h1

Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworth

23 helmikuun, 2010

Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworth (DS)
Wiki

Lyhyesti: Syyttäjänpenkiltä Sherlock Holmesiksi, Miles Edgeworthin elämä on kiireistä ja nuijat painaa päälle

Hieman takaperoisessa järjestyksessä 8-bit ankan ensimmäinen Ace Attorney -sarjan edustaja on asianajajaperheen uusin tulokas, syyttäjä Miles ”tukka heiluu tuulessa” Edgeworthin röyhelöisen karisman ympärille kasattu etsiväpeli. Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworthin (jonka länkkärikäännös tuntuu japonealaisittain Gyakuten Kenjin tai tuttavallisemmin Edgispelin rinnalla aikamoiselta nimihirviöltä) varhaisista kuvamateriaaleista tuntuu olevan jo pieni ikuisuus ja miesikä, mutta harva kerran mukaan hurahdettuaan voi vastustaa VASTALAUSEEN! vetovoimaa edes pidemmän erossaolon jälkeen. Apollo Justicen tulevaisuusskenaarioihin tai uusiin hahmoihin pettyneille Edgispeli voikin vaikuttaa päällepäin paluulta johonkin hyvin tuttuun ja turvalliseen, mutta onnistuuko Ace Attorney Investigations puhaltamaan eloa vanhaan konseptiin uudella toteutuksella ja raivaamaan itselleen sijan itsenäisenä nimikkeenä pelkän pinkin magentan Phoenixin sijaan?

Isketään tekniset seikat suorilta käsin tiskiin, s’il vous plaît: oikeussalidraamaa Edgispelissä ei nähdä, joten kaikki unelmat rikollisten kyykyttämisestä tuomarin herkän katseen alla voi unohtaa. Tämä on kenties pelin suurin vahvuus, sillä aiemmista nimikkeistä tuttu epämääräinen todisteiden keräily ja loputon silminnäköijöiden haastattelu on korvattu kylmästi suoraviivaisemmalla rikospaikkojen tutkimisella puhuvien päiden sijaan. Edgeworth kavereineen juoksentelee tällä kertaa yläruudulla kivasti ympyrää pelaajan tahdon mukaisesti ja tapahtumapaikkojen syynääminen on huomattavasti vapaampaa: tärkeimpiä nurkkia ja ketarat ojossa retkottavia uhreja voi hipelöidä tuttuun tapaan omituisuuksien toivossa, mutta todisteiden lisäksi Edgeworth painaa näistä mieleensä myös erinäisiä tapaukseen liittyviä faktoja. Jos Phoenixilla nimittäin oli apunaan Magatama ja Apollolla valheidenpaljastuksessa jeesaava rannekoru, luottaa Edgeworth Logiikan Voimaan ja kaksi tosiseikkaa yhdistämällä päättelee jotain hurjan ihmeellistä keissin kulusta, kuten että kolme tuolia ja kolme kahvimukia on yhtä kuin kolme henkeä saman tervalitkun ääressä. Eureka!

Osaa Sherlock Edgeworth toki edelleen avautumisen taidon, sillä kunnon syyttäjä demonstroi sormellaosoittamistaitojaan vaikka siltä istumalta jos tarve on. Ja tarvetta todellakin on: Edgeworthilla ja kavereilla tuntuukin olevan ihan hemmetin huono mäihä, kun joka toisen kulman takana odottaa joku valmiina syyttämään näitä murhasta/varkaudesta/muumikä. Timantinkovalla ammattitaidolla Edgeworth löytää aukot huru-ukkojen väitöksistä, mutta koska tapaukset itsessään on sidottu enemmän tai vähemmän osaksi yhtä suurta lankakerää, on niiden keskellä turhauttavaa aina ja uudelleen yrittää vakuuttaa olevansa lain paremmalla puolella. Kyse on varmasti yrityksestä toteuttaa väittelydraamaa pienemässä mittakaavassa, mutta saman yhtälön toistuessa kerta toisensa jälkeen alkaa valppaintakin haukotuttaa. Joo kyllä minä tiedän että Gumshoeta on kiva syyttää kaikesta aina mummon kuolemasta Hitlerin syntymään ja että sillä sekunnilla kun Maggey Byrde tai Mike Meekins tunkevat naamansa ruutuun, he joutuvat pulaan – näin tapahtui myös aiemmissa peleissä. Whoop de doop, mutta palataan tähän vanhojen hahmojen kierrätykseen vielä vähän myöhemmin.

Tapauksista voi toisaalta todeta myös sen, että ne ovat jossain määrin suoraviivaisempia kuin aiempien pelien väännöt. Väitettä voi lähestyä kahdelta kantilta: toisille se tarkoittaa että Edgispeli on selkeämpi ja/tai loogisempi kuin edeltäjänsä, osa taas pitää sitä auttamatta liian helppona. Varsinkin kesken kuulustelujen Edgeworth on hanakka ohjastamaan pelaajaa oikeaan suuntaan, eli pelissä ei kovin montaa kertaa tarvinnut randomilla hakata todisteita tiskiin toivoen niiden mätsäävän, nämäkin pääasiassa siksi että tiesi mikä pointti oli hakusessa mutta oikea kohta antoi odottaa itseään. Se mitä anka osaltaan arvosti eniten oli tutkimusten kompaktius, sillä poissa olivat ne ajat jolloin joutui juoksemaan edestakaisin mestojen välillä tyrkyttäen vanhaa sukkaa jokaiselle toivoen näillä olevan siitä jotain sanottavaa. Nyt alueet on rajattu tarkemmin ja kohtaukset siirtyvät eteenpäin saumattomasti pelaajan löydettyä kaikki tarvittavat esineet sekä ratkaistua tulenpalavat kysymykset, joten haahuilun ja epätoivoisen ”vittuku en tiedä oonko missannu jotain täällä, täällä vai täällä” -turhautumisen vähentämisestä voi anka Edgispeliä vain kiittää, teki se pelistä itsestään sitten helpomman tai ei. Lyhyempää se ei siitä ainakaan tee, sillä pahimmillaan keissit saavat itkemään ja nauramaan epäuskosta – ei ole Kurain-kylän eeppiset väännöt tai Apollon menneisyyskähinät tämän rinnalla mithään!

Teknisistä seikoista päästäänkin tarinalliseen sisältöön. Kuten jo alustuksessa tuli mainittua, vanhojen naamojen pariin paluu voi olla jonkin sortin turvavälly niille joita Apollon outoudet ja kaverien karkaaminen metsään hämmensi, mutta toteutus ei ole niin muistojen kultaama kuin voisi olettaa. Cameoita kyllä riittää, osa bongauksen puolella ja osa isommissa osissa (oma lempparini on vieno Tender Lender -viittaus), mutta alun hyväntahtoisten hymähtelyjen jälkeen alkaa pian hämmentää. Wikipedian mukaan (ja koska olen laiska, en jaksa etsiä tarkempaa tietoa) Edgispeli sijoittuu ajallisesti Trials & Tribulationsin ja Apollo Justicen välimaastoon joten tuttujen naamojen vilahtelu on sinällään ymmärrettävää, mutta Kootut Klassikot -tunne iskee aika pian ja viimeistään Oldbagin kohdalla puhutaan jo yliannostuksesta. Efektiä pahentaa tosin se, että harva uusista hahmoista on itsessään niin mielenkiintoinen tai hauska että huomio tasapainottuisi näiden välillä, joten kierrätyksen tunnetta ei voi välttää. Uudet, kummallisen mielenkiintoiset persoonat ovat aina olleet ankan mielestä Ace Attorney -sarjan suola ja yksittäisten teosten omaperäisin piirre. Koska Edgispelin tarinat nivoutuvat kaikki tavallaan yhteen, myös hahmokavalkadi on pienempi, ja eiks-tää-nähty-jo -hetkiä on tiuhemmassa.

Jokaisen standalone-pelin ongelma on tietenkin se, ettei uusiin hahmoihin juurikaan ehdi kiintyä viiden keissin aikana. Edgeworthin teinityttösidekick Kay on esimerkiksi tasaisen ok hahmo joka ammentaa vahvasti Mayan perinteestä (korvaa burgerit varastamisella ja olet aika lähellä), mutta vaikka suunnilleen tämän koko elämäntarina ehditään syväluodata pelin aikana, jää tutustuminen silti etäisen oloiseksi vain yhden pelin perusteella. Toisaalta anka ei pahemmin perusta mistään ”hei me ollaan tunnettu aina, et vaan muista sitä, ja nyt ku muistat ni voidaan olla tosi BFF” FFVIII-twisteistä, mikä ehkä selittää osaltaan miksi pelkän ensimmäisen pelin vitosepisodin perusteella saattoi ihastua Emaan loppuiäkseen. Loly!Kay tosin oli aidosti suloinen, vaikka tämän valokeilan varastikin auttamatta fläshbäkeissä 13-vuotias ratsupiiskalla huitova mini-Franziska von Karma. Interpolin puolella pelaavat poliisihahmot olivat designinsa puolesta ihan viihdyttäviä, ja pelisarjan seksuaalista hämmennystilaa pitää kunnialla yllä vähintään Jacques Portsman, syyttäjä joka ulkonäkönsä puolesta menisi paremmin läpi tennispelaajana homobaarissa. Suurin osa muista hahmoista kuitenkin menee auttamatta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka narkoleptisen oloinen tissilentoemo jotain pelastaakin.

On kunnioitettavaa että peliin on jaksettu väsätä oma SUPER EEPPINEN TARINA josta ei käänteitä ja väänteitä puutu, mutta jos täysin subjektiivisen rehellisiä ollaan, ankan mieltymyksiin olisi sopinut paremmin paketti erillisiä tapauksia omituisine osanottajineen. Tässä törmättäisiin tietenkin uusiin haasteisiin uskottavuuden puolella, mutta pelissä jossa pappa heittää käteisenä miltsin pöytään ja ostaa osan huvipuistoa vain todisteiden peittelemisen vuoksi, voi kysyä mikä ylipäätään on enää mahdotonta tai epärealistista. Silti en voi olla ajattelematta että tässä pelissä tekninen toteutus on tällä kertaa ajanut ohi sisällöllisistä seikoista, vaikka toki koheesin kokonaisuuden vääntäminen haasteellista onkin. Plussaa tulee ehdottomasti rakenteellisista muutoksista ja interaktiivisuuden lisäämisestä, sillä se tasapainottaa yllättävän paljon visualnovellätinää ja todisteiden arpomista. Kiitoksen sananen myös siitä, että pidempien tohinoiden aikana Edgeworth tajuaa omatoimisesti hankkiutua eroon turhista todisteista, joten inventaariossa ei tarvitse kahlata tavarameren läpi useamman tunnin jälkeen. Miinusta toisaalta saadaan tunnelman puolelta, sillä moni keissi ei tunnu ehtivän kunnolla edes alkaa kun taas toisia venytetään loputtomiin asti. Toiset voivat myös haukkua peliä turhaan helpotetuksi, mutta itse koin suoraviivaisuuden lähinnä positiiviseksi puoleksi. Kovin hankalista arvoituksista ei tosin ollut kyse, joten selkeän avittamisen merkitys jää ehkä puolitiehen.

Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworthia ei ymmärrettävästi voi olla vertaamatta sen edeltäjiin, vaikka kyse on toisaalta täysin omasta pelistään. Tekijöiden pakkomielle kuorruttaa (ja välillä täyttää) kokonaisuus vanhoilla aineksilla sitoo sen kuitenkin vahvasti muiden Ace Attorney -pelien kastiin, joten vertaukset eivät ole täysin kohtuuttomia. Se missä peli eniten eroaa toisista on tietenkin käyttis, ja yhden pelin perusteella kokeilu on kieltämättä ihan perustoimiva eikä lainkaan vastenmielinen. Mukana on myös tarpeeksi niitä samoja piirteitä jotka aikanaan vetivät Phoenixin pariin, eli ratkaisun riemua ja tarkkaavaisuuden ilosanomaa kaikin puolin on edelleen tarjolla. Paketti jää siis plussan puolelle vaikkei imaisekaan maailmansa tai hahmojensa osalta mukaan kovin kummoisesti. Kuka tietää, jos Edgeworthin sooloilut jatkuvat, jatkossa voi olla luvassa entistä kinkkisempiä haasteita ja eriskummallisempia rikollisia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: