h1

Chip ’n Dale: Rescue Rangers

26 tammikuun, 2010

Chip ’n Dale: Rescue Rangers (NES)
Nesplayer.com

Lyhyesti: Vaikka tapaus oisi millainen ne ratkaisevat seenn

On omalla tavallaan mielenkiintoista, että palatessa takaisin lapsuuden NES-peleihin ankalle tulee ensimmäisten joukossa mieleen liuta aikansa Disney-lisenssipelejä kuten Ducktales, Darkwing Duck sekä tietenkin ensimmäinen Chip and Dale –tai kotoisammin ja vähemmän epämääräisiä miesstrippariassosiaatioita levittävä Tiku ja Taku– joka nyt saa nostalgiasarjassa käsittelyvuoron. Vaikka peliä on tullut hakattua jälkikäteen useaan otteeseen erilaisten emulaattoreiden voimin, palautuvat ne kokemuksista vahvimmat edelleen NES-aikaan jolloin kaksinpeli veljen kanssa oli vakavaa pelastustoimintaa ja opin jopa symppaamaan Takun omituista havaijipaitaa kakkoskuskin roolissa. Koska itse piirrossarjaa tuli aikanaan tuijotettua televisiosta ja videolta uskonnollisen hurmoksen vallassa (ei, oikeasti, leijuvat juustonaksut sarjan avaruusjaksossa tai kallistuva kerrostalo lentävä matto -jaksossa ovat palaneet verkkokalvoilleni pysyvästi), on NES-pelilläkin erityinen asema ankan ledivalaistussa sydämessä.

Juonellisesti Chip & Dale on tuttuun tapaan verrattavissa James Cameronin eeppisiin 3D-elokuviin, eli läskiturri Fat Cat kidnappaa Gadgetin (Vinkki!! Ja Vinkin eroottinen violetti jumpsuit) ja eukko on tietysti kärrättävä oikopäätä takaisin tai … en edes tiedä, pahoja tapahtuu. Kaveria ei tietenkään jätetä (paitsi kun Tiku tai Taku ottaa tarpeeksi lämää keskellä kenttää, todellisuus on armoton) joten maaoravien kohtalona on nuohota läpi läjä toinen toistaan hämmentävämpiä kenttiä, vältellä robottikoiria ja -hiiriä, ötököitä sekä …. tennistä pelaavia kenguruja? Idk, kenttien kauneus on niiden täysin sattumanvaraisessa sisällössä, sillä vaikka moni on mallinnettu ”tavallisten” huoneiden, varastojen ja muiden ihmisille normaalin kokoisten tilojen mukaan, herää kysymys millainen piripää niissä oikeastaan onkaan toiminut sisustussuunnitelijana ottaen huomioon esimerkiksi valaisimien ja erilaisten pöytätasojen luovan sijoittelun.

Chip & Dalen suurimpiin meriitteihin voi toisaalta laskea sen, että SMB3:n jättimaailman sekä Kommando Rusinoiden rinnalla se on vaikuttanut osalla kenttädesigneistaan ehkä eniten innostukseeni pelata minikokoisena hahmona normiympäristössä (tai normikokoisena jumboympäristössä, sama se). Mittakaava on hauska tapa tuoda tunnelmaa osaan kentistä sankareiden rymytessä erilaisten arkisten esineiden kuten koeputkien ja lahjapakettien keskellä. Skaala ei ole looginen joka suhteessa (ja tuntuu heittävän hieman tilanteesta riippuen täysin mielivaltaisesti), mutta siitä viis, ajatus on tärkein! Tämän vuoksi nykyään jaksan kieritellä minikokoista katamaria ja törmäillä paperiklipseihin! Fuck year! Ruohonjuuritasoa parhaimmillaan edustaa casinokenttä, jonka näpsäkkä sisustus ja täysin epärealistisen kokoiset viholliset (hattupäinen pimp-alligaattori? mitä?) viihdyttävät kerta toisensa jälkeen. Oudoista vihollisista proverbiaalisen kakun vievät kuitenkin jo alkuvaiheessa vastaan tulevat bizarro-kloonit sankareista, jotka häiritsivät ainakin itseäni nuorempana mittavissa määrin.

Nostalgisista pelikerroista selkeimmin mieleen tietysti on painunut Se Perinteinen eli toisen sabotointi, joka ei varmaan enää tässä vaiheessa tule kellekään yllätyksenä ankan ja tämän veljen kahdenkeskisen pelihistorian huomioiden. Chip & Dalen kohdalla piruilu on helpointa toteuttaa viskomalla laatikoita ja betonipalikoita toista päin (jälkimmäisessä tapauksessa tosin petolliset kontrollit aiheuttavat yleensä itseharmia), mutta sniikki pelimies estää kaveria myös keräämästä erilaisia bonusesineitä vierittämällä ruutua strategisesti eteenpäin heti oikean hetken koittaessa. ”Hei mun piti kerätä ne tähdet!!” ”Kiitti vitusti, mulla oli enää yks sydän jäljellä!!” Kaikki tietävät että sisaruspeli on survival of the fittestiä jne, toisaalta kun peli näin toverillisen käytöksen mahdollistaa, olisi suorastaan rikos jättää se käyttämättä hyödyksi. Kaksinpeli kaunistaa!

Paluu Chip & Dalen pariin vuosien jälkeen paljastaa kuitenkin kaiken herkkyyden keskellä muutaman turhauttavan seikan: kontrollien puisuus kouraisee jo alkumetreillä, kun hyppyjen kantomatka tuntuu käsittävän noin puolitoista senttiä ja pääasiallinen vihollisista selviäminen perustuu näiden ketterään välttelyyn. Maaoraviksi Tiku ja Taku ovat siis kovin fyysisesti rajoittuneita, mutta missäpä NES-pelissä näin ei olisi (…kysymys on retorinen, kyllä minuakin Bart vs The Worldin yhtä lailla epätarkat, painovoimaa uhmaavat loikat ottavat nupista), joten touhuun on jälleen yksinkertaisesti totutteleminen ja lopussa kiitos seisoo. Tai ei oikeastaan seiso, sillä kenttien lopussa Tikua ja Takua venailee passissa jos jonkinlaista välipomoa, jotka kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä että jyrsijöistä pääsee yksinkertaisimmin eroon toistamalla mekaanisesti samaa hyökkäyskaavaa tylsyysitkun partaalle. Turhauttavinta versio tästä tekoälyn riemuvoitosta on itse loppupomo Fat Cat, joka vaatii keskimäärin ehkä kuusi hittiä ennen lopullista antautumista. Duup duup duup

Viimeisenä muttei lainkaan vähäisimpänä, koska on NES-pelistä kyse ja kasibittisen musiikki ankan sydäntä lähellä, miten pärjää arviossa Chip & Dalen musiikillinen anti? J-kenttä (a.k.a. KISSANRUOKAA KISSANRUOKAA) on päässyt monen ”8bit favourites” -listoille jo siinä määrin ettei ko. raitaa varmaan edes tarvitse mainita, mutta tämän lisäksi harva tausta erottuu selkeästi edukseen. Tämä ei toisaalta ole niin suuri rikos kuin voisi luulla, sillä Tikun ja Takun alkuperäinen tunnusmusiikki on itsessään niin timanttinen veivaus että sitä jaksaa kuunnella kasibittisen versiona päivät läpeensä sovituksensa ansiosta. Itse asiassa anka analysoi tunnarin versiota ensimmäisessä ja toisessa NES-pelissä veljensä kanssa ekstensiivisesti eräs kaunis päivä, kallistuen itse ehkä skidisti jälkimmäisen suuntaan, joskin alkuperäinen on sekin hienovaraisuudessaan luukuttamisen arvoinen. Omin korvin nämä voi arvostella tästä (1) ja tästä (2), ja heitetään nyt kaupanpäällisiksi vielä itse piirrossarjaversio englanniksi ja suomeksi. Joko soi päässä? (Kaikki kovat jannuthan osaavat ko. biisin molemmilla kielillä ulkoa ja kaiken varalta vielä hollanniksi.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: