h1

Bushido Blade

18 elokuun, 2010

Bushido Blade (PS)
Wiki

Lyhyesti: Kunniallinen soturi ei lyö lekalla selkään

Squaren vanhojen taistelupelien joukossa Bushido Blade kilkuttelee päänsisäisiä kelloja varmasti enemmän kuin jo käsitelty Ehrgeiz, mutta perinteiseksi turpaanvetokaruselliksi sitäkään ei voi hyvällä omatunnolla sanoa: Bushido Bladen maailmassa kukaan ei syökse tulipalloja, lennä vaakatasossa tai seiso tolpillaan vielä kymmenen minuutin luotimyrskyn jäljiltä, vaan toisistaan on ottamassa mittaa läjä japonealaisen feodaaliajan perinnettä kunnioittavia kavereita teräaseet tanassa. Energiamittaria ei ole, kuolema korjaa usein jo yhdestä iskusta ja liikevalikoima on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta rajoittunut kokoelmaan ylä-, keski- sekä alatasosta suoritettavia iskuja, mikä saattaa jättää ensivilkaisulta epäluuloiseksi –mitäs peliä täällä oikein pelataan, oletko varmasti Ken jne–, mutta pienellä perehtymisellä nykypäivään sijoittuva, mukailtua samuraikuvastoa railakkaasti kierrättävä Bushido Blade erottautuu joukosta edukseen toteutuksensa, realisminsa ja tunnelmansa avulla.

Tarinamoodissa jokainen kuudesta hahmosta asettuu samoihin housuihin: tarkoituksena on karata salaisesta salamurhaajien koulutuskeskuksesta sekä niitata matkan varrella entiset oppitoverit, sillä mistään Viirumäen urheiluleiristä ei ole kyse, kun salajärjestön parhaimmisto yrittää henkensä uhalla estää salaisuuksiensa leviämisen ulkomaailmaan. Vaikka hahmot eivät missään välissä ehdikään kasvattamaan itselleen kovin kummoista persoonallisuutta, luodaan tunnelmaa hillitysti lyhyiden, japaniksi ääninäyteltyjen välipätkien avulla. Tällä kertaa jopa alun nokittelulätinöillä on väliä, sillä Bushido Blade haluaa joka saumassa muistuttaa olevansa Erilainen taistelupeli – jos vastustajan kimppuun käy kesken alun kumarrusten ja uhittelujen, tuuppaa peli äkkiä perseelle kunniattomaan käytökseen syyllistymisestä. Sama pätee esimerkiksi selkäpuolelta hyökkäämiseen, sillä tosi_soturi ei alennu halpamaisiin huijaustaktiikoihin (tämä ei ilmeisesti päde salahahmon virkaa toimittavaan pyssysankariin, joka kyllä saa räiskiä kuularuiskullaan vaikka Kiinasta asti pelkkää miekkaa heiluttelevaa vastapeluria kohti). Ratkaisu sopii pelin muuhun luonteeseen kuin mora kylkeen, povaten alkua monille sinällään yhdentekeville, mutta sitäkin mieleenpainuvimmille yksityiskohdille.

Valittavina on siis kaksi naista sekä neljä miestä, jotka eroavat toisistaan ennen kaikkea nopeutensa ja voimansa puolesta. Näitä kompensoimaan tulee valita ase, joka parhaiten omaan taistelutyyliin soveltuu, ja valikoimaa riittääkin aina katanasta naginataan ja nodachista pitkämiekkaan. Rapierin kanssa meno on vikkelämpää mutta iskuteho jättää toivomisen varaa, kun taas tosimiesten valinta eli kursailematon leka jättää jälkeensä vähän kysymyksiä mutta altistaa lyöjänsä hyökkäykselle hitautensa takia. Erot ovat toisinaan lieviä, mutta sitäkin oleellisempia, sillä on tärkeää tietää kuinka kauan lyöntiin kuluu aikaa, tai vaihtoehtoisesti kuinka järkevää on loikata aseen tielle iskua torjumaan. Koska hahmot eivät todellakaan kestä kuin kevyttä rääkkiä, voivat taistelut parhaimmillaan olla ohi sekunneissa, mutta realismin puitteissa tarjoillaan myös mahdollisuus rampauttaa taistelutoveria hyvin kohdistetuilla iskuilla: napakka lyönti jalkoihin poistaa kävelykyvyn, sivallus käteen vammauttaa vastustajan yksikätiseksi rosvoksi. Jopa maassa kierivä jalkapuoli voi kuitenkin yhdellä täsmälyönnillä vielä kääntää taistelun voitokseen, joten varpaillaan saa pysyä aina viimeiseen sivallukseen asti.

Jos taistelu on kaikessa yksinkertaisuudessaan monipuolista, on vähintään yhtä tärkeä osa sen tunnelmaa itse ympäristö. Bushido Bladen ’kentät’ eivät oikeastaan ole kuin läjä yhteen sulautuneita alueita, joista monet mahdollistavat lähes loputtoman kehäjuoksun ilot. Pelaajan on mahdollista siirtyä paikasta toiseen, hypätä alustoille ja jopa niittää bambumetsässä puita, aivan kuin kintereillä ei olisi verenhimoinen salamurhaaja valmiina vuolemaan paloja tämän päänahasta. Alueilla vallitseekin petollisen rauhallinen tunnelma, vain äänitehosteiden rikkoman hiljaisuuden tehostama ajattomuuden vaikutelma, jota täydentävät entisestään narskuvaan lumeen ja märkään hiekkaan jäävät jalanjäljet sekä hahmojen hitaat, harkitut eleet. Animaatio on ajoittain hieman kömpelöä ja grafiikka näyttää ikänsä, mutta kokonaisuus on edelleen toimiva ja varsinkin hyökkäykset yksinkertaisuudessaan jopa sulavia. Hahmojen yksilölliset mölinät ovat lähes ainoa harmonian rikkova soraääni, mutta jopa Tatsumin ulinaan tottuu ajan kanssa.

Kun kaikki ylläolevat seikat summaa yhteen, Bushido Bladen yhden iskun KO tuntuukin yht’äkkiä itsestäänselvyydeltä: kyse ei ole siitä, etteikö peliä voisi pelata sokeasti murjomalla kaiken eteen tulevan kuin raivotautinen sarvikuono, vaan siitä, että Bushido Blade mahdollistaa myös aivan päinvastaisen tavan lähestyä taistelupelejä; painopiste on hetkillä, niillä jotka edeltävät hyökkäystä, sekä niillä joilla pelaaja päättää iskeä. Bushido Bladessa ei välttämättä pääse hyödyntämään kahdenkymmenen napin yksityiskohtaista iskusarjaa tai aiheuta vastapuolelle kolossaalista vahinkoa, mutta sen minimalismi tekee siitä addiktoivan varsinkin kaksinpelinä; täydellisen tilaisuuden rakentamiseen voi mennä minuutteja, soutamiseen ja huopaamiseen pieni nälkävuosi, ja koko roska on ohi sillä sekunnilla kun toisen tarkkaavaisuus herpaantuu sekunnin sadasosaksi. Bushido Blade vaatiikin hyvin omanlaisensa mielentilan toimiakseen, eikä varmasti ole kärsimättömimpien mieleen, sillä yksittäisen kierroksen palkitsevuus on yhtä lailla kokonaisvaltaisen tunnelman kuin teknisen suorittamisen ansiota.

Bushido Blade ei, ainakaan tarinamoodista katsoen, ole kovin vaikea peli. Vastaan tulee muutama vikkeläkoipinen vastus, kieroja projektiileja ja vaihtoehtoisten loppujen haaste (jossa haastavaa on lähinnä saada Mikado juoksemaan muita hahmoja nopeammin…), mutta muutoin pelin läpäiseminen ei ole erityisen monimutkaista. Sen koko potentiaalin esiinkaivamiseksi onkin olennaista, että peliä pääsee pelaamaan moninpelinä. Jos pelitoverin sormet hikoavat hack’n’slashin pariin ja ajatus taidehomoilusta yleisestä fiilistelystä aiheuttaa kiusallista ihottumaa, ei kaksinpeli välttämättä ole kovin antoisaa, mutta samanhenkisten seurassa Bushido Bladen pelikokemus voi pysyä tuoreena vielä vuosienkin jälkeen. Puutteistaan huolimatta Bushido Bladessa on nimittäin hyvin yksilöllistä vetovoimaa, minkä ansiosta se on yksi harvoja taistelupelejä, jotka anka osaa kuvitella erityisesti Immersio-kategorian puolelle. Jatko-osan kokeileminen tulee toivottavasti vielä joskus ajankohtaiseksi, sillä on mielenkiintoista nähdä, onko se osannut säilyttää sarjan tärkeimmän piirteen alkuperäiselle uskollisena.

Tiedän että olemme nuoria, mutta en vain voi olla kanssasi enää näin, Alejandro

2 kommenttia

  1. Oon halunnut pelata tätä peliä jo kohta kymmenen vuotta! Harmi että on jokseenkin harvinainen, ja näin ollen hintaakin on. Kiitti silti kivasta kirjoituksesta!


    • Niin siinä aina käy, pelin arvon tajuaa usein vasta kun sillä on jo hieman sitä rahallistakin arvoa. Omaan hyllyyni tuon myös kelpuuttaisin, onneksi tätä puutetta paikkaa tarvittaessa tuttujen laaja valikoima!



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: