h1

Ehrgeiz

31 heinäkuun, 2009

Ehrgeiz_PalEhrgeiz: God Bless the Ring (PS)
Wiki

Lyhyesti: Punch her in the face to prove you’re right a.k.a ”ei tämä ole perheväkivaltaa, Tifa, tämä on EHRGEIZ”

Kuriositeetti on 8-bit ankan uusin kategoria (loppuvatko ne koskaan!), jossa tulen käsittelemään pelejä, jotka syystä tai toisesta eivät istu täysin saumattomasti perinteisemmän Yleiskatsauksen nimikkeen alle. Peli voi nimittäin olla niin eriskummallinen, tuntematon tai yksinkertaisesti huono, että sitä on jännittävämpää tutkia kuin harvinaista pientä eläintä. Tästä kategoriasta löydätte sekä marginaalisen koomisia tuotoksia että kaiken sen tuuban, jota kaupassa tuijottaessanne päähän pälkähtää vain yksi ajatus – ”Mitä helvettiä?”

Aloituspelimme Ehrgeiz ei kenties ole se huonoista huonoin tai harvinaisista harvinaisin, mutta lienee loogista jatkoa edellisen postauksen FFVII-avautumiselle (toim. huom. luvassa voi olla jossain välissä myös niitä positiivisia puolia). Ehrgeiz ei Jostain Kumman Syystä tunnu olevan FF-franchiseperheessä läheskään niin nimekäs tai edes huomioitu kuin läjä muita spin-off tai cameopelejä Dirge of Cerberuksesta Kingdom Heartsiin; vuonna 1998 Japanissa ja 2000 Euroopassa julkaistu pienemmän profiilin Ehrgeiz kuuluukin aikaan, jolloin oli enemmän kuin hämmentävää löytää tutut hahmot jostain aivan toisesta yhteydestä. Peliä ei myöskään ole julkaistu sittemmin uudelleen, joten leikitään hetki että sen voi laskea edes jonkinlaiseksi pseudoharvinaisuudeksi ja otetaan selvää mitä tarjottavaa Cloudin ja kumppanien mättömatsurilla meille oikeastaan on.

Ankahan osti pelin aikoinaan sen julkaisemisen aikoihin puhtaan FF-tardismin ilosta. Konseptina Ehrgeiz kuulostaa jokseenkin hämmentävältä: kaksintaistelupeli, johon on muuten vain heitetty mukaan muutama Final Fantasy VII:n hahmo lisäväriä tuomaan. Mistään sivuscrollaus2Darcadepelistä ei silti ole kyse, sillä Ehrgeiziin on pyritty aikanaan hakemaan erilaista lähestymistapaa antamalla pelaajan juoksennella täysin vapaasti kentissä sekä loikkia jopa erilaisten tasanteiden ja esineiden päälle. Riitaa voi haastaa siis niin painikehässä kuin vaikkapa junan katolla. Mukana on hieman yli 10 originaalihahmoa, joista yksikään ei ole mikään mielikuvituksen riemuvoitto; messissä on niin ninjaa, taistelulajieksperttiä kuin japanilaista koulutyttö(poliisi)a ja sitä pakollista hemmetin susirumaa painijaa. Mukaan on siis kaavittu kaikkea stereotyyppistä heihachimishimaa ilman että itse hahmodesignit pahemmin yllättävät tai edes kiinnostavat, koomisimmat ja siten ehkä mielekkäimmät OC-hahmot olivat itselleni actionstara Han Daehan jonka polvitaive sinkoaa ilman mitään hyvää syytä OHJUKSIA sekä Jo, susityttö, joka ranteet kahlittuina niinikään pistää paikkoja matalaksi syystä jonka vain hänen päänsä sisäiset äänet tuntuvat tietävän. Niin, ja koska Pahisu käski.

1
ehrgeiz3_med

Tuskin tulee siis kenellekään yllätyksenä, että hahmokaartin suola on sen FFVII:stä pakkolainatut pellet. FF-kytkös on täysin päälleliimattu, eikä sitä edes yritetä pohjustaa millään tavalla; 6+1 tuttua lärviä ottaa matsia muiden kanssa siksi että… huvittaa? Japani pommittaa valaita? Tuntui reisissä kutkutusta? Ehdotuksenne on yhtä hyvä kuin ankankin, sillä vastauksia tällaisiin turhiin kysymyksiin Ehrgeiz ei tietenkään tarjoa, mutta onko sillä toisaalta mitään väliä? Kun Cloud pomppaa yhtäkkiä vastaan liikkuvassa kuljetushississä, sietää kysymykset jättää sikseen tai saa Buster Swordista. Muista jo pelin alussa pelattavista FF-hahmoista mukana ovat Tifa sekä Sephiroth, ja peliä vinguttamalla lisähahmoista voi avata Yuffien, Vincentin sekä Zackin. Pelin pääpahisu Django muistuttaa ulkomuodoltaan huomattavasti harmaata Red XIII:tä (josta +1 yllä), ja ottaen huomioon kuinka tämän moveset (ja vaihtoehtoinen väritys) referoi Final Fantasya ja jopa Setoa, ei liene liian kaukaa haettua yhdistää tämä edellämainittuun hahmoon. Red scorpion spin spin spin!

ehrgeiz_god_bless_the_ring_profilelarge
117481_full

Koska FF-hahmot eivät saa minkäänlaisia lopetuksia vaivanpalkakseen pelin läpäisystä, jää suurimmaksi motivaatioksi avata heidän ylimääräiset asunsa. Tifan kohdalla tämä tarkoittaa Niebelheim-flashbackeista tuttua turistiopas-asua hattuineen päivineen, ja Vincentiä pelaaja pääsee ihailemaan tutussa Turks-univormussa (jopa profiilikuvasta on vaihtoehtoinen versio!). Myös erikoishyökkäyspiirre saa FF-hahmojen käsittelyssä uusia ulottuvuuksia, kun hahmot ympäröi kovasti Limit Breakista muistuttava punainen aura, Tifa jopa äityy viskomaan taikoja vuorollaan. Tällaiset yksityiskohdat ovat FF-harrastajalle mielenkiintoisia lisäjippoja joita omaksi huvikseen bongailla.

Mutta entäs itse peli? Vaikka olen myös hehkuttavia arvioita Ehrgeizista lukenut, omasta mielestäni se tippuu jonnekin sinne ”meh” tason limboon kaikessa itseääntoistavuudessaan. Kontrollit ovat keskitasoa ja kombot vaativat aika hyvää ajoitusta toimiakseen, vaikka erikoishyökkäyksillä voi oikeastaan dominoida koko taistelua jos on näppärä sormistaan. OC-hahmot ovat niin mitäänsanomattomia ja samankaltaisia keskenään, ettei peli ilman FF-aspektiaan tarjoa käytännössä free roaminginsa lisäksi taistelupelirintamalla mitään ihmeellistä. Kun on aika se ja sama ketä vastaan taistelee, ei ainakaan motivoi hakata peliä yksinpelinä yhtään enempää kuin erilaisten bonusten avaamiseksi on pakko. Jännänä valintana tekijät ovat myös jättäneet pois kaikenlaiset tulostaulukot (jotka taistelun päätteeksi vilahtavat ruudulla nopeudella 500 freimiä sekunnissa), joten itseäänkään ei pääse haastamaan. Voi tietenkin olla, että jossain vaiheessa kehitysprosessia joku tiimiläinen on hiffannut että ”hitsi, pitäisköhän tän pelin olla peräti jostain kotosin?”, joten mukaan on ympätty erilaisia bonuksia lisäpeluuarvon nostamiseksi. Näistä tyypillisempi on VS -tyylin minipelipläjäys jossa kisataan siitä kuka onkaan vikkelin kintuistaan tjsp, ainut oikea syy näitä pelata on tietenkin mahdollisuus katsella Sephirothia ryömimässä ankarasti hiekalla kilpaa Cloudin kanssa.

117479_full
117486_full

Omaleimaisin piirre Ehrgeizissa on kuitenkin sen Quest Mode, joka poikkeaa muusta pelistä kuin juusto paprikasta. Muusta lähitaistelumätöstä eroava moodi antaa pelaajan käyttöön kaksi hahmoa, joista toinen koluaa vamokkeja luolastoja ja muussaa samalla vastaantulevia vihollisia. Kyse on hyvin rpg-henkisestä pelistä pelin sisällä, sillä hahmo voi kerätä esineitä, parantaa statsejaan ja… treidata viiniä. Vaikka joku on tästäkin varmasti kiksinsä saanut, itse tylsistyin päämäärättömyyteen ja pelkistettyihin luolastoihin, joten jos olen missannut jotain eeppisen hienoa, voi voi. Tietysti on kunnioitettavaa että mukaan on ympätty näinkin hämärä lisämoodi, mutta herää kysymys mitä hemmettiä se tässä pelissä tekee. Jos anka haluaa läiskiä limamömmöjä ja vetää sieniä dunkussa, sitä varten on varmasti olemassa paljon parempiakin nimikkeitä.

117489_full
117492_full

Kokonaisuutena Ehrgeiz on siis hyvin epätasapainoinen ja hämmentävä. Oli aikanaan tarpeeksi kummallista että AVALANCHEn kavereita löytyi itsessään täysin erillisestä tappelupelistä, mutta ymppää mukaan Quest Moden hanakka pyrkimys seikkailupelien aateliin ja alkaa vähintäänkin tulla olo kuin Xzibit kohta hyökkäisi kaapista päälle. Tämä ei silti poista sitä faktaa, että on hauskaa hakata Yuffiella Sephirothia (tai toisinpäin, mikäli suurisuista ninjatyttöä vihasit), joten kaikista puutteistaan huolimatta Ehrgeiz toteuttaa ainakin yhden meriitin – oikeasti koomisen pelikokemuksen kaikille FF-tardeille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: