h1

Recettear: An Item Shop’s Tale

17 maaliskuun, 2011

Recettear: An Item Shop’s Tale (PC)
Wiki

Lyhyesti: Ulos kaupastani nenäotsa

Recettear on niitä pelejä, joihin on helppo jäädä koukkuun, sillä vain harvalla on tarjota samaa kuin sillä: pienen tavarakaupan pyörittäminen tarjousten perässä juostessa ja velkojien niskaanhengittäessä on viihdearvoltaan vertaansa vailla, ainakin kunnes toiston monotonisuus iskee kehiin kuin arjen harmaus ja kahdeksalta nouseminen maanantaiaamuina. Kuriositeettiosastoon peli istuukin kuin karamelliomena hyllylle, sillä siinä missä tosielämä ei yski eikä odota, voi Recettearin pariin palata pieninä erinä kerta toisensa jälkeen ja sulkea koneen kun kaupankäynti ei enää maita. Oman lisämausteensa puotipuksuiluun tuo tietysti mahdollinen omaelämäkerrallisuus, mikäli kassatyötaustaa sattuu omasta takaa löytymään. Tästä syystä anka keskittyykin tällä kertaa syynäämään sitä, mikä asiakaspalvelussa on oleellisinta: rasittavien asiakastyyppien ruotimiseen. Capitalism, ho!


Tyyppi A – Waddleworth

Waddleworth on harmiton asiakas, joka ilmestyy selkä kenossa liikkeeseen jo heti aamun sarastaessa, aina yhtä optimistisena mahdollisuuksistaan löytää vihdoin Se Esine, jota on viimeiset 70 vuotta ahnaasti etsinyt. Waddleworth ei harmikseen kuitenkaan tunnu oikein tietävän, mikä Se Esine käytännössä on, ja käyttää aikansa hipelöimällä tämän johdosta käytännössä kaikkea mihin sormineen suinkin yltää. Waddleworthin positiivisia puolia ovat tämän hyväntuulisuus ja aseistariisuvuus, jotka tekevät hänestä miellyttävän asiakkaan silloin kun jotain mieleistä löytyy; rasittavaksi herra käy kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa kun kaupan ovea nykii vaivihkaa kiinni, eikä Waddleworth vieläkään tunnu tekevän kotiinlähtöä. Kenties hän on vain yksinäinen ja kaipaa seuraa, kenties hän on unohtanut missä asuu. Rahaa häneltä tuntuu silti löytyvän, ja sehän se on asiakkaissa tärkeintä. Tosielämän Waddleworthit muistuttavat erehdyttävästi Pekka Routalempeä kyvyllään löytää maailman jännimpiä asioita metri kertaa metri -kokoiselta alalta jopa tunnin ajan, mutta tästä huolimatta heihin harvoin palaa hermot lopullisesti.


Tyyppi B – Täti Tympeä

Täti Tympeä ei oikeastaan ole yhtä tympeä kuin lempinimi antaa olettaa. Hän on nimittäin vain osan ajasta elämäänsä kyllästynyt naisyksilö, ja lopun tuosta ajasta hieman rauhoittavien aineiden liikakäytöstä muistuttava sellainen. Habituksen ei silti sovi antaa hämätä, sillä Täti Tympeä tietää kyllä omanarvontunteensa, ja suhtautuu kaupankäyntiin usein kriittisemmin kuin miespuoliset vastineensa: Täti Tympeä syynää kuidut ja tarkastaa tuotteet, eikä suostu pulittamaan roimaa ylihintaa lihapadasta ellei ehdottomasti koe sitä sen arvoiseksi, mikä toisinaan tekee hänestä äärimmäisen rasittavan asiakkaan näennäisestä lempeydestä huolimatta. Perheen päänä Täti Tympeän vastuulla on perheen ruokkiminen ja vaatettaminen mahdollisimman edullisesti, joten hänen nuivan asenteensa ymmärtää. Tavaroita myydessään Täti Tympeä muuttuu tosin helposti Täti Pullantuoksuiseksi, jolloin häneltä on huomattavasti helpompi repiä tavaraa pilkkahinnalla. Tähän asiakastyyppiin törmää todennäköisesti hyvin helposti tosielämässä lähes päivittäin esimerkiksi paikallisen vapaavalinnan kassalla.


Tyyppi C – ”Ei sulla sattuis olemaan…”

On tieteellisesti epäselvää, kasvaako C-tyypin asiakkaista aikanaan Waddlewortheja, sillä yhtäläisyyksiä näistä kahdesta kyllä löytyy. ”Ei sulla sattuis olemaan…” -asiakkaat erottautuvat silti oma-alotteisuudellaan ja hieman vinoutuneella kysynnän ja tarjonnan käsityksellään, sillä hyllystä pitäisi tietysti löytyä aina juuri heidän etsimäänsä tavaraa juuri heidän haluamassaan muodossa. C-tyypin asiakkaat eivät turhia rahapussiensa suhteen kitsastele jos näin onnellisesti sattuu käymään, mutta heidän tyytymättömyytensä on käsin kosketeltavissa mikäli et jostain kumman syystä ole tajunnut varata laatikoiden kätköihin myös sarvikuononnahkaisia lumikenkiä tai marmorista valmistettuja kokovartalopanssareita. He saattavatkin tehdä eriskummallisia tilauksia tulevaa varten, kuten viisi kappaletta Dan Brownin rakastetuimpia teoksia tai kuusi erilaista hattua seuraavaan sunnuntaihin mennessä. Tosielämän C-tyypit ovat juuri niitä kavereita, jotka ovat rempseän eloisia asiakkaita ja hyviä juttukumppaneita ilman turhaa niuhottamista, mutta huomatessaan jääneensä kohderyhmän ulkopuolelle he saattavat käyttäytyä kuin valikoimissa olisi jotain vikaa heidän makumieltymystensä tai ajoituksensa sijaan.


Tyyppi D – Tuttu TV:stä

TV:stä tutut asiakkaat ovat niitä rakastettavan raivostuttavia semisiipeilijöitä, jotka käyttävät hyväkseen mahdollisia kytköksiään kauppiaaseen sekä hänen loputtomiin antimiinsa. Ei sillä väliä, onko seikkailija täysin tumpelo tai onko hänellä rahaa laisinkaan, nämä toverit tulevat kyllä nuohoamaan nurkkia sellaisella intensiteetillä, että luulisi joka päivänä olevan alennusmyynnit. Osalle tutuista kauppaa semihalvalla tavaraa ihan mielellään, sillä he osaavat hyödyntää tätä mahdollisuutta ja rehkiä kahta tomerammin omalla tontillaan limalänttejä huitoen, mutta joukosta löytyvät myös ne riemuidiootit, joilla on sekä jatkuva rahapula että sitäkin kovempi nälkä. Heidän varallisuutensa rajat oppii äkkiä muistamaan ulkoa, jolloin tylyjäkin päätöksiä joutuu tekemään kapitalismin ehdoilla: myydäkö suosittu tuote persaukiselle kaverille, vai kylmästi nyhtää korkeampi hinta seuraavana jonossa seisovalta Waddleworthilta? Uskoako joka kerta, kun TV:stä tuttu väittää olevansa omistajan superhyvä kaljakaveri, joka varmasti kyllä möisi tuotteen hänelle roimalla alennuksella? Lienee sanomattakin selvää, millä tavoin heidän kaltaisensa tosimaailmassa näyttäytyvät – anna hei miekka, annathan? Mut ei mulla rahaa ole, toivottavasti se ei haittaa!


Tyyppi E – SFM

SFM, joka on lyhenne sanoista Stupid Fucking Moron, on asiakastyypeistä se tuskallisin, sillä he aiheuttavat myyjässään vahvan hämmennystilan: palvellako hymy huulilla, vai iskeäkö kerrasta saksilla naamaan? Molempi pahempi, sillä SFM:t ovat itsessään yksi asiakaspalvelun suurimmista paradokseista: ihmisiä, jotka eivät koskaan ole mihinkään tyytyväisiä tai halua maksaa mistään noin kymmentä senttiä enempää, mutta palaavat silti uudelleen ja uudelleen samoille apajoille, kuin valittamisesta jotain kieroja kiksejä saaden. Tässä tapauksessa SFM naamioituu suloiseksi nuoreksi tytöksi, jonka hymyn taakse piiloutuu mitä sadistisin pieni kiusankappale. Uguu, liian kallista, uguu, oot tosi kamala kun noin paljon siitä vaadit! Uguu, en astu kyllä jalallanikaan tähän tyhmään liikkeeseen enää koskaan, paitsi heti huomenna kun tulen tilaamaan pari rannekorua joita en sittenkään halua ostaa! Saksioption kanssa kierteen sentään pysäyttäisi, mutta harmillista kyllä, edes virtuaalimaailmassa siihen ei ole annettu mahdollisuutta. Tai ehkä parempi näin, videopelit kun tunnetusti aiheuttavat hämärtymistä reaalimaailman ja fiktion välillä. Näin ankalle ainakin on kerrottu, mutta menisiköhän se joskus toisin päin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: