h1

Sam and Max Hit the Road

2 kesäkuun, 2009

Sam_&_Max_Hit_the_Road_artworkSam & Max Hit the Road (PC)
Wiki

Lyhyesti: You crack me up, little buddy.

1993 julkaistu Sam & Max Hit the Road kuuluu LucasArtsin kokoelmaan legendaarisia nostalgiatrippailupelejä, joita nuoremmalla iällä tuli pelattua silmät loistaen huolimatta siitä ettei kielitaito riittänyt ymmärtämään kaikkia dialogin nyansseja – puhumattakaan silloisen 486-rotiskon äänikortin kyvyttömyydestä toistaa niin musiikkia kuin ääninäyttelyäkään. Jokin aika sitten otin erityiseksi projektiksi pelata läpi kaikki vanhat lempiseikkailupelini objektiivisempaa tarkastelua varten, ja tässä sarjassa Sam & Max on nyt ensimmäisenä vuorossa.

Tarinaa kannattaa valottaa vain alkuasetelman muodossa: yksityisetsivä Sam ja hänen rakastettava psykopaattisidekickinsä Max saavat suhteellisen yksinkertaiselta vaikuttavan työkeikan läheisestä sirkuksesta, jonka vetonaula, isojalka Bruno, on karannut kirahvikaulaisen Trixien kanssa toteuttamaan kaikkien luomakunnan lapsien luontaista tarvetta eli vaihtamaan vihkivaloja Las Vegasissa huonon elviskloonin hellän katseen alla. Karkulaisten takaisinniputtaminen osoittautuukin luultua kinkkisemmäksi supersuositun ja sitäkin vertikaalisesti rajoittuneemman countrystarba Conroy Bumpusin ollessa vähintään yhtä hanakas pakkoliittämään rakastavaiset kokoelmaansa groteskeja luonnonoikkuja. Luvassa on siis kruisailua Amerikan aroilla, toinen toistaan omituisempia persoonallisuuksia, puzzleja joiden ratkaisu vaatii lievästi sanottuna luovaa ajattelua sekä aineksista tärkeintä, roppakaupalla mustaa huumoria.

Käyttikseltään Sam & Max on suoraviivaista point’n’clickania 2D-grafiikoilla, mikä tekee alueiden koluamisesta yksinkertaista: kursori reagoi mahdollisuuksiin käyttää tiettyjä komentoja, jolloin interaktiivisuus jää oikeastaan tasolle ”rotatoi ikoneita ja katso mitä tapahtuu”. Inventaario täyttyy äkkiä läjästä roskaa, mutta kaikille kapistuksille on oma tarkoituksensa eikä tarina etene, ennen kuin pelaaja on onnistunut kalastamaan tarvittavat hilavitkuttimet seuraavaan osioon siirtymiseksi. Kuten edellä tuli jo todettua, on puzzlejen suunnittelussa vedetty toisinaan jonkinasteista piriä, eikä pentuna ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin epätoivoisesti kokeilla kaikkea kaikkeen vain tajutakseen että tottakai kaksikon on tarkoitus ujuttautua lasikuitukalan sisälle päästäkseen maailman suurimman lankakerän huipulle, tottakai ainut tapa päästä käsiksi Conroy Bumpuksen peruukkiin on korvata se laulajan itsensä näköisellä munakoisolla.

Sam & Max on täynnä erilaisia viittauksia populaarikulttuuriin ja käyttää suurimman osan ajastaan naljaillen amerikkalaiselle elämäntavalle sekä eritoten jenkkien rakastamille turistirysille aina turhista nähtävyyksistä älyvapaisiin keksintöihin. Huumori on kuivaa ja usein lakonisuudessaan jopa absurdia, mutta toimii hauskana kontrastina pelin sarjakuvamaisuudelle ja värikkäälle maailmalle. Myöskään neljännen seinän rikkomista ei pelätä käyttää tehokeinona kieli poskessa toteutetun tarinan aikana. Max-pupu varastaa kuitenkin shown lähes aina ruudulla ollessaan: omatoimisesti liikkuva hahmo näpertää, hipeltää ja nakertaa kaikkea tielleen osuvaa sekä tarjoaa aina omavaltaista kommentaaria tilanteessa kuin tilanteessa. Sam on heistä rauhallisempi ja pohdiskelevampi, mutta yhdessä kaksikko on kykenevä sellaiseen dialogin ilotulitukseen että vuosienkin jälkeen peliä pelatessa ei voi kuin ihmetellä käsikirjoittajien paikoittaista luovuutta ja nokkeluutta. Dialogin timanttihetkiä tähdentävät erinomaiset ääninäyttelijät, joiden panos pelin yleisilmeessä on merkittävä. Sam ja Max tulevat hahmoina eloon aivan omalla tavallaan Bill Farmerin ja Nick Jamesonin käsittelyssä.

Sam & Max Hit the Road ei kuitenkaan ole täydellinen. Sitä vaivaa ennen kaikkea lyhyys, sillä ilman omituisten arvoitusten aiheuttamia jumitustaukoja pelin läpipeluuseen ei kovin montaa tuntia vaadita. Loppua kohti pelin tunnelma myös auttamatta latistuu: yhtäkkiä Sam ja Max ovat keskellä isojalkojen maanlaajuista kokoontumista, ja pelaajan pitäisi kertaheitolla kiinnostua etsimään heidän poppamiehensä käskyttämänä läjä taikaesineitä geneerisessä ”etsi x määrä kamaa tyypille y” loppuratkaisussa. Tarinan lopetus on myös enemmän tai vähemmän antikliimaksi, vaikka Sam ja Max onnistuvatkin pelastamaan paljon kyynisellä suhtautumisellaan tapahtumiin, tiedostaen itsekin kuinka peli on tavallaan tehnyt täyden ympyrän saavuttamatta silti käytännössä yhtään mitään.

Kaikkien vuosienkin jälkeen Sam & Max Hit the Roadia on joka tapauksessa enemmän kuin ilo pelata. Dialogi on säilyttänyt monelta osin terävyytensä ja puzzlet kekseliäisyytensä, mutta alun täysosumat eivät kanna loppuun asti. Koska dialogi on kuitenkin edelleen lempiasiani koko pelissä, spämmitään loppuun muutamia KULTAISIA HETKIÄ, jotka kaikkien seikkailupelien ystävien sietäisi muistaa ulkoa:

I’m not a malefactor, I’m a lagomorph!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: