h1

Anka editorial: Tarina piñatapuutarhasta nimeltä Ketula

12 tammikuun, 2010

Anka editorial: Tarina piñatapuutarhasta nimeltä Ketula
Wiki

Lyhyesti: EI ET SYÖ SITÄ SIENTÄ URPO

Alkaneen uuden vuoden kunniaksi tämänkertainen editorial kertoo tarinan erään Viva Piñatapuutarhan elämästä: ilosta, surusta, makeisista, ja yhdestä helvetin tyhmästä keräilijästä.

Alussa oli joutomaa, lapio ja anka, ja joutomaan mätkimisen jälkeen pian pari karkkimatoa, jotka iloisena möyrivät mullassa. Ketulaksi sitä oli kutsuttavan, ja lievien ponnistusten myötä sen rajojen sisäpuolelle kohosi lyhyessä ajassa pieni yhteisö, joka koostui aika lailla tavallisista ja mielenkiinnottomista elukoista, kuten erilaisista ötököistä ja matojen perässä apajille tunkeneista pääskyslinnuista. Kukkia ja kasveja kasvattamalla puutarha kuitenkin laajeni sekä houkutteli perässään uusia asukkaita, ja lyhyen ajan sisällä Ketulasta sukeutuikin oikein katu-uskottava ja äidille kotiin esiteltäväksi tuotava puutarha. Ketulan kaikkivoipa diktaattori ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään rauhanomaiseen eloon omenapuiden katveessa, vaan päätti koulia elukoistaan ja kasveistaan LAATU_YKSILÖITÄ. Tämän jälkeen mikään ei ollut enää entisensä.

Ensimmäinen askel Täydelliseen Puutarhaan oli houkutella paikalle ankka. Onneksi ankat ovat kovin yksinkertaisia olentoja, ja vesialueen kaivamisella sekä leipäpalasten kylvämisellä maastoon ilmestyi pian ensimmäinen vaappuperse tekemään tuttavuutta Ketulan kanssa. Ankan nimeksi tuli Anka, ja se sai päähänsä violetin velhonhatun, joka ikävä kyllä ei millään muotoa suonut sille sen enempää taikakykyjä kuin älynlahjojakaan. Onneksi Anka saattoi kompensoida tätä pesiytymällä superpäheään merirosvolaivaan, jonne se ennen pitkää vaappui iloisena lankkua pitkin Groucho Marx -kulmakarvoilla varustetun kaverinsa kanssa. Lähelle merirosvolaivaa ilmestyi mystisesti myös värikäs sateenkaari, jonka katveessa Anka tylsyyteensä naposteli sinikellojen kukkia ja muuttui kertaheitolla siniseksi. Ei ole fiksu elukka se – ei varsinkaan kun lammen reunaan kohosi öisin puutarhaa valaiseva soihtu, jota päin Ankalla oli välttämätön tarve lennellä. Taivaanrannassa siintävä savua tupruttava vesilintu oli monena iltana Ketulan viihdeohjelmanumero #1.

this is an anka

Spontaanille polttoitsemurhalle taipuvainen oli kuitenkin myös lähistöllä majaansa pitävä Ketu, joka ylpeili koko puutarhan saaneen nimensä hänen mukaansa. Myös Ketulla oli hattu –HATTU– ja se päässään tämä käyskenteli ympäri puutarhaa mutustellen taivaasta tipahtelevia karamelleja sekä haastaen riitaa tielle sattuvien sammakoiden kanssa. Puutarhan jumala ja diktaattori ei pahemmin välittänyt elukoiden kähinöinneistä, sillä kanveesiin kaatuneen piñatan jatkuva paranteleminen käy pidemmän päälle kukkarolle kalliiksi – puhumattakaan siitä että polkuautolla paikalle ähkivän lääkärisedän suunnistustaidoilla ei kummoiseksi Colin McRaen kartanlukijaksi ryhdytä. Näinollen itsensä tuleen sytyttävä Ketu oli aina paljon viihdyttävämpi näky, joskin jossain sydämensä sopukoissa tuo pahuksen eläin varmasti tiesi diktaattorin kärsivän edelleen tunnontuskia aiemmasta puutarhastaan, jossa tuohtuneena luonnon kiertokulusta hutmi vierailevan, jäniksen kimppuun käyneen ketun lapiolla hengiltä. (Diktaattori oli aikanaan myös takonut lapiolla puutarhassa käyskentelevää spurgu-Igoria, kunnes sai selville tämän tarvitsevan vain pientä pesämunaa omaa kauppaansa varten. Ups.)

Ketulan ensimmäinen oikea dilemma syntyikin nimenomaan moraalisesta dilemmasta, kun Ketu päätti olevansa valmis jakamaan sukunsa karkkitankoa ja halusi lisääntyä jostain paikalle hortoilleen, pian violetiksi muuttuneen kakkosketun kanssa. Yhden synty tarkoittaa kuitenkin usein toisen kuoloa, eikä diktaattori voinut aikoihin kuvitellakaan sallivansa Ketun pistelevän Ankaa poskeensa – sillähän oli velhohattu! HATTU! Mutta koska elämän etenemistä ei voi estää, keksi diktaattori sniikin salajuonen: ankkoja parittamalla kasvattaisi se riistaksi kaksi pikkuankkaa, joiden kohtalo oli determinismin ilosanomalla koristeltu. Luonto on julma, makeispuutarha julmempi, mutta tämän sydämettömän eleen ansiosta kettupariskunta pian pistikin jo villiksi tanssiksi pesässään saattaakseen maailmaan uuden pikkuketun (josta oli tuleva vaaleanpunainen, fyi).

Toisaalla puutarhassa elämä jatkui tavanomaiseen tahtiinsa. Kukat kukoistivat, puut kasvoivat ja ruoho lenteli. Koska omenapuut sylkivät oksiltaan enemmän hedelmiä kuin keskimääräinen Lacosten luettelo, päätti diktaattori palkata avukseen Keräilijän, joka lupaili mainostiedotteessaan ripeitä otteita ja säädyllistä pukeutumista. Tämän ulkonäön huomioon ottaen onneksi jälkimmäinen lupaus toteutui RÖH_RÖH, mutta ikävä kyllä Keräilijän muut skillzit eivät vakuuttaneet aivan yhtä paljon. Ensimmäisellä kerralla virhe oli inhimillinen: mehiläispesän maastosta hunajapurkkeja keräilevä eukko hämääntyi diktaattorin rakennettua sen läheisyyteen jotain roskaa, tuijotteli hämmentyneenä ympärilleen ja kohautteli olkiaan kunnes ilmeisesti sai tarpeekseen lomailusta ja päätti ottaa lopulliset hatkat, vaikka diktaattori auliisti purki pesän antaakseen tälle kulkuväylän. Luisuva nainen on luisuva, diktaattori pohti ja päätti jatkaa touhujaan ilman Keräilijää kunnes alkoi kaivata liikaa maagisesti lisääntyviä suklaakolikoita. Palkattuaan Keräilijän uudelleen omenarallia harrastamaan, oli diktaattorilla tosin edessään toisenlainen projekti…

…nimittäin happaman, etäisesti henkeään haukkovaa vaahtokarkkia muistuttavan yöeläimen käännyttäminen hyvän puolelle. Tämä prosessi oli monisyinen, joista helpoin ei liennyt kasvattaa useampi myrkkysieni eläimen houkuttelemiseksi. Ongelma sienien kanssa nimittäin johtui Ketulan toisista asukeista, jotka kaikki psykedelisten nautintoaineiden himossaan eivät voineet pitää tahmakäpäliään irti kasvavista rihmastoista. Diktaattori saikin kutsua ensimmäisten sienien kohdalla lääkärin parantelemaan ainakin Ankaa ja erästä käärmettä, sillä olisihan se pitänyt arvata etteivät veden rajaan aidatut tatit olleet näiltä nisteiltä turvassa. Toinen yritys onnistui jo hieman paremmin: diktaattori veti selkeät piikkilanka-aidat sienien ympärille ja istutti ne puutarhansa kaukaisimpaan nurkkaan. Hän päätti alkaa toteuttaa askelta kaksi, hunajapurkin muuttamista lääkkeeksi, kun jo kirosanat lentelivät: pahainen piñatamäyrä ei nimittäin välittänyt aidasta tuon taivaallista, vaan imuroi sieniä kirjaimellisesti nenäänsä heti kun silmä vältti. Hampaitaan kiristellen diktaattori siirsi jälleen aitauksen paikkaa, ja tällä kertaa vasaroi maahan raudasta valmistetun goottiaidan, jonka turvallisuutta pyrki varmistamaan vahtimalla lähelle eksyviä elukoita kuin haukka. Kun vaikutti siltä että vahverot olivat jotakuinkin rauhassa, huomasi hän hetkensä tulleen: vaahtokarkkivihollinen kello kuudessa!

Siltä istumalta diktaattori säntäsi tarttumaan jo lääkkeeksi muuttuneeseen hunajapurkkiin, vain huomatakseen sillä siunatulla sekunnilla tuttujen punkerokäsien lähestyvät esinettä korinsa kanssa… … … EIIIIIIII!!!! Driftaavista driftaavin Keräilijä oli juuri samalla hetkellä päättänyt omia kallisarvoisen lääkkeen luullen sitä luonnontuotteeksi. Ffdjhf sdjsk dsfjsk?! Tavaroita heitellen diktaattori laski hitaasti kymmeneen v-käyräänsä laskeakseen, ja kähvelsi uuden hunajapurkin muutosta varten. Tarvittaisiin vain kärsivällisyyttä, eivätkä eläimetkään tuntuneet enää sieniä pahemmin ahdistelevan, joten uutta yritystä kehiin. Kun lääke lopulta ilmestyi, jäi diktaattori passiin odottelemaan vaahtokarkkimiehen ilmaantumista; yöt kuluivat ja päivät vaihtuivat, kunnes eräänä aamuna otus hoipperoi paikalle, ja diktaattori juoksi pää kolmantena jalkana heittelemään lääkettä tämän tielle. … … Eikä vaahtokarkki korvaansa lotkauttanut. Oliko diktaattori sittenkin erehtynyt? Eikö lääke toiminutkaan? Hämmentyneenä tämä palasi aitaukselleen – vain huomatakseen, että sienet olivat odotellessa kuihtuneet.

MITÄ SAATANAN SAATANAA

Tulta ja tappuraa savuten diktaattori palasi puutarhansa pariin ja manasi kaikki maailman tatit alimpaan helvettiin, huomaten sitten suureksi ilokseen että Keräilijä oli JÄLLEEN jäänyt suuresta vatsastaan kiinni. Vitsikästä tästä tietenkin teki se, että eukon ympärillä toki oli metrikaupalla tyhjää tilaa, tämä vain jostain syystä halusi nimenomaan kulkea juuri tämän rakennuksen läpi. Tällä kertaa diktaattori ei olisi vähempää voinut tantan ahdistuksesta välittää, eikä sydänalassa kirpaissut edes rähinöitsijän ilmaantuminen tämän vapauttamaan. Mehiläispesiä tulisi aina uusia, ja diktaattorin mehiläisillä oli kaikilla minikokoiset keräilyhatut, HATUT.

Jatkuvassa muutoksen tilassa elävä Ketula oli siis kaikesta huolimatta miellyttävä elinympäristö, kuten sen lukemattomat elukat (ja jopa apina, APINA) todistivat. Tulevaisuudessa häämötti elefantin houkuttelu ja uusintamatsi vaahtokarkkimiestä vastaan, mut se olisi oleva tarina toiselle ajalle.

2 kommenttia

  1. Lolol, enpä oo ennen lukenut tämänlaista kuvaelmaa Viva Pinjatasta. Nisterjä, spurguja ja kaikkea. Varsin viihdyttävää 😀


    • Nistejä ja spugeja löytyy sieltä mistä vähiten voisi odottaa!



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: