h1

7. luukku

7 joulukuun, 2010

Best soundtrack

Castlevania: Symphony of the Night


Parhaan soundtrackin valinta on yhtä helppo tehtävä kuin maailman parhaan kappaleen päättäminen: sitä on mahdotonta tehdä täysin objektiivisesti tai lopullisesti, ja arvottaminen on mahdotonta yhden toimiessa täydellisesti omassa kontekstissaan ja toisen toisessa. Tietokone- ja videopelimusiikki on pahimmillaan täysin yhdentekevää tilulilua ja parhaimmillaan sanattomaksi jättäviä täysosumia, joten valinnanvaraa ainakin on, riippumatta siitä kallistuuko enemmän kasibittisen äänimaailman vai jylhän orkestraalisuuden suuntaan. Moni säveltäjä on ikoni itsessään: esimerkiksi Yasunori Mitsuda ja Nobuo Uematsu lienevät tuttuja suurimmalle osalle ilman syvällistäkään perehtymistä videopelimusiikin maailmaan, ja onpa elokuvasäveltämisenkin puolelta tehty hyppyjä tietokoneruudun puolelle.

Ankan valinta on silti tällä kertaa Castlevania: Symphony of the Nightin OST, jonka säveltämisestä vastaa myöhemminkin Castlevanioiden pariin palannut Michiru Yamane. Arpa suosii SOTN:ia, sillä kyseinen soundtrack ei pelkästään istu täydellisesti peliin viimeistä piirtoa myöten, vaan onnistuu samanaikaisesti säilyttämään yhtenäisen äänimaailman että tarjoamaan monipuolisen valikoiman toinen toistaan tunnelmallisempia kappaleita. SOTN:in instrumentaalit eivät tunnu puhki kulutetuilta tai kliseisiltä huolimatta niiden mahtipontisesta tunnelmasta, kuoro-osuuksista tai soitinvalinnoista, ja jokainen raita tuntuu kuuluvan omaleimaisesti nimenomaan tälle nimenomaiselle pelille. Soundtrackiin sisältyy niin kaaottisia kuin hentojakin hetkiä, päälle vyöryviä äänivalleja sekä tilaa hengittää. Alucardin seikkailulle ei yksinkertaisesti voisi kuvitella parempaa säestystä.

Aivan täydellinen ei SOTN:inkaan soundtrack tietysti ole, sillä poikkeukset vahvistavat säännön: esimerkiksi lopetuskappaleeksi valittu I Am the Wind on jotain niin karmaisevaa kuunneltavaa, että raita täytyy lähes poikkeuksetta skipata joka kerta. Jokainen voi kuitenkin itse määritellä soundtrackin heikot hetket kuuntelemalla sitä vaikkapa YouTuben playlistien muodossa täältä.

4 kommenttia

  1. WHAT IS A MAN eiku…

    Jaa-a, eipä valinta olisi minullekaan helppo. Melko varma voittajaehdokas olisi Chrono Triggerin soundtrack, josta Schalan teema kilpailee vahvasti Wily’s Castle Stage 1:sen kanssa parhaan pelikappaleen tittelistä. Mieleen juolahtaa myös Disgaean soundtrack. Castlevania-sarjassa on kyllä huikeaa musaa, ja täysillä purevat myös lähes kaikki lapsena tahkotut nostalgiapelit – Pokémon, Metroid, Donkey Kong Country, Bubble Bobblen iloisesta pimputuksesta puhumattakaan. Täytyypä muistaa Symphony of the Night, kun taas lähden kotiin lomien ajaksi :3


    • Laadukkainta ääninäyttelyä peleissä ikinä!

      Chrono Triggerin OST on kieltämättä hyvin vahvoilla sekin tällaisissa, omia suosikkeja löytyy lukuisia (Magus’ Theme, Manoria Cathedral, Schala’s Theme…). Nostalgiaa ei myöskään voi aliarvoida, säännöllisin väliajoin löydän itseni luukuttamasta esimerkiksi Double Dragon II:n musiikkia puhumattakaan Ducktalesin kaltaisista klassikoista. Uematsun tuotokset ovat tietysti kiintiövastaus, mutta pakko nekin on mainita, niin paljon hienoa kappaleita jo Final Fantasyista on levinnyt maailmalle. Valinnan ihana vaikeus…


  2. No onpahan kyllä aika mahdoton tehtävä… Luultavasti itse taipuisin FFIX:n musaraidan puolelle koska kyseinen peli on muutenkin jotenkin onnistunut poraamaan itsensä aika syvälle takaraivoon. Shadow of the Colossus ja vanhat SNES-pelit on kyllä omalla listala aika korkealla!


    • Vaikka FFIX ei ole Final Fantasyista se suurin suosikkini, saattaa sen soundtrack kyllä olla. Ihan objektiivisessa mielessä tästäkin pelistä löytyy nimittäin samanaikaisesti yhtenäinen että monipuolinen äänimaailma, josta on vaikea olla pitämättä vaikkei kappaleisiin itsessään liittyisi kovin suurta tunnelatausta.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: