h1

Metal Slug 7

16 kesäkuun, 2009

Metal_Slug_7_CoverartMetal Slug 7 (DS)
Wiki

Lyhyesti: Ei mitään uutta itärintamalla – SNK:n Metal Slug -sarjan uusimmassa osassa räjähtelee taas

Vaikka oma historiani Metal Slugien parissa ei ole missään nimessä pelin hardcorefaneihin rinnastettavissa, odotin silti innokkaana sen seuraavaa, DS:lle julkaistua versiota. Metal Slugien konsepti on nimittäin aina ollut enemmän kuin toimiva, miksi muutenkaan SNK pykertäisi ulos vuosi vuodelta käytännössä samaa peliä, joka sisällönsä puolesta kuitenkin jaksaa aina ilahduttaa? Pyörää ei kannata keksiä uudelleen, mutta millä tavoin MS7 oikeuttaa paikkansa jatkumon uusimpana tulokkaana?

Itselleni Metal Slug on sarjana aina ollut suht synonyymi rautaisille hermoille ja näppärille sormille. Kyky seurata kaikkea mitä ruudulla tapahtuu ei kehity hetkessä, varsinkaan scrollausshoottereihin (tai shoot ’em upeihin yleensä) tottumattomille. MS7 tarjoaakin pelaajalle alkuun jo Metal Slug X:ssä nähdyn Combat Schoolin, jossa erilaisia tehtäviä suorittamalla voi treenauttaa reaktionopeuttaan ja totutella jatkuvaan ilotulitukseen. Myös vaikeustasoa voi säätää itselleen sopivammaksi jopa missioiden välillä, joskin kukaan itseään kunnioittava ei lähde seikkailuun sen helpoimman turvin – siten kun menettää suuren osan itse pelin oikeasta viehätyksestä kertaheitolla.

ds

Vaikka Metal Slug 7:n uudistukset jäävät ei-niin-yllättäen kovin pintapuolisiksi (muutama ase + tietysti uusia Slugeja etc), on addiktoiva pelattavuus itsessään edelleen kunnossa. Vaikka DS:n toista ruutua ei käytetä hyväksi kuin yleiskarttana etenemisen tarkkailulle ja hyödykkeiden paikantamiselle, ei toimivaa kaavaa olla menty liiemmin ronkkimaan. Meno on edelleen vauhdikasta pelaajan juostessa yhtenä seitsemästä taistelutoverista kohti tuntematonta ja massiivisia räjähdyksiä, ja kontrollit on tarkennettu tätä vastaamaan: aseiden vaihtelu ja kombottaminen on näppärää sekä nopeatempoista, vapautetuilta vangeilta saatavien poweruppien sulautuminen osaksi hyökkäysarsenaalia usein elintärkeää selviämisen kannalta. Ruudunpäivitys on suurimman osan ajasta moitteetonta, nikotellen vain pahimman luotisateen ja räjähdystulvan keskellä. Grafiikat pelittävät niinikään teknisesti lukuunottamatta pikseleiden rutistumista oudosti kenttien liikkuessa, joskin DS:n ruudulla tätä tulee harvemmin pistäneeksi merkille.

Missioita on yhteensä seitsemän, ja jo toisen paikkeilla käy ikävästi selväksi kuinka tylsähköä itse kenttäsuunnittelu on. Erilaiset luolastot ja muuten mielenkiinnottomasti toteutetut tasot eivät sinällään toimintaa haittaa, mutta syövät osaltaan tunnelmaa vähän nurkasta. Tunnelma ja pelin yleisfiilis nimittäin ovat pitkälti se kantava suola, jonka takia sitä samaa vanhaa reseptiä jaksaa vääntää sadannen kerran: valehtelisin siis jos sanoisin, ettei MS7:n(kin) viehätys perustu puhtaaseen, silmittömään massatuhoon, joka kaikessa sarjakuvamaisuudessaan ja ylilyönneissään vetoaa ainakin allekirjoittaneen megalomaaniseen 12-vuotiaan mielentilaan. Kahden korkeamman vaikeustason haastavuus nimittäin takaa liimaantumisen DS:n ääreen samalla periaatteella kuin aina ennenkin: itsensä ylittäminen on yksinkertaisesti hauskaa!

screen2

screen3

Jos edellisillä kerroilla kuolee koko ajan yhteen ja samaan kohtaan ylivirkaintoisen rykmentin rynnistäessä kimppuun, alkaa pian muistaa ulkoa missä järjestyksessä viholliset ylipäätään tunkevat naamalle. Vihdoin edetessä onnistumisen tunne on suomeksi sanottuna suhteellisen aewsum. Se, että takapakkia tulee jo toisella vaikeustasolla Metal Slugia vähemmän hakanneille (kuten anka itse) ei haittaa lainkaan, sillä hauskuus tulee juuri hektisyydestä, vähitellen hioutuvasta kyvystä reagoida salamannopeasti vaihteleviin tilanteisiin sekä väistellä joka suunnasta sinkoavia vaaroja. Oppiessaan navigoimaan räjähdysten ja ammusten lentoratojen läpi voi onnitella itseään konkreettisesti hyvistä reflekseistä ja kokonaiskuvan hallitsemisesta. High scoret ovat edelleen merkittävä osa Metalli_Tujaus -kokemusta, joskin tällä kerralla mukana on myös vihollisten sinne tänne kuollessaan sinkoamia kolikoita, joilla voi niinikään buustata omaa virtuaalipenistään.

screen4

Metal Slug 7 kärsii kuitenkin jatko-osana Siitä Perinteisestä: alun ylenpalttisen adrenaliinirushin aikana peliä hakkaa koomassa (varsinkin jos heittää taustalle Motivoivaa Musiikkia™, itse suosittelen lätkäisemään kuulokkeihin pelin oman soundtrackin lisäksi Adventures of Duane and BrandOa tai täältä esim. SoM:n Meridian Dancen, SFIV:n Sakuran teeman,tai kaikkiin tilanteisiin AINA sopivan, Kirbyn legendaarisen Green Greensin), kunnes variaation puute sekä itseään toistavat ja mielikuvituksettomat kenttädesignit herättävät huomaamaan että siitä samasta vanhastahan tässä on oikeastaan kyse. Se ei missään nimessä ole huono asia, mutta jos rahasta ei ole pulaa, samoja continueita hakkaa tietenkin aina mieluummin arcadekoneen ääressä jonkun aiemman version parissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: