARI-nimikkeellä kulkevat ältsin jännät virtuaalipokat, joiden avulla Jayden voi organisoida tietojaan jo kentällä kolmiulotteisessa muodossa. Elementti tuo kertaheitolla tarinaan kovasti kaivattua mielenkiintoisuutta, kun emovamoilun sijasta päästään sörkkimään fiktiivistä teknologiaa sekä leikkimään yhden miehen CSI:ta.

Toisaalla Shelby ja Paige puolestaan liittyvät juoneen kunnon ryminällä, vetäen unenomaiseen hortoiluun tottuneen pelaajan keskelle toimintaa ja turpajuhlia. Äkillinen väkivalta pakottaakin hyväksymään yhden pelin kiehtovimmista piirteistä: kolme neljästä päähahmosta voi kuolla tarinan aikana, täysin pelaajan ratkaisuista riippuen. Alun tuoremehun litkimiseen käytetyt ohjainveivaukset ovat enää kaukainen muisto, kun adrenaliinihuuruissa saa keskittää huomionsa toisinaan hyvinkin hektisiksi äityviin kohtauksiin ajoittaakseen oikein napinpainalluksensa. Mokaamisesta ei sakoteta Game Overilla, ainoastaan uudella juonikomponentilla, joka voi olla itselle mieleinen tai ei. Toteutus pelittää kiitettävästi, sillä usein kyse ei ole mistään nakkikiskalla kahakoinnista tai Grand Theft Mummosta, vaan pelaaja eläytyy ohjaamansa hahmon paniikkiin tämän taistellessaan henkensä edestä. Sama pätee päätöksiin, joita hahmo päänsä ympärillä leijuvista vaihtoehdoista voi valita: pelkän renegade-tyylisen trollauksen sijaan (no, ainakin ensimmäisellä kerralla) tulee aidosti pohdittua sitä, miten kyseisessä tilanteessa olisi järkevintä vastata tai toimia. Hahmojen välillä tasaisin väliajoin jonglööraamalla pidetään myös yllä vaihtelevuutta sekä tapahtumien että luonteenpiirteiden suhteen.

Kuten mainittua, Heavy Rainin maailma on alati interaktiivinen ja muutosaltis, mikä motivoi tutkimaan esineitä ja juttelemaan ihmisille. Monet tapahtumapaikoista ovat mielenkiintoisia pienine yksityiskohtineen, jotka houkuttavat etenemään yhdestä miljööstä toiseen. Tarina itsessään puksuttaa toki eteenpäin kuin idän pikajuna, eikä sen vetovoima ole vähäisin välttämättömyys kokonaisuuden toiminnan kannalta; kyseessä ei ehkä ole jännärien ykköskastiin lukeutuva rikosdraama, mutta Heavy Rain onnistuu joka tapauksessa soveltamaan piirteitä esimerkiksi hard boiled -etsivägenrestä ja salapoliisiromaaneista hyvällä menestyksellä. Juonessa yhdistyy niin yksityisetsivän, amatöörin kuin ammattilaisen näkökulma, mikä jaksottaa hyvin tapahtumien intensiteettiä ja yksityisyysastetta. Ethanin kappaleissa pelaaja on kirjaimellisesti sormet verillä ja kaulaansa myöten lirissä, kun taas Jayden pysyttelee pääasiallisesti lain tällä puolella. Shelbyn aika puolestaan kuluu tavatessa enemmän tai vähemmän rikkinäisiä ihmisiä elämän kaikilta aloilta, siinä missä Paige toimii sekä tasapainottavana elementtinä Ethanin koettelemuksissa että aktiivisena itsenäisenä toimijana. Näyttelijäntyö ei aina suoranaisesti päätä huimaa, mutta syystä tai toisesta tämä ei häiritse niin paljon kuin voisi olettaa, kenties erityisesti maailman todentuntuisuuden ansiosta.

Jokainen päähahmoista on tavalla tai toisella epäluotettava kertoja, mikä ehkä tekee loppuratkaisusta ennalta-arvattavan eliminointistrategiaa hyväksikäyttämällä, mutta juonen teho kantaa silti loppuun asti nimenomaan jättämällä tärkeät päätökset pelaajan harteille. Usein fiktiossa katsojaa kiusataan laittamalla hahmot tekemään pakon edessä valintoja, jotka ovat kaikkien etiikan lakien mukaan väärin, mutta Heavy Rain vie tämän kiusallisuuden astetta pidemmälle antamalla pelaajan tehdä nämä päätökset itse. Se, löytyykö Shaun 24 tunnin aikana, ei ole vakio, jonka varassa peliä voi huoletta pelata samalla tavoin kuin kirjaa lukee tietoisena onnellisesta lopusta, joten Heavy Rainissa myös paladin-moodissa pelaavan ’hyvillä’ teoilla voi olla huonoja seurauksia. Tämä ristiriita tuo peliin aivan omanlaisensa jännitteen, jota taustamusiikki tehostaa paikoitellen hermojaraastavan tehokkaasti. Vaikka järisyttävämpiä tunne-elämyksiä on varmasti mahdollista saada siihen tarkoitetusta fiktiosta, huomaa helposti välittävänsä hahmojen kohtaloista sekä tuntevansa vastuuta mahdollisista virheistä, aivan kuin mokaamalla astuisi tarinan vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jota kovia kokeneet ihmisriekaleet eivät todella ansaitse. Uudelleenpelattavuuden motivointia kerrakseen!

Toisinaan peli vierittää tuskaa, hikeä ja verta vaativia tilanteita ruudulle hieman liiankin tiuhaan tahtiin, eikä hahmoille juuri suoda aikaa koota hermojaan ennen kuin he luisuvat pää edellä ojasta allikkoon. Tässä mielessä Heavy Rain hyötyisi hieman hengitystilasta, tai vähintäänkin juonenkuljetuksesta, jossa jokaisen konfliktin ei tarvitse päättyä toisen osapuolen kuolemaan. Toiminnallisuuden tasapainottaminen on haaste, jonka ’interaktiivinen elokuva’ yrittää parhaansa mukaan taklata perusseikkailun ohessa. Päällisin puolin lopputuloksessa ei onneksi ole valittamista, sillä hyvässä tai pahassa, paniikillakin saa aikaan tunnelmaa. Pelin suurimmat ansiot löytyvät silti sen yksityiskohtaisuudesta, sillä varjoissa kylpevä, jatkuvan monsuunin kourissa kamppaileva Heavy Rain on kertomus ihmiskohtaloista jokaista sivuhahmoaan myöten. Tämän vuoksi sitä voi suositella kokemuksena varauksetta kaikille dekkarien ja jännityksen ystäville.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: