h1

Anka editorial: Kuten tiimissä, niin tosielämässä.

16 heinäkuun, 2009

plantronics_audio370_largeAnka editorial: Kuten tiimissä, niin tosielämässä.

Lyhyesti: Ragequit, emopart, lagfag. Se miten toimit tiimissä pelatessasi kertoo sinusta enemmän ihmisenä kuin haluaisit myöntää.

8-bit ankan toisessa editorialissa käsitellään tällä kertaa tiimipelaamista, tarkemmin sanottuna nettimoninpelaamisen hajottavimpia puolia. Co-op ja kavereiden kanssa pelaamisen mahdollisuus ovat piirteitä, joiden vuoksi moni valitsee yhden pelinimikkeen toisen sijasta, mutta hakkasit ilotikkua sitten tuttujen tai tuikituntemattomien kanssa, on itsepetosta olettaa ettei armotonta naamapalmuilua ole jossain vaiheessa luvassa. Anka yrittää tässä editorialissa valottaa muutamaa tyypillisintä ihmistyyppiä mm. Guild Warsin, Left 4 Deadin että Day of Defeat (Source):n kautta.

Spoiler: ihmiset ovat urpoja, peligenrestä, iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Teoriassa moninpelaaminen on Kivaa. Mikä olisikaan mielekkäämpää kuin hankkia uusia ystäviä tai pönkittää jo olemassaolevia kaverisuhteita toverillisen mittelön lomassa, vertailla taitoja ja saavuttaa ultimaattinen onnistumisen tunne tiukan kamppailun tuloksena, toinen toistaan auttaen? On syy sille, miksi urheilu on heti seksin jälkeen maailman suosituin ajanviete: adrenaliinihuuruissa kilpailuviettinsä toteuttaminen on yksinkertaisesti hauskaa. Itsensä ylittäminen motivoi, varsinkin kun sen voi toteuttaa ja jakaa yhdessä toisten samanmielisten kanssa. Tietenkin ihmiset ovat eritasoisia kyvyiltään ja kokemukseltaan, mutta vahvemmat lenkit paikkaavat heikompia, ja panostamalla jokainen voi tehdä itsestään tärkeän komponentin tasapainoiselle pelikokemukselle.

pvp_group_start_big

Ylläolevassa teoriassa on kuitenkin muutama perustavanlaatuinen sokea kohta. Niistä turhin ei ole se, että ihmiset haluavat yleensä voittaa, eivät hävitä. Ongelmallista tästä tekee se, että samat ihmiset joilla on vaikeuksia hyväksyä tappiota, ovat myös niitä joilla on kaikkein selkein visio siitä miten voitto saavutetaan: juoksemalla sokkona ympyrää kuin amfetamiinihuuruinen Hare Krishna hakaten tiimikavereita lapiolla selkään, usainboltaamalla viisi kilometriä muun tiimin edelle huudellen samalla teamspeakissa ”no kyl mä sen tankin yksin hoidan ei täs midist”, uskomalla voivansa masterata uuden hahmoluokan viidessä sekunnissa tuijottamalla tarpeeksi keskittyneenä virtuaalihahmon tissejä. Jos on tuhlannut elämästään muutamaa päivää enemmän aikaa nettipelaamiseen, tunnistaa varmasti ainakin muutaman seuraavista ihmistyypeistä:

#1 Kommando_Karhu ei tunne sääliä
Mitä tiimipainotteisempi peli, sitä oleellisempaa on että tiimin sisällä ihmisten sooloilupsykoosit pysyvät minimissä. Jostain syystä porukkaan kuitenkin änkeää aina se yksi kaveri, jolla on tapana saada päähänpistoja maailmanympärimatkoista kesken tiukimman kampanjan. Yhtälöön kuuluu täydellinen spontaani kuuroutuminen toisten hämmentyneille kysymyksille ja/tai kiroilulle siitä, miksi tämä Kommando_Karhu on päättänyt pistää ripulikakaksi nurkassa samalla kun muu tiimi ottaa lukua Smokerin hellässä kielikylvyssä. Jälkikäteen Kommando_Karhu ei kykene lainkaan ymmärtämään, miksi puoli tiimiä ei suostu jatkossa hänen kanssaan pelaamaan, ja syyttää toisia hitaiksi ja/tai huonoiksi pelaajiksi. Variaatio tästä luokasta on Antero, joka ensimmäistä kertaa maagiluokan hahmoja pelatessaan juoksee ensitöikseen keskelle laumaa meleehyökkääjiä, kielloista ja varoituksista huolimatta.
Päätelmä: Ei osaa vastaanottaa ohjeita, ei kuuntele käskyjä, ei ymmärrä mitä tarkoittaa toisten kanssa pelaaminen, urpo. Neljä slowpokea.

left4dead-1

#2 I CAN’T HEAL
PVP:n kauneus esimerkiksi MMORPG:iden suhteen on siinä, että yksilöiltä odotetaan omien hahmoluokkiensa ja -kykyjensä täydellistä hallintaa, jotta tiimissä pelatessa voi keskittyä synkronoimaan ja kombottamaan eri luokkien kykyjä vihollistiimin nöyryyttämiseksi. On turhauttavaa rakentaa kuuden hengen buildia eri hahmoluokille jos tiimisi jäsenet eivät ole perillä siitä, mikä minkäkin kyvyn funktio on; vaikka hallitsisi sekä pää- että sekundaariluokan kyvyt erikseen, ei se tarkoita että tappeluun voi loikata siltä istumalta miettimättä kuinka niiden on tarkoitus toimia yhteen, toisten hahmoista puhumattakaan. Hienointa kuitenkin on silloin, kun olet rekrynnyt 6v6 kiltataisteluun pääparantajaksi suht tutun jampan, joka vapaaehtoisesti haluaa monkkina pelata – ja kun kilta viiden minuutin sisällä kyntää maata, huutaa epätoivoisena ventissä ”I CAN’T HEAL!!!!!” No, legendoja tehdään monella tavalla.
Päätelmä: Kärsimätön, epäluotettava, urpo. Kolme ja puoli slowpokea.

pvp_blast_big

#3 Aina on tilaa yhdelle sniperille
Mitä hahmoluokkiin tulee, sen lisäksi että toisilla on vaikeuksia hallita omia buildejaan, ovat jotkut älyn jättiläismikkihiiret (kiitos Pasa ja Atpo) aina varmoja siitä, että oli tilanne mikä tahansa, heidän lempparihahmolleen on varmasti tilausta. Ei siis ole väliä vaikka vastapuolelta löytyisi engineerejä level 3 sentryt pystyssä, 3 heavyweaponsguyta joita parantaa 3 mediciä – tottakai on fiksua vastata haasteeseen viidellä sniperillä, eihän tässä ole mitään tasapainotusongelmia lainkaan! Voi olla jonkun mielestä kohtuutonta olettaa kaikkien olevan taktisia neroja mitä eri luokkien väliseen kanssakäymiseen tulee, mutta siinä vaiheessa kun villisti sokkona tehdyt valinnat periaatteella ”scoutti on niin siisti joten käytän sitä” päätyvät nettiin toisten iloksi, voi olla kohtuullista olettaa myös että toiset sopivat paremmin hiekkalaatikolle vääntämään mutakakkuja. (Kyseisen ahdistuksenkohteen teille tarjosi Kuuti.)
Päätelmä: Ei kykene näkemään suuria linjoja tai miettimään mikä on parhaaksi tiimille. Tapohinsa juurtunut. Urpo. Kolme slowpokea.

wallpaper_team_fortress_2

#4 Pingi nousi yli kuuden tuhannen a.k.a EN SE OO MINÄ VAAN MUN KONE
Lagaus on vammainen asia. Rubberbandaaminen on vammainen asia. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin tietää että ympärillä käydään hetkistä taistelua akselivaltojen ja liittoutuneiden välillä, ja kaikki mitä voit omasta näkökulmastasi tehdä on juosta paikallasi sekuntien ajan kunnes löydät itsesi a) ojasta tai b) kuolleena. Ei ole myöskään maailman kehittävin tunne pelata Serious Sam: The Second Encounteria kavereiden kanssa ja huomata yht’äkkiä tuijottavasti kenttää lintuperspektiivistä vajotessasi hitaasti ilmojen halki, samalla kun tiedät ottavasi oikeassa pelissä koko ajan hittiä melasta. Trancepartya harrastava ruudunpäivitys on omiaan lisäämään suonentykytystä otsassa farmaamisen keskellä. On kuitenkin olemassa niitä yksilöitä, joiden kone/yhteys aina alkaa mystisesti temppuilla heti, kun heillä menee hieman huonommin pelissä, ja syy on tietenkin tekniikassa. Samaan kategoriaan lasketaan myös äkilliset droppaukset, joista myöhemmin syytetään sitä että ”servu heitti ulos, ei ole mun vika”. Sattuuhan sitä paremmillekin (ja varsinkin antiikkisemmille koneille), mutta sen viidennensadan kerran jälkeen alkaa suden huutaminen hieman tympiä. Lisänä tähän ryhmään ovat rageurpot, jotka pitävät aivan jumalatonta meteliä siitä että NYT VOI FFFFF SE KONE LAGAA FFFF FFFF FFFFF LAGAA NIIN SAATANASTI FFFFF FFFFF ja 30 minuuttia myöhemmin toisten korvissa tinnittää. Saman energian voisi kanavoida esimerkiksi itse pelaamiseen – jos käyttää 80% keskittymiskyvystään keuhkoamiseen, jää pelipanokselle vain 20%.
Päätelmä: Ei osaa ottaa vastuuta teoistaan, keksii tekosyitä, feidaa. Urpo. Kolme slowpokea.

10-372_1

#5 UNLEASH THE FUCKING FURY
Edelliseen lagrageen osittain liittyen, ehkä kaikkein miellyttävin pelikumppani kuuluu tähän kategoriaan. Konsepti on jokseenkin joustava; HULK SMASH -kohtaus voi johtua useammastakin faktorista, kuten siitä että tietoisesti lähtee julkiservulle pelaamaan hampaat irvessä ja perse ruvella, syyttäen toisia huonoiksi pelaajiksi jos he eivät ole kaikki vähintään klaanitasoa kyvyiltään tai asenteeltaan. Kolikon kääntöpuolena on oma suosikkiryhmäni eli MÄÄ OON VAAN KASUAALIPELAAJA EI TÄÄ OO NIIN VAKAVAA, joka on siis urpoa ja kääntyy suomeksi jotakuinkin ”herp derp en jaksa panostaa joten pelaan miten haluan samalla kun kaivan nenää wii-ohjaimella, mutta et saa vahingossakaan siitä minulle huomauttaa”. Yli-inhimillisten suoritusten vaatiminen keneltäkään on vajaata, mutta niin on vetoaminen siihenkin että ”haluan vain pitää hauskaa, joten minulla on oikeus feilata”. Newsflash, hauskanpitäminen ei sulje pois sitä mahdollisuutta että voisi pelata kunnolla, tai edes yrittää parhaansa. Joillekin ihmisille hauskuus tulee juuri haasteesta ja itsensä ylittämisestä, vaikka joskus turpaansa saisikin. Joillekin ihmisille taso taas tuntuu olevan aina ”liian korkea”, ja heti kun oma häviö on näköpiirissä, revitään käyttöön syytökset klaanimatseista ja tourneyfageista ja vastapuolen kyvyttömyydestä ”pelata kasuaalia”. Emoparttaus suosittua.
Päätelmä: Huono itsetunto, ei ota vastuuta, ei jaksa panostaa, laiska, urpo. Neljä slowpokea.

left4dead_jok_3

#6 TOSI_PELAAJA_1990
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, naiset ja herrat, Tosi_Pelaaja_1990. Tämä hahmotyyppi on mitä mukavin pelikumppani, sillä hän esittelee teille mielellään CV:nsä täynnä viidenkymmenen vuoden pelikokemusta tuhannesta seitsemästäsadasta kolmestakymmenestä kahdesta eri nimikkeestä, ja heittelee ajankulukseen sarkastisia kommentteja pelien ominaisuuksista sekä eri kampanjanläpäisytavoista. Itse pelitilanteessa Tosi_Pelaaja_1990 usein kuitenkin paljastuu UNLEASH THE FUCKING FURY tai Kommando_Karhu -advokaatiksi, joka ei koskaan ole väärässä, jonka kanssapelaajat ovat aina syy epäonnistumisille, joka ei ole tehnyt mitään väärää juostessaan hissikuiluun ja kiljuessaan täyttä kurkkua ventissä kuinka toisten täytyy hänet pelastaa, vaikka muu tiimi samaisella hetkellä taistelee kimpustaan zerg rush zombie hordea Tosi_Pelaaja_1990:n houkuteltua viime töikseen kimppuunsa PMS-oireisen noidan. Pelin päätteeksi (olettaen ettei Tosi_Pelaaja_1990 ole jo emopartannut väittäen ettei enää ikinä näin paskan tiimin kanssa pelaa, ette työ tiedä koneista mittään) ei ko. sankari ota vastaan mitään rakentavaa kritiikkiä suorituksestaan, on mielestään strateginen nero iskiessään tiimikaveria lapiolla, ja mikä parhainta, toistaa virheensä aina. Toisia opastaessaan on hänen sanavarastonsa täynnä ekspletiivejä sekä alapääteemaisia sanoja, joten on käytännössä mahdotonta tietää mitä hänen mielestään olet tehnyt väärin, syntymäsi lisäksi siis.
Päätelmä: Pakoilee vastuuta, epärealistinen minäkuva, urpo, ei osaa ottaa vastaan tai antaa palautetta, huono itsetunto, urpo, epäluotettava, urpo. Viisi slowpokea.

day_of_defeat_source_donner_250705

Jos ylläoleva kuulostaa katkeralta, sitä se myös on. Hyvän peliporukan löytäminen on joskus kuin hyvän kebabravintolan paikantaminen: suurin osa on tasapaksua salaattihöttöä joka vie nälän muttei tarjoa elämyksiä, valitettavan useasti luvassa on jotain aivan luokatonta settiä. Parhaat paikat sen sijaan pitää merkata muistiin jatkoa varten, ja itkeä vuolaasti niiden siirtyessä ajasta ikuisuuteen (tai bittilimboon). Jossain välissä anka voi kirjoittaa Ideaalista moninpelikumppanista, mutta se on toisen editorialin aihe.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: