h1

Professor Layton and Pandora’s Box

20 tammikuun, 2011

Professor Layton and Pandora’s Box
Wiki

Lyhyesti: Juokse sinä hamsteri kun tuo taivas on niin… patteri. Joo eiköhän mennä teelle

Professori Laytonin toinen tuleminen on yhdistelmä idän pikajunaa sekä jo tutuksi käynyttä pikkukyläseikkailua, kun Layton oppipoikineen päätyy ratkomaan uusia mysteerejä (sekä muutaman puzzlen siinä sivussa). Pandora’s Box ottaa uhkarohkean askeleen kietoessaan tarinansa pahamaineisen Pandoran lippaan ympärille, sillä kyseinen laatikko on herättänyt ankassa pelonsekaista mielenkiintoa jo polvenkorkuisena: kreikkalaisesta mytologiasta viis, lapsuuden traumat voi jäljittää jälleen sellaisille lähteille kuten Tohtori Sykerö ja psykedeeliset piirretyt, joten mistään kevyestä tavarasta ei ole kyse. Kuinka onnistuu Level 5:n jannuilta näiden uhkakuvien yhdistäminen sympaattiseen etsivätarinaan, ja mikä tärkeintä, onko toinen Layton lähellekään edeltäjänsä vertainen? Koska lyhyt vastaus kuulostaisi todellisuutta negatiivisemmalta, on parasta lähestyä peliä kokonaisuutena hieman tarkemmin.

Ensimmäisen Professor Laytonin yhteydessä kävin läpi ennen kaikkea tunnelmaan ja yleisfiilikseen vaikuttaneita piirteitä, joten kakkososassa voi häpeilemättä sivuta enemmän yleiseen pelattavuuteen liittyviä seikkoja. Jos on sattunut missaamaan sarjan yleisen koukun, on se tässä: peli sisältää käytännössä kaksi erillistä komponenttia, juonen sekä puzzlet, jotka liittyvät toisiinsa enemmän tai vähemmän suorasti. Suurimman osan ajasta suhataan paikasta toiseen juonta kuljettamassa ja ratkotaan arvoituksia, joiden olemassaololle ei välttämättä tarvita sen ihmeellisempä oikeutusta kuin ”kah, banaani maassa, sepä tuo minulle mieleen jännittävän pulman…” tai ”sillä välin kun jahtaat rajan yli karkaavia meksikolaisia, pohdipa tätä matemaattista tehtävää”. Yhdistelmä on kuitenkin yllättävän toimiva, addiktoivasta puhumattakaan, ja yhdistettynä animoituihin välivideoihin, hyvään ääninäyttelyyn sekä tunnelmalliseen musiikkiin tarjoaa monta tuntia älyä terästävää hupia.

Pandora’s Box jatkaa pyörää sen pahemmin uudelleen keksimättä samoilla linjoilla, joskin tällä kertaa elämä kuljettaa professorin selvittämään Laytonin omana mentorina toimineen tutkijan kuolemaa sekä sen yhteyttä myyttiseen Pandoran lippaaseen. Tarinan alku on sopivasti salaperäisyyden verhoama, sillä johtolankana on vain murhatun miehen junalippu ja muutama sekopää kyseissä junassa. Matka ei tietenkään olisi täydellinen ilman tumpeloivia poliiseja tai punkeroa diivaa, mutta maisemat ehtivät onneksi vaihtua ennen kuin railtracereita alkaa sataa niskaan. St. Mysteren kylään sidotun Curious Villagen jälkeen pelaaja pääsee nimittäin jaloittelemaan sydämensä kyllyydestä, sillä alkuasetelma huijaa: tapahtumia on ripoteltu useamman miljöön tarpeisiin, mikä tarkoittaa läjäpäin sivuhahmoja sekä tarinan haarautumista ennaltaodottamattomiin suuntiin. Polveutuvaa mysteeriä ja uusia tuulia tässä ollaan odoteltukin, joten mikä voisi mennä vikaan? Korkeiden ennakko-odotusten jälkeen syylliset löytyvät yllättävältä tahoilta: suurimmaksi osaksi uudistuksista itsestään.

Lyhyesti virsi kaunis: Pandora’s Boxin tarina ei pidä. Ei vettä, ei mielenkiintoa eikä sen pahemmin jännitystäkään, sillä vaikka sen poimuihin on ujutettu jos jonkinlaista petosta, legendaa ja jopa vampyyripelleilyä, on lopputulos käytännössä iso sillisalaatti, jonka yksikään osio ei kykene itsessään vangitsemaan pelaajaa. Juonen nojalla tutustutaan lukuisiin hahmoihin, jotka jäävät fokuksen puutteen vuoksi kaikki joko etäisiksi tai yhdentekeviksi, ja jopa edellispelistä tutun Floran visiitti vaikuttaa kokonaisuuden kannalta irralliselta, ellei tarpeettomalta. Eri elementit eivät siis kykene muodostamaan yhtenäistä jatkumoa, joka tempaisisi mukaansa Curious Villagen eriskummallisen maailman tavoin, sillä pelaajaa juoksutetaan liiankin kauan vain etäisesti päätarinaa sivuavilla sivupoluilla. Lopulliseen antagonistiin törmätään vasta verrattain myöhäisessä vaiheessa, jolloin langanpäiden solmiminen ~grande finaalissa~ tuntuu enemmän olosuhteiden pakosta kyhätyltä ratkaisulta kuin alusta asti rakenteilla olleelta loppuhuipennukselta. Alluusiot ensimmäisen pelin katkeransuloisiin paljastuksiin eivät auta asiaa, sillä St. Mysteren kylän väen kohtaloon verrattuna Folsensen huuruhallusinaatiot jättävät kovin lattean jälkimaun.

Oikeanpuolimmainen kuva ei ole sama kuin yllä, kyseessä on optinen illuusio

Jos juoni jättää tällä kertaa toivomisen varaa, ei puzzlejen tasossa sen sijaan ole valittamista. Muutamaan otteeseen samaa pähkinää toistetaan vaikeampina versioina ehkä turhankin hanakasti, mutta kyse taitaa olla enemmänkin omista mieltymyksistä, anka kun ottaisi mieluummin läjän erilaisia arvoituksia, toiset taas mieluusti koettelevat aivonystyröitään aste asteelta vaikeamman klassisen puzzlen parissa. Kuten joulukalenterin yhteydessä tuli jo mainittua, pelistä huomaa joka tapauksessa selkeästi oman tasonsa kehityksen mitä puzzlemaratoonaamisen parissa: erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja alkaa pohtia ripeämmin ja monipuolisemmin harjaannuttuaan tyypillisimpien tehtävien sisäiseen logiikkaan. Pelkkää sunnuntaikävelyä ja teen siemailua touhu ei toki ole, sillä mukaan mahtuu kinkkisempiäkin pulmia; ohjeet on syytä lukea tarkoin, sillä suurin osa virheistä tulee oman luetunymmärtämisen väliaikaisesta lakkoilusta. Ratkontaa helpottamaan on Pandora’s Box kuitenkin lisännyt mukaan Memo-toiminnon, jossa alkuperäisen arvoituksen päälle lävähtävälle kerrokselle voi nyt surutta piirrellä ja kirjoittaa ajatustoimintaa edesauttavia muistiinpanoja.

Mitä teehen tulee, paljastaa Pandora’s Box vihdoin todellisen karvansa koukuttaessaan pelaajan satavarmasti puolelleen eriskummallisessa mutta sitäkin toimivammassa minipelissä, jossa Laytonin tulee sekä etsiä raaka-aineita teesekoituksiin että tarjota ahdistuneille, väsyneille tai muuten vain ummetuksesta kärsiville vastaantulijoille juuri heidän makuunsa sopiva kupponen. Minipeleihin lukeutuu myös riemastuttava hamsterin laihdutuskuuri -minipeli, jossa esteratoja rakentamalla muokataan läskistä jyrsijästä vinkkikolikoita etsivä apuri. Jostain syystä kyseinen minipeli on tainnut tosin jäädä suunnittelultaan hieman puolitiehen, hamsterin kun treenaa rautakuntoon ilman erityisiä ponnisteluja jo huomattavasti ennen kaikkien esteradalle sijoitettavien hilavitkuttimien löytämistä. Niin tai näin, kolmanneksi jujuksi Pandora’s Boxiin on lisätty vielä oivallinen kamera, jonka koottuaan pelaaja voi etsiä kuvatuista maisemista eroavaisuuksia sekä paikantaa piilotettuja arvoituksia. Nämä yksinkertaiset askartelut ja nysväämiset tuovat peliin juuri tarpeeksi vaihtelua ja pientä löytämisen iloa, eikä juonen junnaaminen niin haittaa kun uuden teelaadun kehittäminen palkitsee odottamattoman suurella onnistumisen tunteella.

Niin paljon kuin Professor Layton & Pandora’s Box yrittääkin nousta edeltäjänsä tasolle, ei se mielestäni kykene aivan täyttämään suuria saappaitaan. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö kyseessä silti olisi oivallinen peli, DS:n mittapuulla käsikonsolin parhaimmistoa. Peliä kannattaa kuitenkin lähestyä inhimillisin ennakko-odotuksin, jolloin se mahdollisesti toimittaa paremmin kuin ankan tapauksessa kävi: koskettavaksi tarkoitettu tarina jäi torsoksi ja sivuhahmot etsivä Chelmeyn sympaattista sidekickiä lukuunottamatta mitäänsanomattomiksi. Erilaiset cameot tuovat silti hymyn huulille, ja mukana on tarpeeksi tuttua ja turvallista Layton-charmia pelastamaan etäisemmänkin tunnelman jotta sarjan kolmanteen osaan tarttuminen ei epäilytä. Se, pelastaako Lost Future Pandora’s Boxin esiin nostamat puutteet, jää vielä nähtäväksi.

4 kommenttia

  1. Hih, minäkin pelasin tämän läpi tässä jokin aika sitten ja tykkäsin kyllä kovasti lopun wtf-fiiliksistä huolimatta. Toisaalta olen paha lapsi enkä ole saanut käsiini vielä ensimmäistä osaa, joten ehkä peli vaikutti paremmalta myös vertailukohteen puutteen vuoksi…

    Hamsterin juoksuttaminen ja teen keittely olivat kyllä parasta!


    • Itsekin tykkäsin, ei siinä mitään! Kolmososalta odotan tosin vähän yhteneväisempää kokonaisuutta, katsotaan miten käy! Sekin on tietysti paljolti mielipidekysymys, miten esimerkiksi juonenkuljetus uppoaa, ja onneksi pelissä on joka tapauksessa paljon mihin ihastua sen lisäksi tai siitä huolimatta, kuten nyt esimerkiksi nuo minipelit (kerrankin minipelit ovat ilo eikä riesa!).


  2. Joop tuntui kyllä vähän lattealta tämä kakkososa aiempaan verrattuna. Muistan kyllä lukeneeni jotain ”tiedättekö missä ei ole järkeä? tämän pelin juonessa”-tyylisiä kommentteja mutta kyllä se lopetus tuli silti aika puun takaa haha. Se tee-minipeli oli tosiaan aika mainio! Teefriikkinä arvostaisin jos mullekkin tulisi joku herrasmies tarjoilemaan koulupäivien jälkeen jne


    • Onneksi ainakin omasta mielestäni kolmososa korjasi paljon kakkosen puutteita, tästä tosin lisää avautumista tulevaisuudessa! Taitaa nuo wtf-loput tosin tulleet jäädäkseen… Se olisikin hauskaa jos kadulla pysäyttäisi Laytonin näköinen jannu ja tarjoutuisi sekoittelemaan Just Sun Makuun sopivan teelaadun!



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: