h1

Mortal Kombat II

27 heinäkuun, 2010

Mortal Kombat II (SNES)
Wiki

Lyhyesti: FINISH HIM!! …by baking him a cake

Alkuun täytyy huomauttaa, ettei ylempänä komeileva SNES-merkintä välttämättä pidä paikkaansa – anka ei ole 100% varma millä konsolilla Mortal Kombat II:sta aikanaan tuli itse nytkytettyä, mutta SNES on vahva kandidaatti voittajaksi joten näillä mennään, tuli historiaa sitten kirjoitettua uudelleen tai ei. Muita epävarmuuden säveliä ei MKII:n puolelta sitten kuulukaan, sillä viimeistään gameplay-videoiden tuijottelu juutuubista herättää rinnassa sen tutun poltteen: veri lentää, myrskypilvet värisevät ja pahaenteinen nauru kaikuu korvissa. Ilmeileviä puita ja happoaltaita! Itämaista musiikkia ja miehekästä ähkintää! Scorpion, Sub-Zero ja Reptile, kuinka olenkaan teitä kaivannut! Vaikka ankan rakkaus Mortal Kombatia kohtaan ei koskaan sen seuraajiin asti yltänyt, on kakkososalla edelleen erityisen lämmin sija sydämessä puhtaan juustoisuutensa, värikylläisyytensä sekä ranccuutensa puolesta. Ei tällaisia pelejä lapsena pelaamalla voi kasvaa kuin hienoksi ihmiseksi.

Mortal Kombat II imeytyi ripeästi mieleen alusta lähtien kiitos graafisen ulkoasun, jota aikanaan ehdittiin kauhistella aina arcadesaleista kotikatsomoihin: kovin realistisen oloiset kaverit murjovat toisiaan minkä ehtivät, eikä ketsupissa säästellä. Rehellisesti sanottuna tämä puoli visuaalisuudesta ei kuitenkaan omalla kohdallani ollut Se Juttu, anka kun on huomattavasti yksinkertaisempaa sorttia. Kentät vetävät toki edelleen puoleensa itämaisen tuonpuoleisen teemailulla (leijuvat kaapumunkit yeaaahhh), ja osaan piilotetut interaktiiviset jipot tuovat edelleen hymyn huulille, oli kyse sitten katon ylläripiikeistä, vapaapudotuksesta marmorilattiaan tai jo mainittujen naamanvääntelypuiden välissä luikkivista salahahmoista, mutta näennäisen ranccuuden tai edes realistisuuden sijaan puoleensavetävimmäksi piirteeksi paljastuivat hahmokastin värikkäät vaatteet sekä niiden kontrasti synkkiin kenttädesigneihin. Riviin istutettuna MKII:n kööri elää vahvasti Pride-paraatin hengessä, sateenkaaren kaikissa sävyissä: on punaista, sinistä, vihreää, keltaista, violettia, valkoista, mustaa… Efektiä tehostaa entisestään pelin Fantastic Five eli mielikuvituksellisen hahmosuunnittelun multihuipentuma, samaa templatea käyttävä Scorpion/Sub-Zero/Reptile/Smoke/Noob Saibot -suklaajuna – puhumattakaan pelin kolmesta identtisestä naishahmosta, Kitanasta, Mileenasta ja piilotetusta Jadesta (Sonyaa ei lasketa, koska tämä ei tee muuta kuin työstää lannettaan villisti Shao Kahnin vankina taustalla).

Ääretöntä päänvaivaa tuottikin päättää, kuka kustakin ryhmästä oli se Oma Lemppari, sillä hahmot ovat yllättävän vahvoilla yksilöinäkin: toisaalta Sub-Zero on kova jätkä koska jääelementti on kova_juttu, toisaalta Scorpionilla on pelin makein ääniefekti (COME ’ERE!) ja tulen sylkemistä naamalle on aina ilo katsella. Reptile toisi kuitenkin kyyneleen jopa David Icken silmäkulmaan kyvyllään vaihdella olomuotoaan ihmisen ja liskon välillä, mutta Smoke puolestaan on SALA_HAHMO eli saletisti asiallinen (oikeastaan aika laimea, mutta putruttelu on silti aika viihdyttävää). Päätös tätien suhteen ei ollut sen helpompi: Kitana pukeutuu siniseen (jee!) ja silpoo päitä teräsviuhkoillaan (tuplajee!), mutta Mileena jatkaa TMNT-Raphaelin jaloa perintöä saita heilutellen (jeejeejee!) ja jää vain täpärästi jälkeen violetilla vaateparrellaan (ihan sama mitä siellä maskin alla on). Jade on kolmikon persoonattomin ja kakkosessa kovin niukassa osassa ylipäätään, mutta loppujen lopuksi ehkä eniten esteettisesti silmää viehättävin tumman ihonsa ja jadenvihreän nuttunsa ansiosta. ON SE VAIKEAA TÄMÄ ELÄMÄ, mutta toisaalta tärkeiden valintojen tekemiseen täytyy totutella jo nuorena, jotta täysi-ikäisyyden kilahdettua tiskiin voi valita myös kansanedustajansa pärstäkertoimen ja yleisen habituksen perusteella. TEST YOUR MIGHT

Koska ala-asteikäisen mieltymyksiä usein sanelevat siis tärkeät seikat kuten ulkonäkö (eivätkä sellaiset yhdentekevyydet kuin vaikkapa liikesetit), Kovia Jätkiä olivat myös Raiden ja Kung Lao, koska kaikki pitävät hatuista ja erikoishyökkäyksien näyttävyys on tietysti mittari hahmon relevanttiudesta. Raidenin trademark-ulina kesken ilmalennon on piirtynyt muistiini lähes yhtä ikonisesti kuin Liu Kangin polkupyöräpotkua siivittävät ilosävelet. Johnny Cage on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan inhokkilistalla täysin mystisistä syistä, kun taas Shang ”ampiainen” Tsungin, Jax ”kellään armeijassa ei ole paitaa” Briggsin ja Baraka ”naama” Barakan kaltaisiin hahmoihin ankalla ei ole sen kummempaa tunnesidettä suuntaan tai toiseen, vaikkakin Barakan käsiveitset ovat aina herättäneet syvää kunnioitusta kiiltävän hammasrivistön lisäksi. Itse pääpahis, etäisesti strippaavaa Silppuria muistuttava luurankonaama Shao Kahn, on perin tylsä tapaus mahtipontisesta äänestään huolimatta (jätkä joka ottaa turpaansa taistelussa koska jää mieluummin uhoamaan keskelle tietä kuin väistää? Genius!), mutta tämän henkivartija, monikätinen tiikeri-ihmishybridi Kintaro onnistuu riemastuttamaan kerta toisensa jälkeen vaivattomilla haarahypyillään.

Jos ankan suhde MKII:een ei ole jo tässä vaiheessa vakuuttanut syvällisyydellään, on aika tarttua ns. koviin aseisiin, eli siihen mikä tekee Mortal Kombatista Mortal Kombatin: FINISH HIM! -liikkeisiin. Todennäköisesti Nintendo-lehdestä luetut kuvaukset jokaisen hahmon lopetusliikkeistä saivat mielikuvituksen laukkaamaan kahta kauheammin, ja hinku nähdä jokainen käytännössä oli ankara. Tyylikkäimpiä teloitusliikkeitä ovat mielestäni edelleen esimerkiksi Jaxin revi-molemmat-kädet-irti-kerralla, Kung Laon kaveri-keskeltä-halki-teräshatulla sekä Reptilen lisko-syö-pääsi -liikkeet. Gorekuriositeetteina mm. Kitanan surmansuudelma (joka johtaa äkilliseen paisumiseen ja tämän myötä räjähtämiseen kasaksi luita ja verta) ja Sub-Zeron harjoittama yläruumiin räjäyttäminen ovat edelleen vitsikkäitä, vaikka jälkikäteen pistää miettimään millaisia anatomiakirjoja pelintekijät oikeen ovat lukeneet hahmojen posahdellessa eri hyökkäysten jäljiltä kuin täydellisen kokoisiksi palasiksi lihatiskin vanhentuneinta sianpotkaa. Klopoti-klopoti-klop, sellainen on luuranko. Kyllä tämän pelin ääniefekteissä on jotain maagista, sitä ei voi kieltää.

Fatalityjen veristä iloittelua viihdyttävämpää seurattavaa olivat kuitenkin sekä hieman itseään toistava Babality (jossa hahmo muuttaa toisen hahmon … vauvaksi) että pelin kirkkain tähti, Friendship – liikesarja, jonka seurauksena hahmot esittävät jonkinlaisen ystävyyden eleen juuri telomaansa kaveria kohtaan. Nämä vaihtelevat tylsistä (Raidenin mini-Raiden, Fantastic Fourin kauppaamat nuket) omituisiin (Jaxin paperinukkenauha, Liu Kangin äkillinen boogiehetki) sekä tietysti hulvattomiin (Kung Lao vetää kanin hatustaan, Mileena leipoo kakun). Juuri oikeanlainen annos itseironiaa ja trollausta, anka arvostaa! Myöhempiin osiin on tungettu lisäksi ainakin Animalities-niminen versio samasta teemasta, mikä tuntuu hieman kolkuttelevan jo kuluneen idean rajoja. Ylipäätään tuoreus on se, miksi MKII edelleen ankan muistoissa kummittelee jotenkin niin rakkaana ja samanaikaisesti hauskana kokemuksena, sillä yhdistelmä häpeilemätöntä väkivaltaa (ja nimenomaan häpeilemättömäksi tehtyä, vaikka aika onkin mutustellut osansa sen tehovoimaisuudesta) ja kieli poskessa -huumoria ei ole toiminut näin hyvin edes sarjan seuraavissa osissa. Kunnianhimoiset taistelupelifanaatikot kääntyvät aikalaisista ehkä mieluummin vaikkapa Super Street Fighter II:n puoleen (ei sillä, on ankalla omat avautumisensa tästäkin pelistä), mutta MKII:n pariin on helppo kääntyä kun kaipaa tujausta yhdeksänkymmentäluvun alun charmia ja teeskentelemätöntä tuubaa.

Loppuun on välttämätöntä linkata muutama video. Tämä on niistä nostalgisempi, ja ei-niin-yllättäen yksi ensimmäisiä videoklippejä joita anka latasi internetsistä joskus yläasteen alussa. Jos jokin AMV aikanaan määritteli yksinkertaisen mutta sitäkin nokkelamman tapa yhdistää kaksi mielenkiinnonkohdettani, olkoon se sitten tämä (edes Sanosuken rinnastaminen Johnny Cageen ei haittaa, vaan aiheutti aikanaan huutonaurut ekalla katsomiskerralla). Toinen video on varmasti internetmittapuulla wanha kuin nälkävuosi, mutta ankalle uusi tuttavuus satunnaisen related video -hyppelyn tuloksena. Jos niitä ylimääräisiä Fatality-moodeja on pakko jostain vääntää, ei tämän kauemmas tarvitse vilkuilla. Kolmas on mukana siksi, että Kung Lao on laatu_mies, jatko-osissa tai ei. Jos ei näistä välity Mortal Kombat II:n syvin olemus, niin ei mistään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: