h1

Hell’s Kitchen

27 maaliskuun, 2010

Hell’s Kitchen (DS)
IGN

Lyhyesti: Huutoa keittiössä, keittiössä pannaan huutamaan

Jostain syystä erityisesti ruokaan sekä ruoanlaittoon liittyvät realityohjelmat ovat aina viehättäneet ankaa suuresti. Lemppareiksi näiden joukosta voi helposti nostaa Top Chefin sekä Hell’s Kitchenin, joista jälkimmäinen on ennättänyt saada tuotesarjaansa jopa videopelin muutamalle eri alustalle. Gordon Ramsayn räjähtävä asenne ja kirjava kielenkäyttö toimii kausi toisensa perään telkkarissa, mutta voiko konseptista oikeasti toteuttaa pelipuolella jotain, mikä ei saa tukehduttamaan itseään parsakaaliin epätoivon aihiossa? Toisaalta jos tarjoutuu edes virtuaalinen mahdollisuus olla henkilökohtaisesti Ramsayn kuuluisten ekspletiivien vastaanottavana osapuolena, pakkohan siitä on ottaa kaikki irti, tuubaa tai ei – olisinko juuri minä se ruijanpallaan mestari, joka ei yli- tai alikypsennä kalaa? Tai täydellisten kampasimpukoiden taituri, jonka lautaset eivät koskaan palaa takaisin keittiöön? Vai täysi masokisti, kuten mitä ilmeisimmin moni alkuperäisen televisiosarjan osanottaja? Asia selviää vain avaamalla ovet Hell’s Kitcheniin.

Pelityylejä on kaksi, ura- sekä arcade mode. Jos haluaa selvitä jälkimmäisestä paria minuuttia kauemmin muutenkin kuin sähläämällä, kannattaa suosiolla aloittaa kiltisti kokkitaipale uraportaan alapäästä, jostain astianpesupojan tasolta. Gordon Ramsay on tietysti paikalla opastamassa pelaajan taipaleensa alkuun, ja peruskaava onkin suhteellisen yksinkertainen sekä helposti omaksuttavissa: salin puolella otetaan vastaan asiakkaat, kirjataan ylös tilaukset, siirrytään keittiöön ja valmistetaan ainesosat jotka heitellään pannuun. Pannusta lautaselle, lautanen pöytään, pöytä tyhjäksi. Toimivaa kuin kolmen michelin-tähden ravintolan vessa! …Paitsi että siinä missä virtuaalikokki luulee sluibailevansa muina miehinä Ramsayn vahtivan silmän alla, ei homma ole aivan niin yksinkertaista kun otetaan huomioon keittiössä kokkailuun kuluva aika. Pekoneja ei voi pistää tulille summanmutikassa, vaan on huomioitava eri ruokalajien vaatima kesto. Kaiken pitää nimittäin päätyä tarjottimelle samaan aikaan, sillä mämmien jäähtymisestä sakotetaan yhtä paljon kuin niiden karrelle polttamisesta. Välillä on hyvä muistaa myös salin puolella odottelevia asiakkaita, jotka rahoissaan haluavat tehdä uuden tilauksen tai pöytänsä siivottavan. Täsmällinen ja ripeä toiminta laskee Ramsayn kirjaimellisesti tulenpalavaa v-käyrää, kun taas törttöily sitä entisestään nostaa. Mokaile tarpeeksi ja äijä käskee pistää koko touhun tappiin. Aivan kuten tv-sarjassa! Kyllä on kotoinen olo.

Hell’s Kitchenin pelimekaniikka nojaa siis pääasiassa kahteen asiaan: nopeuteen ja tarkkuuteen. Alussa annosten kasaaminen ja sysääminen salin puolelle on helppoa, asiakkaat rauhallisia ja Ramsayn ärsytystaso suhteellisen alhainen. Ei kuitenkaan vie kauaa kunnes kierroksia lisätään mittariin tuntuvissa määrin: pöydät ja asiakkaat lisääntyvät, ruoka-aineet tuplaantuvat ja ihmisillä on huomattavasti kovempi nälkä. Kun tilauslappuja odottelee jonossa kolmisen kappaletta ja seuraava annossetti on vielä 12 sekunnin päässä, alkavat kämmenet äkkiä hikoilla ja virhearvioita sattuu – nämä ovat tietenkin armottomia, sillä jos yhdenkin annoksen kädettää, joutuu koko tilauksen vääntämään uudelleen. Kokonaisuuden kruunaa Ramsayn kommentointi, jossa ei kaunosanoja säästellä: perussettiin kuuluvat mm. ”The people are getting f**king impatient” sekä ”Move your f**king arse” (bliippauksella varustettuna tietenkin), jotka kieltämättä luovat aivan omanlaistaan tunnelmaa huolimatta siitä että itse äijän animoitu lärvi muistuttaa lähinnä bulldogin ja vanhan saappaan risteytystä.

Vaikka tahti kiristyy ja panokset kovenevat, on helvetin keittiön suurin kompastuskivi pelaajalle selvä jo toiselle viikolle ennätettäessä: peli toistaan itseään rikollisen paljon. Jo aiemmin kuvatusta kaavasta ei nimittäin poiketa kuin asettamalla keittiöön pari radioaktiivisen väristä uutta kulhoa sekä ~uunin~, joiden pitäisi teoriassa antaa touhulle lisäsyvyyttä kymmenien tehtävien ajan. Niille, jotka kyllästyvät leikkimään JP:tä (tai ketä pelin maître d’ onkaan tarkoitus esittää) ja pällistelemään asiakkaille vienojen ”öh höh” -äännähdysten kera, voi olla virkistävää vaihtaa arcade-moodiin, mutta alati kerääntyvien tilausten lisäksi sekään ei motivoi lopulta kovin ekstensiivisiin pelisessioihin. Kun on päässyt jujulle Hell’s Kitchenin mekaniikasta ja oppinut jonglööraamaan ruoka-aineita parilla silmäyksellä, edes Ramsayn kehut eivät jaksa houkutella kovin montaa kertaa takaisin pelin pariin. Se, missä vaiheessa osaa toisaalta silmänräpäyksessä assessoida keittiön kaaostilanteen, on taas kokonaan oma tarinansa…

Hell’s Kitchen ei nimittäin ole helppo, vaikka suoraviivainen onkin. Se on ehkä suurin syy miksi esimerkiksi ankan veli addiktoitui pelin pariin yhden viikonlopun aikana niin kovasti, ettei anka itse saanut tällöin kesken ollutta Ace Attorney Investigationsia jatkettua! Mitäs pelleilyä tämä tällainen jne. Hell’s Kitchen haastaakin pelaajaansa keskittymiskykyä ei vain ripeydessä, vaan erilaisten signaalien vastaanottamisessa: valmistuskeston lisäksi täytyy salamannopeasti päättää, missä järjestyksessä ja mitä ruoka-aineita valmistelee pannulle viskottavaksi, ja auta armias jos aikaa tuhlaantuu turhaan tarpeettomiin mömmöihin tai epähuomiossa pistää liian aikaisin jotain kypsymään, sillä kun liedellä kiehuu neljää eri pöperöä ja uunista tunkee viides, ei ole aikaa odottaa sitä yhtä joka unohtui hötäkässä täysin ja vaatii kaksitoista sekuntia valmistuakseen. Komentoja voi toki tiettyyn pisteeseen asti ketjuttaa sekä keittiön että salin puolella, mutta urpo stylus ei aina tunnu reagoivan toivotulla tavalla ja varsinkin JP:tä saa komentaa pariinkin otteeseen noukkimaan asiakkaiden likaiset lautasliinat pöydältä.

Mistään täysin luokattomasta tekeleestä ei siis ole kyse, vaikka turvalleen lennetään konseptin toistaessa itseään kuin Michael Ceran näyttely. Haaste pitää otteessaan tiettyyn pisteeseen asti, sitten iskee kyllästyminen ja verokuolema. Hauskana yksityiskohtana tasojen välissä esitellään aina uusi resepti, joista suurimmalla innolla anka odottaa jostain mystisestä syystä aina jälkiruokia. Vai miltä teistä kuulostavat grapefruit and blood orange terrine with marmalade ice cream, pumpkin pie with maple syrup and pecan ice cream, buttermilk pannacotta with mango blackberry compote tai hot chocolate fondant with malt ice cream? Joo sitä minäkin, eiköhän heitetä tämä peli helvettiin ja kutsuta Ramsay väkertämään herkkuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: