h1

Theme Park

27 elokuun, 2009

theme_park_coverTheme Park (PC)
Wiki

Lyhyesti: Huvipuistonrakennus vapauttaa sisäisen sadistin jokaisessa lapsessa.

Bullfrogin rakennussimuklassikko Theme Park on sittemmin ehtinyt jo DS-reinkarnaatioonsa, mutta koska anka ei ole kovin ekstensiivisesti jaksanut ko. version pariin paneutua, painottuu tämä nostalgiapläjäys seikkailuihin 90-luvun riemastuttavissa huvipuistohuuruissa. Hetki, jolloin alun 3D-animaatio ilmestyi tietokoneen ruudulle pitkällisen vääntämisen seurauksena on piirtynyt ankan muistiin vähintään yhtä hurmioituneena kuin se katkera pettymys, kun kävi ilmi että pyörimään oli lähtenyt ainoastaan kyseinen intropätkä. No, toimimaanhan Theme Park lopulta saatiin, ja kyseisen pelin parissa onkin tullut vietettyä lukuisia tylsiä iltapäiviä, itsensä Salvador Dalín kateelliseksi jättäviä surrealismipuistoja pahaa-aavistamattomille minikävijöille.

Heti alkuun täytyy todeta, että Theme Park on managerointiaspekteiltaan mielestäni edelleenkin varsin pätevä; budjetti täytyy oppia tasaamaan fiksusti eri kohteiden kesken, tuotekehittelystä rakentamiseen ja jopa pörssimarkkinoille. Kaikki maksaa asfaltin vetämisestä viihdyttäjien palkkaamiseen, joten rahan kanssa saa varsinkin alussa olla tarkkana, sillä mittasuhteiden ja vierailijoiden määrän pysyessä pienenä ei lipputuloilla voi kattaa kuin osaa kustannuksista. Ensimmäiset laitteet ovat epäluotettavia skeidapesäkkeitä ja posahtelevat tuon tuosta (katson sinua, pomppulinna), kävijöiltä voi ahtaa diabeteksen partaalle vain pehmiskojun avulla, ja kaiken kaikkiaan Lintsin vesitorniin mahtuva eeppinen huvipuistosi jättää paljon toivomisen varaa. Rahoitus pysyy kyllä plussan puolella ja kärsivällisyys palkitaan, mutta siinä missä vanhempi anka saisi haastetta yrittäessään taistella aikaa ja konkurssia vastaan investoituaan juuri kauden kuumimpaan laitteeseen, ei ala-asteikäistä ankaa ymmärrettävästi voinut vähempää kiinnostaa. Onneksi Theme Park tiedosti tämän pelinä itsekin, joten xiittejä tiskiin ja koko maailma aukeaa.

Theme_park
111666

Kun turhat hidasteet (eli käytännössä 80% itse peliä) on raivattu tieltä, voidaan keskittyä siihen Oikeasti Olennaiseen eli rakentamaan huvipuisto, joka jättää kävijänsä vähintään syvän seksuaalisen hämmennyksen valtaan. Fiksut oppaat neuvovat vetämään kaikki tiet soikion muotoiseksi kehäksi jonka reunoille ripotellaan laitetta ja kiskaa, jolloin parin yksisuuntaisuuskyltin jälkeen vieraat tallustavat sen pahemmin kyselemättä viihdykkeestä toiseen, maksavat itsensä kipeäksi ja poistuvat. Tämä on kieltämättä varmasti toimiva ja tehokas strategia, mutta eittämättä myös aivan pirun tylsää. Theme Parkin suurin hienous on sen alati varpaillaan pitävä huvipuistokävijöiden tekoäly, joka tekee parhaimmillaan jokaisesta pelikerrasta erillisen Kokemuksen isolla k:lla kunhan varaa mini-ihmisille tarpeeksi… virikkeitä.

Theme Parkin kokoelmasta riittää laitteita jokaiseen makuun. On perinteistä kummitusjunaa ja kahvikuppia, sokkeloa ja viikinkilaivaa, maailmanpyörää ja teatteriesityksiä. Monesta tavallisemmasta laitteesta ei kuitenkaan saa juuri enempää hupia irti kuin jonoihin jumiutuvia vamomuumeja, jotka jostain syystä eivät tajua ettei seinää päin käveleminen viimeisen 3kk ajan ole kovin fiksua. Mikäs siinä, ei kun laitetta mäkeen ja uutta tilalle, täytyyhän sitä asiakaspalvelua (ja -turvallisuutta?) aina silloin tällöin tukea. Luovaa puistosuunnittelua voi tottakai näidenkin kohdalla harrastaa sydämensä kyllyydestä: miltä kuulostaa puistobussin kasvattaminen kookkaimmilleen, minkä jälkeen parisensataa vierasta vyöryy kerralla puistoon ja harhailee pari päivää jonossa kunnes vihdoin puiston perällä tulevat palkituksi ältsin jännällä observaatiotornikokemuksella? No, voihan sen jonon kuorruttaa kaikenlaisilla kivoilla viherkasveilla ja lammilla. Kasvitieteellinen puisto on valmis!

174268
screenshot972-1

Asiaan päästään tottapuhuen kuitenkin vasta erilaisten ratalaitteiden myötä. Autorata ja vesirata ovat molemmat yksiselitteisen yksinkertaisia: raahaat lapiolla niin pitkän pätkän yksisuuntaista rataa kuin sielu sietää, ja laitteeseen mahtuu käytännössä loputon määrä kävijöitä kerrallaan. Anka tulikin luoneeksi pariin otteeseen oman vesipuisto Surinansa, jossa muurien sisälle oli vedetty täydellinen, jokaisen ruudun täyttävä yhtenäinen vesirata. Kun yllämainittu, tupaten täyteen ahdettu bussi sitten saapui porteille, pääsi jokainen halukas heti kumirenkaan kyytiin seilaamaan päiviksi aavemmille vesille. Värikkäiden pisteiden täyttämä sininen putkirata oli suhteellisen hypnotisoivaa seurattavaa, varsinkin sateella (jolloin viihdyttäjät jakavat kävijöille ilmaisia sateenvarjoja). Saman voi tietenkin toistaa myös ajoradalla, mutta kuten kaikki ayrtonsennat tietävät, liika moottoriurheilu voi olla turmallista: turhan monta mutkaa, ja joku on auttamatta pian pelti rutussa.

Ei sillä, ettei ruttaantuminen joissain tilanteissa olisi jopa toivottavaa; kollateraalivahinkoa tavoitellessa on kuitenkin turha tuijotella yhtään pidemmälle kuin vuoristoratoihin. Pienemmässäkin mittakaavassa on nimittäin mahdollista kasata laite suoraan helvetistä: perusideana on vetää tarpeeksi pitkä pätkä suoraa rataa jotta sen voi kohottaa lävistämään taivaat, ja iskeä heti perään pari pienempää pomppua kiepeillä varustettuna. Nopeudet maksimiin ja peli palkitseen uutteran sadistin lennättämällä kävijöitä vaunuistaan suoraan kohti kameraa suu asianmukaisesti ”:O”-asennossa. Ankan ennätyksiä on saada noin kymmenen hengen ajelulta vain pari onnekasta takaisin, siinä missä loput ovat jääneet johonkin matkan varrelle. Victoly! Ei sillä, että kävijöiden kiusaaminen loppuisi siihen, sillä ympäri ruohomättäitä harhailevia sieluja voi retuuttaa myös luonnollisemmin keinoin. Urpot voi eristää saarelle rakentamalla heidän ympärilleen lammen (toisinaan heidän seurakseen on hauska pykätä myyntikoju ja vaikkapa vessa), karummalle tyrannille riittää tiilimuuriaitaaminen. Eihän yksittäisten ihmisten vankeuttaminen puiston reunoille mitään tarkoitusta palvele, mutta nuorempana anka koki siitä suurta mielenhyvää jouduttuaan paimentamaan näitä idiootteja jotka pahimmillaan jäävät kymmenhenkisinä laumoina kiinni vaikkapa lipunmyyntikojun taakse.

112604

Jos tässä vaiheessa on herännyt kysymys viattoman pelin hyväksikäyttämisestä megalomaanisten fantasioiden toteuttamiseksi, sanottakoon että Theme Parkista voi oppia myös hyvin toisenlaisia vinkkejä elämää varten. Peli sisältää nimittäin paljon jippoja rahantulon maksimoimiseksi typeriltä pallopäiltä: sijoittamalla kokiskojun ranskiskojun jälkeen varmistaa janoisten ostajien tulvan molempiin – varsinkin kun nostaa suolapitoisuuden vapausperunoissa maksimiin ja läpällä tunkee kippoihin enemmän jäitä kuin juomaa. Pelikojuista saa itselleen tuottoisia säätämällä palkintojen arvon mahdollisimman alakanttiin ja nostamalla samalla voittomahdollisuuden (sekä tietenkin osallistumishinnan) huomattavan korkeaksi, sillä yksinkertainen tarpoja ei välitä siitä saako vaivanpalkakseen makaronikoristeiset valokuvankehykset vai bemarin kunhan voitto napsahtaa. Kävijöitä voi manipuloida muuten mm. kiskomalla kahvilan kofeiiniarvot täysille, tai asettamalla kalliin lahjamyymälän superlaitteen viereen, jolloin adrenaliinihuuruiset lompakonnyörit aukeavat helpommin. Jo nuorella iällä voit siis oppia vetämään välistä kaiken mikä lähtee!

Theme Park on siis monella tapaa opettavainen kokemus, vaikka nuorempana sen rahanhallinta-aspektit eivät edellämainittuja, kyseenalaisia markkinakikkoja lukuunottamatta jaksaneet erityisemmin kiinnostaa. Myöhemmin peliä pelatessa managerointiosuus on ymmärrettävästi nostanut mielekkyysarvoaan haasteentarjoana, mutta anka ei voi väittää etteikö silti silloin tällöin kokeilisi, miten hauskaa onkaan kidnapata pari anomuumia maailman toiselle laidalle.

1082670523-00

3 kommenttia

  1. Itseäni ärsytti nuoremmalla iällä huvipuisto kävijöiden armoton roskaus. Koko ajan sai olla laittamassa roskienkerääjiä lisää. Ja ruohoakin oli kiva leikata. Loistava peli kaikenkaikkiaan. Täytyykin sitä tässä taas jossain vaiheessa testata, josko sitä vielä osaisi.


    • Huijauskoodeilla pelatessa roskaajiin turhautui usein niin lopullisesti, että aina törkypesäkkeen (tai oksennusrivistön) löytyessä näköpiiristä palkkasin suoralta kädeltä lisäsiivoojia homman hoitamaan, sillä jollei siivoojille asettanut minkäänlaisia partioimisreittejä, päätyivät ne entiset aina puiston laidoille maanisesti ruohoa leikkaamaan lopuksi ikäänsä. Luotettavaa työvoimaa!


      • Todellakin. Lisäksi korjaajat tuntuivat olevan aina jossakin muualla kuin pomppulinnaa korjaamassa kun ne räjähtivät.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: