h1

Spotlight: Final Fantasy VII – tuskaa paatissa

27 heinäkuun, 2009

600px-Ff7_euSpotlight: Final Fantasy VII – tuskaa paatissa (PS)
Wiki

Lyhyesti: Pakko siitä oli joskus puhua. Nyt vähemmän nostalgiaa, enemmän ragea.

FFVII on mitä luultavimmin se konsolipeli jonka anka on aikanaan tuntenut kuin omat räpylänsä, ylösalas edestakaisin ja takaperin silmät kiinni. Toisin sanoen useampi sata pelituntia on mennyt niinkin mieltäylentävässä touhussa kuin materian kiillottamisessa, erilaisten pikkunippeliesineiden metsästämisessä ja puuhista hienoimmassa, chocobojen ristiinnaittamisessa. FFVII on siis se nostalgisista nostalgisin, joka on saanut aikaan suuria tunteita, hampaankiristelyä ja lähtemättömän assosiaation pamppailevaan esiteini-ikään, joten pakkohan sitä oli usean vuoden jälkeen hakata sopivan hetken tullen tilanteen edellyttämä pekkaniska-ilme naamalla, ja kuinkas ollakaan, vanhat raget nousivat pintaan nostalgian kuplien seasta sen kummemmin edes asennoitumatta.

edit 4.3.2010 Kategorialisäyksen myötä olen siirtänyt tämän artikkelin sille paremmin soveltuvaan osioon nimeltä Spotlight. FFVII on edelleen nostalginen, mutta Spotlightista löytyy tulevaisuudessa tämän artikkelin kaltaisia avautumisia, joten uudelleensijoittelu on paikallaan.

Myönnettäköön, että FFVII oli ensimmäinen Final Fantasyni, joten silloisessa tietämyksessä meni aikanaan ohi paljon asioita jotka myöhemmin lähinnä kummastuttavat sarjan muiden pelien, varsinkin VII:tä edeltäneiden, valossa. Näistä päälimmäisenä eivät ole tietenkään graafiset muutokset ja harppaus kertalaakista polygonien riemumaahan, vaan niinkin yksinkertainen seikka kuin vaikeustaso. Anka ei varsinkaan nuorempana ole ollut mikään vuoropohjaisten taisteluiden taktinen nero, joten siinä toisen-kolmannen läpipeluukerran aikana tuli koetuksi vahva ahaa-elämys Junonissa taistellessani Bottomswelliä vastaan sillä seurauksella, että lentävä mato otti jo muutaman kierroksen kuluttua lukua viimeistään Flamethrower -enemy skillin suosiollisella avustuksella. Vaikka PS-kauden FF:istä yksikään ei sinällään tarjoa WIND TUNNEL FFFF -kaliiberin raivonpuuskia haasteensa puolesta, kertoo VII:n tilanteesta jotain se, ettei aivan alun MP:n säästelyn lisäksi pelissä juurikaan tule tarvetta tavaroiden käytölle.

1
gfs_54375_2_9

Muistan FFVII:n PC-julkaisun aikaan ilmestyneen artikkeli/haastattelu/vessapaperikirjoittelun PELIT-lehdessä, jossa todettiin pelin vaikeustason tasaamisen johtuvan enemmän tai vähemmän suorasukaisesti suuremman yleisön tavoittelusta. Ratkaisu näkyy pelissä monella tavalla: näistä selkein aiempia Final Fantasyja pelanneille on hahmoluokkien lähes täydellinen puute. Monen pelin taistelusysteemin kauneus tulee nimittäin juuri erilaisten kykyjen tasapainottamisen vaatimasta harkinnasta ja niillä kikkailusta; FFVII:ssä partyn valitsemiseen vaikuttaa lähinnä itseä miellyttävät tai eniten massatuhoa tekevät Limit Breakit sekä oma lempparihahmo pärstäkertoimen perusteella. Erot Cloudin possessa juoksevien nuijien kyvyissä ovat joka tapauksessa korkeintaan nimellisiä tyyliin ”Aeris on hintsusti parempi maagi kuin Barret, ei olis kyllä ensikatsomalta uskonut”, mikä alkaa nyppiä ehkä eniten siinä vaiheessa kun tajuaa ettei omista yhtään konkreettista melee-vahinkoa tekevää hahmoa koko ryhmässään. Alun ensimmäisten tuntien jälkeen muutama materiamöntti taskunpohjalle kerääntyneenä ne vähäisetkin erot voi täysin sivuuttaa, sillä erilaisten boostien lisäksi kaikki taistelut käydään akselilla taiat-summonit-limit breakit, rinse lather repeat. Gold Saucerin battle arenalla voi ottaa jonkinlaista tuntumaa siihen millaista FFVII:tä olisi pelata oikeasti eri kykyjen kanssa tasapainoillen (joka kierroksella tietokone handicappaa pelaajalta jonkin piirteen), mutta tämäkin on täysin optionaalinen sivuseikkailu niille joita mahdollisesti Kiinnostaa™.

Materia on muutenkin jännä konsepti. Nuorempana tykkäsin paljonkin taistelusysteemin kustomoitavuudesta ja taioilla pelleilemisestä, mutta tarkemmalla katsauksella koko hoidon epätasapainoisuus paljastuu ankeasti: suurimman osan oikeasti mielenkiintoisista materioista (added cut/effect, final attack, magic counter, sneak attack, death blow, manipulate, mega all, steal as well, shield… ylipäätään kaikki, jolla voi aseisiinsa/armoreihinsa heitellä kaikenlaista kilaria ja tehdä hahmosta päällään elefantteja jonglööraavan haitilaisen pantomiimin) saa vasta sellaisessa vaiheessa peliä, jolloin niillä ei käytännössä enää mitään itse taistelujen kannalta tee. Turpakäräjät juoksee toisella ja kolmannella cd:llä läpi kiinnittämättä sen erityisempää huomiota siihen kuinka on esimerkiksi pomoja vastaan varustautunut, enimmillään aiheuttaa pienimuotoista kiroilua huomata näiden olevan resistantteja jollekin skeidalle jota olet lätkinyt elementaalina aseeseen. Koska pääasiallisia meleevahingon tuottajia ei siis ole, voi vastaavat tilanteet sivuuttaa täysin rankaisemalla vihuja jollain muulla tavalla. Taiat keskittyvät muutenkin usein akselille fire – bolt – ice ja korvautuvat näppärästi myöhemmin linjassa contain – comet – ultima, vaikka arsenaalia löytyisi kyllä aina erilaisiin gravitytaikoihin asti – hauskaa vain, että ne taistelut joissa näistä olisi oikeasti hyötyä (eli pomot) menevät ohi huuruissa eivätkä usein niihin edes toimi.

Final_Fantasy_VII_-_A_One-Winged_Angel
3

Mitä tulee toimimattomiin asioihin: STEAL. STEAAAAALLL. Se mikä tässä vinkeässä palassa command materiaa ottaa aivoon on jatkuvan ”nothing to steal” -palkin tuijottelu pomotappeluissa, sillä voi Einarin kevät, keneltä sitä harvinaista tavaraa nyt irtoaa ellei päävihuilta! Tässä suhteessa FFIX on lohdullinen paluu parempaan, ja jopa VIII:ssä voi jengiltä nyhtää hyvällä tuurilla luck-junctionia ja herpestä, mutta VII:ssä pomoilta pöllityt kamat ovat rajoittuneet pariin Turksien kanssa käytävään flaidikseen ja urpoon siellä täällä. Syy miksi tämä aiheuttaa ragea johtuu siitä, että steal-komennolla on pomotaisteluissa ehdottoman strateginen elementti: tarve arvioida kuinka pitkään taistelua haluaa pitkittää jotta joku spede saa nyhdettyä tavaran x, mahdollisesti sen kustannuksella että toiset hahmot imevät mutaa tämän ympärillä. Elämä on valintoja täynnä! Ainoa, mikä VII:ssä tuntuu tätä kompensoivan on optio pölliä normivihollisilta suhteellisen asiallista tavaraa pelin alkuvaiheessa, kuten striking staffin, hardedgen, atomic scissorsin ja carbon banglen jo ennen Kalmia. FUCK YEAR

Ylläolevalla on tietysti paljon tekemistä sen kanssa, että itse ainakin saan nolosti onnistumisen tunteita kulutettuani jumalattoman ajan täysin yhdentekevään pomotaisteluun josta palkinnoksi voin kääriä taskuihin tavallista harvinaisemman tavaran kärsivällisen varastelun tuloksena. Voikin olettaa eräänlaisen Pokemonmielentilan hallinneen omaa fanaattista suhtautumistani FFVII:hin ala-asteikäisenä, sillä kaikki piti kerätä, enemy skilleistä jokaisen materian masteroimiseen (tallennus, jossa omistin tuplakappaleet kaikista master materioista ilman magic poteilla expaamista boom boom, lienee kadonnut jo ajat sitten). Jossain vaiheessa pelin rahalaskuri meni rikki ja huvitin itseäni ostelemalla 99 kappaletta kaikkia eri kaupoista löytyviä tavaroita, kunnes taisin lopulta singota kaiken maallisen omaisuuteni viimeisessä taistelussa Sephirothia vastaan vasten äijän lärviä. Viihdyttävyys a++.

FF7_Jenova_Statue_Wings
final-fantasy-vii-screenshot-002

Peliä on siis tullut hakattua tovi jos toinenkin, mutta jälkikäteen en usko sen johtuneen mitenkään erityisemmin sen ”tärkeimmän” eli tarinan ansiosta; onko kyseessä oikeasti jotain sellaista joka tarvitsisi tai edes ansaitsisi ympärilleen kymmenen tsiljoonaa spin off -peliä teoriassa alkuperäisen tarinan laajentamiseksi ja avaamiseksi, käytännössä fanipoikien sokeaksi rahastamiseksi? FFVII:n maailma vangitsi kiitettävästi 12-vuotiaana, varsinkin kun anka sattui valitsemaan lempihahmokseen Sen Yhden jolla on suuria vaikeuksia mm. pysyä elossa. Nyt peliä pelatessa on vaikea välttää tietynlaista ”voi saatanan saatana” -tunnetta kun pitäisi istua kuuntelemaan juonilätinää minuuttitolkulla (Kalm, katson sinua), mikä voi tietenkin johtua siitä että horinat osaa etu- ja takaperin ulkoa, mutta kyse on enemmänkin tavasta jolla dialogi on toteutettu kuin itse puheenaiheista: paikoitellen vaillinainen ja tahattoman koominen englanti josta näkee kilometrin päähän käännöksen pikkuvikoja ei ole enää funya, se on ärsyttävää. Uudelleenpelaamisessa vanhemmalla iällä on kuitenkin myös se etu, että itse hahmoja ja tarinaa tulkitsee jokseenkin objektiivisemmin kuin ennen. FFVII on nimittäin yksi niitä pelejä, joita kahlitsee tänäkin päivänä läjä lähes kanonisoituja fanitulkintoja, jotka sanattomalla sopimuksella määrittelevät sitä millä tavalla kutakin hahmoa ja juonenkäännettä pitäisi ymmärtää.

Näistä vähäisin ei liene jossain määrin legendaariseksi asti paisuteltu Cloudin emokid-status. Jollain mystisellä tavalla Cloudista on rakennettu ihmisten mielissä FFVIII:n Squall ”Whatever” Leonhartinkin OLEN YKSINÄINEN SUSI KUULE KUINKA ULVON -asennevammassaan haastava antiprotagonisti, jonka empatiakyvyt lähentelevät Death Noten Lightia. Toisen silmän sulkemalla päällä seisten viereisestä huoneesta norsun läpi katsomalla ymmärrän, miksi tällainen käsitys on alkujaan syntynyt; uskaltaahan Cloud pelin alussa jopa sanoa suoraan Barretille ja tämän anarkistikommandoille viis välittävänsä näiden kinkkukinasteluista! Eikö olekin mieletöntä, päähahmo joka ei sokkona lapsuudenkaverin tissien sokaisemana haluakaan pyhittää koko elämäänsä tämän kaljakaverien kähinöille, ja kehtaa jopa pyytää rahaa henkensä vaarantamisesta! Kyllä on kylmä jätkä, ihan ikkunatkin huurustuu. Jos Cloud on niin asosiaalinen ja oman tiensä kulkija, kummasti hänet saa pelkällä guilttrippauksella lätkäisemään perseen takaisin penkkiin – esimerkiksi sen sijaan että tämä olisi kehottanut Tifaa imemään juuttikankaasta tehtyjä kantovälineitä, kuten seuraavan pelin protagonisti kautta rantain esimerkiksi Quistikselle neuvoi. Joko Cloud on siis sittenkin ankarasti tissien vietävissä, tai alusta lähtien oikeastaan aika normaali ja hyvä tyyppi, kuten hänen aulis auttamishalunsa tuikituntemattomien ihmisten ja tilanteiden (Aeris, Red XIII, Fort Condor, Priscilla, Cid, Wutai…) suhteen kenties osoittaa.

final_fantasy_vii_image27
gfs_54375_2_5

Toisaalta ei ole kovinkaan hämmästyttävää, että FFVII:n faneilla on vaikeuksia määritellä millaisia pelin hahmot ”oikeasti” ovat, jos pelkkä Cloudin perusneutraali suhtautuminen asioihin tekee hänestä erakon ja ihmisvihaajan. Advent Childrenin kaltaiset ”uudelleentulkinnat” ovat tietysti värittäneet alkuperäistä aika tavalla (ja tässä Cloudin emoisa emoilu onkin huomattavasti alleviivatumpaa, kuin parodiaa fanien stereotypioista), mutta FFVII:n hahmokavalkadin hienoin puoli vaikuttaa olevan oikeastaan se, että se on täynnä itsensä kyseenalaistavia ja ristiriitaisia henkilöhahmoja jotka ovat harvoin todella sitä mitä esittävät: Barret on terroristijärjestön johtaja vaikka käyttäytyy henkisesti kuin 5-vuotias, Aeris on ”viaton” kukkaistyttö mutta täysin kykenevä myös säälimättömään narttumaisuuteen, Tifaa kuvataan ohjekirjassa tiimin positiivisimmaksi sekä hengen nostattajaksi, vaikka tämä angstaa käytännössä 70% koko pelin kestosta, ja niin edelleen. Oikeastaan vain pelin kaksi lisähahmoa, Yuffie ja Vincent, ovat tarpeeksi yksioikoisia vastaamaan esittämiään stereotypioita, joskin Vincentille annetaan lisäväriä vihjaamalla hänen olevan ehkä maailman huonoin pelimies (Lucrecia valitsi Hojon? Hojon?). Tuntuukin siis, että harvalla FFVII:n mukana pyörivistä pinttyneistä käsityksistä on mitään oikeaa substanssia, hieman samalla tavalla kuin Sephiroth on OMG MAKEIN PAHISU EVAR vaikkei tälläkään ole persoonallisuutta ja syvyyttä kuin nimeksi.

Mitä pahiksiin tulee, hypäten takaisin teknisyyden pariin, ei FFVII:ssä myöskään ole mitään superhyperpomoa kuten vaikkapa FFX:n Penance. Anka on siis kenties tuhlannut satoja tunteja lapsuudestaan grindaamalla hahmoja ja kokeilemalla kaikkia mahdollisia materiakomboja, mutta mitään hyötyä tai merkitystä tästä ei juurikaan ole ollut itse pelin kannalta. Jos Emerald WEAPONin saa hengiltä mimettämällä KOTORia kymmenen kertaa peräkkäin ja Ruby WEAPONin kynnet ovat käytännössä aika heppoinen hidaste, herää kysymys että mitä vittua onko balanssi johonkin suuntaan vähän vinossa, kenties tietoisesti? Tietysti nuorempana ja kokemattomampana oli luojan lahja jos saattoi xiitata tiensä pahimpien pomojen ohitse edellämainitun pellellä taktiikalla (puhumattakaan siitä että limit breakien mimettäminen on koomista touhua), mutta jos peli ei tarjoa mitään niille jotka haluaisivat koetella kykyjään oikeasti taktisesti haastavia pomoja vastaan, voi miettiä onko FFVII tarkoitettu 13-vuotiaille vai onko sillä pelillistä läpipeluuarvoa vielä yli 20-vuotiaanakin. Kysymys ei ole retorinen, sillä vastauksen etsiminen on ankalla edelleen kesken.

Final_Fantasy_VII_120005

Kaikesta huolimatta valehtelisin, jos sanoisin inhoavani Final Fantasy VII:tä. En voi sanoa edes, etten pitäisi siitä, sillä FF VII kuuluu niin integraalisesti lapsuuteeni ettei kaikki se aika ole voinut kulua ”huonoon” peliin. Objektiivisesti katsottuna FFVII ei sitä olekaan, huono peli siis; se ei kuitenkaan ole paras FF mitä maa päällään kantaa, eikä omassa kontekstissaankaan virheetön. Mutta jotain taianomaista FFVII:ssä täytyy olla, jotta se on aikanaan aiheuttanut niin suurta massatuhoa teinien aivoissa. Se, onko tuo taika omasta mielestä MUSTAA vai VALKOISTA (vai kenties sinistä?) lienee jokaisen omaan mielipiteeseen sidottu.

2 kommenttia

  1. Tuli kyllä useampaan kertaan naurettua tätä luettua :^D Itse onnistuin pelittämään seiskan läpi vasta lähes kahdenkymmenen ikävuoden vaiheilla, muuuutta kyllä minä siitä jostain syystä pidin. Voi kyllä johtua ihan siitäkin, että omaan kenties maailman retardeimman huumorintajun joten oikeasti nauroin tän pelin läpälle


    • On jännä miettiä miten FFVII:hin suhtautuisin jos pelaisin sitä ensimmäistä kertaa nyt, mutta luulen että kyllä se jossain määrin kutinsa pitäisi silti – jossain välissä lieneekin syytä avautua niistä hyvistä puolista, jottei kukaan erehdy luulemaan että vihaisin peliä joka on kuitenkin lapsuuttani dominoinut aika hyvin esiteini-iän puolella! 😀



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: